Huomenna on edessä työpäivä harjoittelukoulussa. Se onkin sitten näillä näkymin viimeinen päivä siellä aikoihin sillä tadaa... Maanantaina kirjoitan työsopparin koululla jossa aamulla pyörähdin työhaastattelussa. Tai pyörähdin ja pyörähdin, se oli melkein parin tunnin keikka se.

Haastattelijoina toimi koulun vararehtori ja erityisopettaja, vararehtori oli tosin enemmänkin kuunteluoppilaana, ja pakko se on myöntää, että kyllä aluksi jännitti ja aika lujaa. Reilun kymmenen minuutin keskustelun jälkeen olo alkoi olla itselläkin jo suht rento ja keskustelu soljui näppärästi asiasta toiseen. Ilmeisesti antamani vastaukset oli mieluisia sillä tunnin keskustelun jälkeen vararehtori totesi olevansa hyvinkin tyytyväinen kuulemaansa keskusteluun.

Samaa vakuutteli erityisopettaja ja samassa vararehtori jo totesikin että kuulemansa perusteella hän kirjoittaisi mielellään kanssani työsopimuksen lauantaista alkavaksi. Ööö siis ööö niin että jaa! Joo! Kyllähän se omakin päätös oli jo siinä keskustelun aikana ehtinyt kypsyä, niin mahdottoman mukava vastaanotto työpaikalla oli ja työnkuvakin sai ihan uusia ulottuvuuksia kun siitä päästiin kunnolla keskustelemaan.

Että niin. Maanantaina se sitten alkaa, ihan kokopäiväinen palkallinen työura. Sopparin kesto on kesäkuun ensimmäiseen joten ihan hetkeen ei tarvitse onneksi miettiä mistä sitä rahaa tulee ja minne sitä aamulla menee. Jes! Käteltyämme ja sovittuamme tapaavamme maanantaiaamuna vararehtori viipotti omiin töihinsä ja erityisopettaja lähti kierrättämään minua pitkin taloa. Ihanaa!

Annettu esittely tiloista oli perusteellinen mutta niin paljon uudella koululla on tiloja että tuskin niitä ihan samantien kaikkia millään tuntee. Kymmenen jälkeen olin viimein valmis lähtemään kotiin, ulko-ovella kättelimme vielä ja erityisopettaja totesi, että kyllä he niin paljon kehuja minusta jo ennalta saivat. Olivat jo tuolloin päättäneet, että jos olen puoliksikaan sellainen kuin millaiseksi minut oli kuvattu niin riemusta kirkuen he minut taloon ottavat. Ou jes!

Tämän juhlallistakin juhlallisemman ja upeaakin upeamman tapahtuman kunniaksi noudin speden tarhasta puoli kaksitoista. Nyt odottelemme junnua ja prinsessaa koulusta kotiin sillä tadaa, minä kiikutan tenavalauman heseen herkuttelemaan juhlan kunniaksi. Voi ihanuutta! Ja vielä kotva sitten jouduin miettimään mitä sitä ollenkaan tekee valmistuttuaan!