Sopisi hyvin uudeksi nimeksi tälle blogille. Ei tuo selkä ota nyt toetakseen, ei niin millään, onneksi ei sentään ole pamahtanut kuten pahimpina kausina vaan on lähinnä aristeltavana kaiken aikaa. Väärät liikeradat on siis ehdottomasti ei, speden nostelu ei todellakaan tee hyvää ja olen koettanut kehitellä miljoonaa eri nostotapaa pojan kaivamiseksi pinnasängystä ilman puukotuksia. Kaipa se siitä, kun ehtii, kuukausi vaan on jo aika pitkä aika.

Eilinen on ehdottomasti plusmerkin päiviä. Sittenkin, että ukko oli ja ei ollut muistanut hääpäivää, oli kuulemma aamulla töissä saanut yhtäkkiä ahaa-ajatuksen jonka johdosta oli hetken miettinyt että hitto, tänäänkös se, mutta ei ollut tietenkään kehdannut varmistella asiaa. Ihan hyvä niin, mukava olla välillä se joka yllättää, vaikka se yllätys miehelle ei nyt ollutkaan se, että irkku muisti vaan lähinnä se, että iltapäivällä ovesta lappasi sukua sisään.

Nyt on kahvikekkeröity, voi taas olla kuukauden lähes kahvikekkeröimättä. Vaikka eipä meillä usein kyllä kahvikekkeröidä. Harvemmin, sanoisin. Muutenkin eilisen uutiset olivat mukavia, ystäväpariskunnasta toinen on selvillä vesillä terveytensä kanssa. Pakkohan niiden olikin olla hyviä, ihan pakko, ei kai meidän hääpäivälle olisi voitukaan tarjota huonoja uutisia. Ystävältä suhailin suoraan hakemaan poikaa 11v kotiin mummilasta, tämä kun tahtoo ehdottomasti mukaan tämän päivän reissulle.

Reilu tunti, maksimissaan kaksi, niin irkku suuntaa Voldemarin nokan sadan kilsan päähän. Pitkään suunniteltu irkun ja nettitutun tapaaminen toteutuu eli hilppaisemme viettämään päivää heidän mansikkatilalleen. Todella mukavaa! Pitääkin ladata akut kunnolla siellä, huomenna kun on edessä tylsääkin tylsempää ohjelmaa eli pyykkiä. Siivousta. Pyykkiä. Siivousta. Kuka hitto täällä sotkee? Kuka hitto tekee pyykkiä? Ei tajua!

Ja nyt, takavasemman kautta spedeä syöttelemään ja muutenkin kuvioihin perehtymään. Se on moro ja viettäkää leppoisa keskiviikko!