Ruokailun jälkeinen totaalinen väsymystila. Kamalaa. Ennen tupakanpolton lopettamista hoitona toimi hyvin ruokakahvit, nyt kun on ollut liki 5 viikkoa polttamatta ja myös kahvitta, ei kahvihetki houkuta yhtään. Ja syykin enemmän kuin hyvä, kahvi maistuu tosi oudolta suussa. Suorastaan pahalta.

Eniten melkein pelottikin lopettaessa miten sitä herää aamulla, kun normaalirutiinista puuttuu aamusauhu, aamulehti ja aamukahvit. Merkillistä, yhtäkään päivää en ole vielä nukkunut. Aamuisin juon 2-3 kuppia teetä ja kovinpa silläkin herää. Ensimmäisen viikon aamusauhujen polttava kaipuukin on hellittänyt, jopa tyhjät hetket ovat hukkuneet johonkin.

Toisaalta taas yhtäkkiä saattaa tulla järjetön halu käydä tupakalla, oikeastaan se halu ei edes liity niksoihin eikä siihen tapaan, vaan johonkin jota en tiedä. Se halu ei tule enää mihinkään kaavaan sidottuna, ei välttämättä edes yhtä ainoaa kertaa koko viikon aikana, se vain tulee jos on tullakseen ja menee ohi näiden röökittömien viikkojen jälkeen, tosi nopeasti. Edes tupakoivat ystävät eivät saa enää sitä halua heräämään.

Niksoja silti pukkaa, niissäkään ei tosin ole sääntöä. Välillä niksat saattaa tulla useamman kerran päivän aikana, välillä saatan huomata vasta illalla merkkejä niksoista. Nikotiinitabuja siis menee edelleen, ja saa mennäkin. Ennemmin niin että vähän ikäänkuin puoliturhaan syön niitä kuin että koko tämä hiton hyvin alkanut lopetus menee karille vain siksi että koetan uskotella itselleni ja ennenkaikkea muille että olen voimakkaampi kuin olen tupakan edessä.

Mutta tyytyväinen olen, jopa ylpeä siitä että olen tähän pystynyt. Ainoa asia mitä kadun on se, että miksi en lopettanut aiemmin kun ei se maailma tähän nyt kaatunutkaan. Ei, päinvastoin, tämä on ollut yksi helpoimpia asioita pitkiin aikoihin toteuttaa, ja vaikka kuinka olen pyhästi vannonut että ketään polttelijaa en ala savuttomaksi kääntämään saati painostamaan, niin toteanpa silti että jokaisen jolla hiemankin motivaatiota savuttomuuteen kannattaa kokeilla.

Niin se motivaatio, se täytyy todella olla itsellä, se ei saa olla motivaatiota joita muut ovat luoneet eikä muiden toiveiden tai odotusten toteuttamista, vaan nimenomaan sitä että itse on halukas edes yrittämään. Minäkin olen pitänyt tupakkaovea auki kokoajan, eli olen polttamatta sillä periaatteella että jos totaalinen paniikki iskee tai täydellinen röökinhimo niin selvä, sitten vaan tupakalle.

Se tässä vaan on huvittavaa että sitä onkin itse itselleen se suurin jalassa roikkuja tupakan kanssa. Alkupäivien pahimpina hetkinä kun tuntui että nyt on pakko mennä tupakalle, se olikin oma itse jota ei voinut pettää polttamalla. Ei nyt, ei enää, ei tällaisen ajan jälkeen.

Nyt irkku painuu teen keittoon, piristäähän tuokin ja niin, kohta on oltava virkeänä sillä mihinkäs se irkku menee kun hoitopoika on haettu? Ihan yksin viettämään laatuaikaa paikalliseen kauppakeskukseen. En tiedä ostanko mitään, mutta menenpä kuitenkin, hypistelen ja katselen tavaroita, saatanpa jopa istahtaa juomaan Frezza-kahvin kauppakeskuksen penkille... Onkohan sekin muuten pahaa nykyään...