Siitä, että olet täysin hereillä kuudelta aamulla eikä ole kiire herättää ketään. Jos olisi niin ei olisi vapaapäivä. Niin ja tietysti myös siitä, että tekisi mieli potkia itseään ahteriin, koska olisi aivan hyvin voinut nukkua ainakin kahdeksaan vapaapäivän kunniaksi. Mutta ei tietenkään nuku, koska eihän vapaapäivänä väsytä, eikä sen puoleen potkikaan, koska se vaatisi liiallista akrobatiaa.

No, onpa ainakin aikaa nyt itselle. Siis ennenkuin lapset herää ja se perinteinen "mulla ei oo ketään kaveria"-natina alkaa. Joka on erittäin mielenkiintoinen juttu toisaalta vaikkakin kovin hermoja raastava. Lauluhan alkaa jo viimeistään keskiviikkona, siis junnun laulu siitä, kuinka hän ei halua hoitopoikaa meille. Hän haluaa, että saa leikkiä yksin. Laulu yltyy loppuviikkoa kohti kunnes saavuttaa huippunsa perjantai-iltapäivällä muodossa "koska sitä haetaan".

Vaan annapa olla kun tulee lauantai. Viimeistään puolelta päivin alkaa laulu siitä kuinka ei ole kaveria, kuinka on tylsää ja mennään johonkin. Helppoa kuin heinänteko. Eli nautin nyt ainoista lauluvapaista tunneista. Maanantaina ja tiistainakin on yleensä lauluvapaata junnun osalta, mutta silloin onkin toiset "laulajat" kehissä eli nautitaan nyt. Puoleen päivään on vielä hetki aikaa...