Mutta ohimeneväähän tuo oli ja nyt on taas kylmä kun r***än htissä, sanon mä! Yäk! No, tuleepa roikuttua tasaisin väliajoin vesihanoissa vaikka en sitten tiedä onko se mitenkään plussaa. Blääh.

Vaan kuulkaa, tämä viikko on kiitänyt loppuunsa suoranaista kiitolaukkaa. Meillä on nyt selvästikin kodinkapinepuolella jokin synkkä kausi menossa, torstaina manasin kerran jos toisenkin uunia. Marengit vietti siellä huomattavasti pidemmän ajan kuin normaalisti, 9 tuntia taisi olla lopullinen paistoaika. Syytän uunin tiivisteitä moisesta ja sitä kautta lapsia. Meillä kun uuni on ollut merkillisessä asemassa koko täällä asumisajan eli sen luukun kahvoissa on, pojasta nyt 14v lähtien, jokainen tenava kiipeillyt taaperoiässä.

Tämän uunin syyttelyn kruunasi iltapäiväinen tapahtumasarja jossa lykkäsin nakkipiilon mikroon pariksikymmeneksi minuutiksi. Tämä taas johtui siitä että uuni oli tosiaan edelleen varattu toisin kuin olin kuvitellut ja ruoka oli odotellut jo tunnin puolitoista sinne uuniin pääsyään. No, nakkipiilosta tulee ihan yhtä hyvää mikrossakin joten samapa tuo. Vai oliko sittenkään? Nakkipiilon tehtyäni laitoin mikroon lämpiämään muutaman lihapullan ja kas, pois ottaessa ne oli aivan yhtä kylmiä kun sinne laittaessakin.

Varmemmaksi vakuudeksi tuuppasin lihapullat pidemmäksi aikaa mikroon ja sama tulos, kylmiä olivat. Nakkipiilo oli onneksi ehtinyt toimivan mikron aikakauteen ja sekö sitten olikin ollut mikrolle liikaa? Eipä aikaakaan kun ukko heräsi päiväuniltaan ja ihmetteli miksi vaimo on niin kovin korpeentuneen näköinen. Niin, ketuttihan se. Vaimon kettuuntuneesta ulkomuodosta huolimatta ukko säntäsi lempiharrastuksensa pariin ja ei aikaakaan kun tämä oli jo pakannut sivakat ja porkat autoon ja tuuppi jalkojaan monoihin.

Prinsessakin kävi tekemässä mikropoppareita itselleen siinä ukon sivakoidessa, minä en hoksannut tämän moisessa touhussa olevan ja hieman myöhemmin neiti seisoikin äireen vieressä ihmetellen miksi popparit ei poksu vaikka ne on pyörineet jo kymmenen minuuttia mikrossa. Niinpä niin. Illalla, ukon palattua sivakoimasta, istuimmekin kaksin autossa ja päräytimme sittariin hankkimaan uutta mikroa. Tällä kertaa mukaan tarttui OBHNordican sievä ja näppärä uuni, saapa nähdä onko tuo pitkäikäisempi kuin edeltäjänsä.

Meillä on näet viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana uusittu mikro kahdesti ennen tätä uusinta. Ukko näet korpeentui vanhaan hyvään Whirlpoolin mikroon, siihen jonka olin ostanut silloin kun teini oli vauva. Minusta mikro toimi edelleen hyvin tuolloin, olkoonkin että sillä oli ikää reippaasti yli 10 vuotta. Ukosta se ei lämmittänyt kunnolla ja sillä siisti, niinpä tämä halusi EHDOTTOMASTI uuden mikron. Luulenpa että tuohon aikaan ukko tahtoi vielä eroon minun ja eksän yhdessä hankkimista kapineista, pesukonekin kun oli saamassa aina huutia tuolloin.

Kiikutin tuolloin mikron ystävälleni, jossa se muuten on ollut toiminnassa vielä ainakin vuosi-pari sitten (!) ja tilalle tuli iso Helkaman mikro joka joutui ekan kerran huoltoon jo vuoden meillä oltuaan. Argh. Lopullisesti hermo kossahti moiseen kun se lakkasi toimimasta pari vuotta käytössä oltuaan. Sitä ennenhän siitä oli ehtinyt kärähtää jo lamppu sisältä ja senkin vaihto olisi tarvinnut huoltopistettä. Takuu oli luonnollisestikin mennyt juuri umpeen joten ukko ei edes harkinnut huoltoa. Eipä silti, en minäkään, niin paljon mikro ketutti.

Mitä uudempi kapine niin sitä lyhyempi käyttöikä, niin se on. Paitsi että tämä edellinen LGn mikro taisi kyllä toimia vuoden pidempään kuin se edeltäjänsä. Perjantaina totesinkin kännykkäni reistaavan. Siis sen reilu puoli vuotta vanhan kosketusnäyttömallin joka on ollut jo kerran huollossa sekin. Just. Ensin vika ilmeni vain puheluun vastatessa, lukituksen avaaminen näytöllä oli vielä ok mutta vastausnamikan kosketus näytöllä sai puhelimesta virrat pois. Höh.

Illalla vika ulottui jo soittamiseenkin, virrat katosi kuin pieru saharaan kun painoit soitto-namikkaa. Eilen aamulla jo kännykän heilautuskin sai sen pimenemään. Voi jösses. Ehdin jo manailla kerran jos toisenkin, poika 16v kun puolestaan oli ehtinyt rikkoa minun vanhan uskollisen ja varapuhelimeksi jättämäni kännykkän alle kahdessa viikossa sitä "lainattuaan". Siinä manaillessa se ajatuskin sitten pälkähti päähän.

Että kun känny tuntuu ihan siltä kuin akku "hölskyisi" siellä sisällä sitä liikkutellessa. Että josko niin simppeli sitten... Enpä sitten tiedä oliko tosiaan vika niinkin simppeli, känny on toiminut kuin unelma akun irrotettuani ja laiteltuani uudelleen paikalleen. Katsellaan ja odotellaan sano...

Perjantai meni kokolailla normikotihommien parissa, sapuskaa, imuria, pyykkiä jne. Iltapäivällä pojat lähti isälleen viikonlopuksi, teini teki viimeisen työssäoppimisjakson työvuoron ja minä tuijottelin puikot käsissä telkkaria kymmeneen jonka jälkeen siirryin sänkyyn tuijottelemaan Hitch-leffan loppuun. Lauantain aloitinkin parilla teekupposella ja ukon kadottua jälleen ladulle siirryin pilkkomaan reilun parin kilon naudanlihapalasta joulun valkosipulikastikkeeseen. Samalla soitin isäpuolelle, iskälle, ja sovin tämän kanssa pyörähtäväni siellä jahka ukko kotiutuu ladulta.

Olipa kertakaikkisen mukava tapaaminen. Iskä pyysi ensimmäisenä kunnon halausta kun ovesta pääsin sisään ja samaan tapaan se juttu luisti kun aina ennenkin. Tai jaa, paremmin oikeastaan. Uudemman kerran meillä halattiin ja rutisteltiin kun iskän täytyi lähteä hallille kesken höpöttelyn ja minä jäin tämän naisystävän, sen meidän perheystävämme, kanssa höpöttelemään. Nämä halailut iskän kanssa on sikäli omituisia että meillä ei ole koskaan kotona niitä harrastettu. Ei koskaan. Äidin kanssa toki, mutta iskän kanssa. Iskää olen tainnut halata ehkä kolme kertaa elämäni aikana ja ne kerrat on aina liittyneet johonkin isoon asiaan.

Pari tuntia siinä meni istuskellessa ja kotiuduttuani hilppasin vielä vapariin hakemaan lisää kynttilöitä ja lankaa kutomisiin. Ukkoparka näet tutisi sohvalla todeten varpaidensa jäätyneen ja miten ollakaan, ukon villasukkia ei löytynyt mistään. Meillä on käynyt aikamoinen kato villasukissa syksyn ja alkutalven mittaan, eikä tämä kato suinkaan johdu siitä ettei niitä villasukkia omalle sakille olisi tehtynä ja paljon. Kadon suurin syy taitaa olla teinissä ja pojassa 16v, teinin huoneen kaapista ja sängyn alta kun olen kiikuttanut sukan jos toisenkin pyykkiin. Poika 16v taas on tainnut jättää sukan jos toisenkin isälleen ja eksän tuntien tämä hiippaa itse ne jalassa siellä... *kjähkjäh*

Iltapäivällä oli lihatkin hautuneet hyviksi ja nakkasin lihakastikepohjan kuistille, siellä kun on yhtä kylmä kuin ulkona. Gilmoren tytöt tuli seurattua makkarin telkkarista, ukon serkkupoika tyttärineen kun oli pyörähtänyt meille sillä aikaa kun siellä vaparissa hääräsin ja arvatenkin prinsessa ja pikkuserkku touhusi yläkerrassa, junnu kärttyili kaverittomana ja ukkokaksikko tuijotti urheilua olkkarin telkkarista. Tsiisus sentäs!

No, onneksi pääsin vakiopaikalleni nojatuoliin jo ennen kuutta ja kudoin siinä joutessa ukolle toiseen jalkaan jo sukankin. Tämä kun ei ole villan ystävä ja esittikin toiveen, että toisin kuin niissä kadonneissa sukissa, näissä voisi olla lyhyt varsi. Sellainen kuin nilkkasukissa on. Ahas. Toinenkin sukka on jo kantapääkavennusten yli vetäistynä eli taidan nyt päivällä kutoa ne loppuun, saapa reppana sitten villasukat koipiinsa.

Illalla tuijottelin muuten Kuningatar-elokuvan ykköseltä, olen kyllä nähnyt sen aiemminkin. Ihan yhtä hyvä se oli nyt kuin tuolloinkin, ja ihan yhtä paljon suretti Dianan kohtalo. Mielenkiintoinen leffa, herättää kovin tunteita tällaisessa Diana-fanissa kuin minä olen ollut aina. Kuningattaren jälkeen olinkin valmista kauraa nukkumaan, teini oli vielä omilla teillään poikaystävänsä kanssa joten sammuttelin valot ulkovaloa lukuunottamatta.

Ja tänä aamuna se viimein onnistui. Sain kuin sainkin sitkiteltyä UNESSA puoli yhdeksään. Okei, myönnetään, olin hereillä ennen seiskaa. Seiskan jälkeen. Puoli kahdeksalta jolloin spedelle tapahtui pissaonnettomuus meidän sängyssämme ja näin ollen riisuin pojan ja kaivoin esiin pyyhettä tämän alle. Muutaman kerran spede oli aloittelemassa juttutuokioa siinä, kuvitellen ilmeisesti että äiti aikoo nousta ja herätä, mutta ihme kyllä tämä hiljeni kun sihautin tälle tyyliin "hyst, nyt nukutaan vielä". Spede ei kyllä nukkunut, niin nopeasti tämä hyppäsi pystyyn kun viimein nousin istumaan sängyn reunalle.

Vaan kuulkaa, luulenpa että siirryn nyt pukemaan, otan sitten ja alan hieman järkkäillä keittiöä, kuorin muutaman perunan jauhelihasoppaan lisukkeeksi, pyöräytän kenties jonkin taikinan kohoamaan, tai sitten en, ja käyn täyttämässä lintulaudan samalla kun laittelen auton lämppäriin. Eiköhän tämäkin päivä illaksi nitkahda suht nopeaan, luulen mä. Se on moro ja viettäkää mukava pyhäpäivä!