Kyllä töissä on vaan kivaa! Eilinen päivä oli jälleen kerran jokseenkin hektinen ja hei, kyseessä oli kuitenkin maanantai! Mitä ollenkaan mahtaa loppuviikko mukanaan tuodakaan, mene ja tiedä. Siinä työpäivän päätteeksi tuumimme kotvan opettajan ja ohjaajan kanssa sitä simppeliä tosiasiaa että luokassa on kolme aikuista täysin työllistettyjä. Yksi oppilas sitoo pahoina päivinään täysin yhden aikuisen jopa tuntien ajaksi kuten nyt eilen.

Me vedimme kaksi viimeistä tuntia kahteen pekkaan vakiohjaajan kanssa ja hektistä oli sekin sillä lopuissakin oppilaissa on täysi työ kahdelle. Kun yksi ei vain pysty olemaan rauhallisesti (ad/hd) ja pari muuta taas tarvitsee kokoajan aikuisen pitämään heidät työntouhussa niin lievästi siinä oli kädet sidottu. Ja samalla luokan muut oppilaat tarvitsevat runsaasti tukea joten aikamoista menoa oli. Lievää harmitusta oli jo valmiiksi ilmassa; kun jäät pois niin millä ihmeellä me saadaan tämä homma toimimaan edes jotenkin, nyt se sentään pyörii jollain tavalla.

Niinpä niin. Integroinnin mukana luvattiin rahaa ja lisää resursseja joita ei koskaan sitten tullutkaan. Ei kiva. Huumorillahan siihen on pakko suhtautua, ei siinä muu oikein auta joten totesin opettajalle että toteat perjantaina arviointikeskustelussa ettei tämä näyttöjakso riittänyt, ainakin viikko lisää pitää saada näyttöä luokassa. Vaikka niinpä niin, se lisäviikko nyt olisi aika laiha lohtu sillä eipä se muuta sitä tuen tarvetta mihinkään.

Kotona kunnostauduin sitten tosissani, touhasin potut ja lihapullasoosin tenaville ja näiden ruokailtua säntäsin kaupalle. Erinäinen määrä ruokaostoksia ja palattuani ryhdyin sulattamaan jauhelihaa italianpataan. Siinä samalla höpöttelin teinin kanssa ja söin pikana lihapyöryköitä, tuorekurkkusalaattia ja dippiä, tenavilta kun ei todellakaan jäänyt murenaakaan sapuskasta enää äidille. Touhasin italianpadan ja kuuden aikaan alkoi mahaa korventaa oudosti.

Se korvennus vain jatkui ja jatkui ja jatkui ja kasin kanttiin tuumasin että olisiko se nälkä kun siellä kiukkuaisi vieläkin joten söin muutaman nakin ja join jogurttijuoman. Virhe! Iso virhe! Ysin kanttiin maha oli niin kipeänä ettei mitään rajaa ja minulla oli suorastaan tuskainen olo. Kiersi ja väänsi, ylös ei silti tullut mitään ja vessareissu toi vain hetkellisen helpotuksen. Sängyssä maha oli totaalikrampissa ja voi sitä mekkalan määrää mikä mahasta kuului.

Totesin miehelle että olen kokolailla varma että jos vain saan unenpäästä kiinni niin aamulla maha on kunnossa joten voitko lopettaa sen mahdottoman heilumisen sängyssä sillä havahduin jatkuvasti siihen että mies "tömisti" kaukosäätimellä tai käänsi kylkeä niin että sänky heilui. Jokainen heilaus taas aiheutti uuden järjettömän poltteen mahassa joten ei kivaa alkuunkaan. Kuinka ollakaan, sain kuin sainkin unenpäästä kiinni ja nukuin ihan mennen tullen koko yön aina viiteen.

On tuo maha nyt ehkä hieman parempi mutta aikamoinen elämä siellä on vieläkin käynnissä. Näinköhän se tuorekurkkusalaatti ei olisi ollut minun juttuni, se kun oli ainoa jota en ole ikinä ennen syönyt. Edelleen on hieman "ällö" olo mutta ehkä se helpottaa kun kävelen työmaalle? Tai sitten ei, toivottavasti helpottaa sillä oikeasti en malttaisi enkä voisi olla nyt missään nimessä pois töistä, näyttäkeskustelu kun on perjantaina.

Josta tulikin mieleen. Eilen opiskelukaveri laittoi minulle naamiksessa viestiä avoimesta paikasta joka on vieläpä pitkäaikainen sijaisuus eli kesto aina lukuvuoden loppuun asti. Tutkailin tiedot ja totesin että helketti soikoon. Reittihaulla matkan kestoksi tuli liki tunti ja tämä siis omaa autoa käyttäen. Avoin paikka kun on, tottakai, väärällä puolella mansea. Höh. Työaika tosin on ihan jees, 32 viikkotuntia mutta silti.

Pikaisesti laskien totesin että omalla autolla minun pitäisi lähteä liikkeelle ennen seiskaa ehtiäkseni kiikuttamaan tenavan ensin hoitoon. Työmatkoihin menisi kaikkineen pari tuntia päivässä ja se on kieltämättä ehkä himppasen liikaa. Asiahan on sitten vielä täysin eri jos taitan matkoja julkisilla sillä todnäk täältä lähtevä bussi ja mansesta työpaikkakunnalle suuntaavaa bussi ei mene niin jouhevasti yhteen ettenkö joutuisi odottamaan mansessa muutamaa minuuttia pidempään.

Mies jätti asian minun päätettäväkseni todettuaan että hänestä matka on ihan turhan pitkä etenkin talvella puskea menemään ja niin, johan siinä kuluu bensaakin sen mukaan että se on parikymppiä päivä kun käyt töissä ja takaisin. Kannattaako moinen siis taloudellisestikaan loppupeleissä sillä huomioon pitänee ottaa vielä se että a. pitää olla auto ja b, auton pitokustannukset ei ole ihan halvat. Plääh.

Todnäk unohdan koko tämän asian sillä niin. Tämän lauman kanssa ei ehkä viitsisi niihin työmatkoihin uhrata ihan mahdottomia aikoja ja toki tuollainen tunnin siivu aamulla ja iltapäivällä on ehkä hieman liikaa. No, josko niitä sijaisuuksia löytyisi lähempääkin, ainakin ovia on availtu sinne tänne. 

Vaan jaa. Luulenpa että ryhdyn vähitellen entraamaan itseäni työmaakuntoon, reilun tunnin päästä kun pitää olla jo kiikuttamassa spedeä tarhalle jos mielii itse ehtiä ajoissa työmaalle. Se on siis moro ja viettäkää kivakivatiistai!