Eihän tämä ole nyt vieläkään oikein laskeutunut normaalitasolle tuolta jostain yläilmoista, taitaa työmatka mennä leijuen luulen mä! Toisaalta, tässä kohtaa on toki oikeuskin leijua, onhan tämä mahdottoman iso muutos elämässä ja kaiken lisäksi, ainakaan seuraavaan puoleentoista vuoteen ei tarvitse miettiä sen enempää mitä tekee kuin sitäkään millä rahalla sitä maksaa lainaa ja laskuja. Jes! Perusturvaa, sitähän tämä lisää ihan mahdottoman paljon.

Itsehän olin jo jokseenkin varma etten kouluun pääse. Hakijoita on ollut varmuudella nytkin runsain määrin joten jo sitä haastatteluun pääsemistä pidin aikamoisena onnenpotkuna. Kummasti silti kaikki lähimmät joille tästä eilen innoissani soitin ja ilmoitin lisäsi onnitteluihinsa toteamuksen "mä tiesin että sä pääset". Mistä ihmeestä niillä on moinen kristallipallo ollut? Minä en uskonut, ukkokin tuntui olevan jokseenkin epäilevä sillä tokihan sitä yksi ihminen on aika pieni hiekanjyvänen silloin jos hakijoita on satoja.

Ja toisaalta, niistä sadoista hakijoista pääsee silti jotkut joten aikamoinen onnenkantamoinenhan tämä oli. Vaan olisittepa kuulleet kouluttajan äänen puhelimessa. Että tättärä oli iloinen ja nauroi siinä missä soittajakin. Joka ehti jo miettiä sitäkin että näinköhän häntä pidetään vähintäänkin mielenvikaisena, minä näet soitin ensin vaihteeseen josta puhelu siirrettiin sihteerille joka ei vastannut. Soitin uudelleen ja minut siirrettiin toiselle sihteerille joka totesi ettei ole koululla mutta hänpä antaa sen kouluttajan numeron joten soitapa tälle.

Ja tämä soitti. Ei vastannut. Sitten raavin hetken päätäni ja mietin että kuinka pian on soveliasta kokeilla uudelleen ilman että saa vaanijan leimaa otsaansa. Päätin vartin olevan passeli aika ja yritin jälleen. Ei vastausta. Tuskastuneena soitin jo ukon siskollekin ja päädyin mielessäni uskomaan että ei tämä asia nyt tänään selviä, johan kello on kohta puoli neljä. Pakko oli silti koettaa vielä kerran ja tadaa, hyvä ettei luuri livennyt näpeistä kun toisessa päässä vastattiinkin. Ohhoh!

Loppuviikosta koululta tulee sitten viralliset paperit jonka jälkeen saankin siirtyä työkkäriin jatkotoimenpiteitä varten. Voi kuulkaa, enhän minä osaa edelleenkään lopettaa hymyilemistä. En niin millään. Näen jo sieluni silmin kaikki ne aamut kun kipitän juna-asemaa kohti, samoin voin nähdä ne päivät jolloin touhuan koulutehtävien parissa kotosalla ja voi, näen jo niin selvästi senkin kuinka tuskastun kerran jos toisenkin kun jokin asia ei ota tavoittaakseen aivosolu(j)ani. Iltalukion ehdottomasti parasta antia oli oppiminen, se kun tankkasi, tankkasi ja tankkasi ja lopulta tajusi. 

Josta taas tulikin mieleeni ihan muut jutut, eilen näet näytimme tosiaankin rasvaleteiltä sekä minä että spede, kiitos sen täiöljyn. Minulla oli aikeena pestä hiukset uudemman kerran illansuussa mutta jotenkin päädyin siihen ettenpä pesekään. Jos sen öljyisen tunnun hiuksissa kuuluukin olla siksi ettei hiuksissa mahdollisesti vielä olevat saivareet pysyisikään lujasti kiinni. Lopullisesti tämä ajatukseni sai mielessäni varmistuksen kun kampasin speden hiuksia täikammalla ennen nukkumaanmenoa.

Niitä saivareitahan on ollut siellä hiuksissa molempien aiempien käsittelyjen jälkeen suht runsaasti vaikka niitä on kuinka kammannut ja nyppinyt sormin pois. Eilen niitä ei näkynyt kuin neljä joista kaksi sain irti. Ehkä ne kaksi muutakin irtoa tänäiltana, jos se öljy jotenkin pehmittää sitä saivareen liitoskohtaa hiukseen? Sitä paitsi, se rasvalettilook on kadonnut hiuksista ihan itsestään. Voisi jopa sanoa että hiukseni näyttää todella hyväkuntoisilta, aivan kuin ne olisi saanut vuoden parhaan hoitokäsittelyn. Optinen harha? Harittavat silmät? Peilin mukaan ei.

Koska en eilen niitä hiuksia sitten pessytkään niin pesinpä sitten pyykkiä. 7 kilon pesurumpu on kyllä ihan parasta! Kolme koneellista pyykkiä ja tadaa, pyykkikopat oli tyhjinä. Ja niiden koneellisten sisällöstä osa oli pyyhkeitä ja petivaatteita eli ei kuulkaa alkuunkaan hassumpi juttu. Totesin siinä pestessä että yksi kukkurallinen pyykkikoppa menee yhdellä koneellisella joten pyykkäystaajuus vähenee kummasti. Hurraa!

Eilinen työpäivä meni muuten kiitolaukkatyylillä. Osasyy sille oli varmasti siinä että minun tuli touhuttua kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä sinä aikana minkä työmaalla olin, tehtiin hajotustaulua, luetin oppilasta kirjastossa, komotin muutamalle oppilaalle luokkakäytöksestä ja vaikkas mitä. Käytävällä törmäsin ekaluokan opeen, siihen samaan jonka luokalle minun oli tarkoitus siirtyä pääsääntöisesti jos vain kouluun pääsisin ja tällähän oli asiaa jatkokuvioita ajatellen.

Hän kun oli ehdottanut ekaluokan opejen palaverissa että jos vain olen edelleen talossa syyskuun loppupuolella niin lähden ekojen kanssa syysretkelle metsään, jos siis vain minulle sopii. Siis opejen peesissä. Hän kun on tehnyt suunnitelmat jo ihan täysin sen mukaan että minä tosiaan jään taloon, hän kun tietää että niin käy. Tokihan se minulle käy, tässä siirtymisessä ykkösille on vain yksi pieni juttu joka saa minut hieman kaihomielelle aika-ajoin.

Oma luokka. Toki minä olen edelleen samassa talossa kuin se oma luokka, mutta omalla luokalla on aika monta oppilasta joiden kanssa olen tehnyt runsaissa määrin yhteistyötä. Eniten ehkä kaihomieltä aiheuttaa se että juuri eilen se oman luokan ope jonka kanssa joskus vuosia sitten otin yhteen liittyen poikaan nyt jo 15v koetti kipittää perässäni käytävällä koska hänellä oli julmetun tärkeää asiaa koskien luokan huonointa lukijaa.

Että voisinko minä ottaa lapsen vallan luetettavakseni, ja mielellään ihan päivittäin. Tällä kun tuntuu olevan vahva usko siihen että kun minä sanon että jotain tehdään niin se myös tehdään ja vieläpä mielellään. Miten mahtaa luettamisen käydä kun siirryn sinne ekoille, sitä en tiedä mutta ehkä siihen joku ratkaisu vielä keksitään, toivon mä. En väitä etteikö sitä hommaa voi uusikin avustaja tehdä mutta niin. Lapsista ne vilkkaimmat ja hankalimmat ei vielä ole ottaneet mitään kunnon kontaktia uuteen avustajaan, osa jopa uhittelee ihan avoimesti tälle kun tämä heitä komentaa. Höh nyt.

Muutenkin nyt kun olen oppinut tuntemaan tätä opea paremmin niin melkein harmittaa että niin tälle rähähdin silloin vuosia sitten. Ja toisaalta ei, ehkä juuri se rähähtäminen sai tämänkin oppimaan jonkun uuden jutun tai ainakin ajattelemaan asiaa toiselta kannalta. Ehkä se rähähtäminen oli myös osasyy sille miksi tämä tuntuu suuntaavaan kaikki avustajille tarkoitetut toiveensa minun suuntaani, jäin jopa miettimään sitä että näinköhän hän ei tiedä muka etten minä ole luokassa enää kauaa?

Yksi vaihtoehto on toki sekin ettei hän aio ilman mekkalaa päästää minua luokasta, tämä opettaja kun on vanhan kansan opettaja ja siinä saa rehtorikin kyytiä jos tämä sen pään ottaa. No, nähtäväksi jää miten käy, mielelläni minä edelleen olisin siellä omassa luokassa edes osan ajasta ja toisaalta taas, jos minä olen siellä niin uuden avustajan on vaikeampi saada kunnon kontaktia luokan villikoihin joten sitä ajatellen olisi parempi jäädä mahdollisimman pian pois sieltä.

Vaan niin kuulkaa. Minähän plääsään tässä nyt ummet ja lammet vaikka ajatus oli postata suht pikaisesti. Jostain näitä mietintöjä nyt tuntuu vain riittävän ja riittävän ja riittävän. Siirrynkin suosilla kertomaan että tänään minun on tarkoitus leipoa jahka työmaalta kotiin ehdin. Naiset odottavat näet herkkuja työmaalla huomenissa. Huomenissa olenkin vain kotvasen talossa, minä lähden ennen puolta päivää junnun kanssa TAYSiin astmapolille.

Olenko muuten muistanut postata suunnitelmiani jos ja KUN sen opiskelupaikan saan eli sain? Olen luvannut satsata rahaa tasan kahteen asiaan ja ensimmäinen niistä on uudet silmälasit junnulle. Toinen asia on sitten uudet silmälasit itselle mutta niiden kanssa saatan malttaa vielä odotella. Junnun lasit kun on edelleen niin epäkelvot päässä että pahaa tekee, valuvat nenälle, vääntyvät vähän väliä väärään asentoon ja vaikkas mitä. Specsavers on boikotissa meillä nyt!

Jos kohta siirränkin sitä omien silmälasieni uusimista niin sen sijaan kerron että aion ostaa itselleni taskukalenterin, opintokansion ja uuden repun. Niin ja penaalin. Ehkä ostan itselleni vielä uudet farkutkin, nämä kahdet joita vedän kun on siskon vaatekaapista muutaman vuoden takaa ja mokomat ovat kulumaisillaan puhki kumpaisetkin. Hmmm.

Ja nyt poistun shoppailusuunnitelmineni takavasemmalle lukemaan vielä parit blogit läpi ja sen jälkeen taitaakin alkaa olla aika herätellä spedeä. Se on siis moro ja viettäkää kivakivatiistai, niin minäkin aion tehdä!