Se olisi kuulkaa tiistai! Ja sehän tarkoittaa käytännössä sitä että a. teinillä on nimipäivät (huom, meillä ei ole KOSKAAN ollut tapana viettää nimppareita toisin kuin esim siskollani, turhanpäiväinen tieto tämä muuten), b. teinillä on inssi (huom, meillä ei ole KOSKAAN ollut tapana uusia inssiä paitsi tietty no, todennäköisesti jollain, mutta siis ei minulla eikä äidilläni eikä eksällä eikä nyksällä mutta niin, teinin sedän vaimolla oli, ja tämä se vasta turhanpäiväinen tieto onkin) ja c. tänään on alakoulun liikuntapäivä ja ilma on kertakaikkisen surkea (minulla ei ole KOSKAAN ollut... no nyt menee liioitteluksi).

Johtuen siitä että junnu oli kuin olikin kuosissa eilisen, siis ei kuumetta, ei pääkipua, ei yskää, olen painiskellut illan ja tämän aamusydämen pienimuotoisen ongelman parissa. Laittaako vaiko ei poika kouluun. Toisaalta tämä oli juuri kipeänä ja liikuntapäivä tarkoittaa käytännössä sitä että lapsi kävelee luokkansa kanssa pari kilsaa keskuskentälle jossa liikutaan koko päivä. Mielenkiintoinen tarkoitus muuten liikuntapäivällä.

Oman lisänsä tähän mietintöön tuo se karu totuus että esim sukkulaviesteissä luokanvalvoja ei ollut laittanut poikaa juoksemaan kuten muut luokkalaiset oli tehneet vaan todennut samantien että "sinähän olet sitten open kanssa kannustamassa". Joka taas johtui todennäköisesti siitä että poika oli edellisellä viikolla oksentanut limaa koulussa, kiitos pitkittyneen räkäröhnäilyn, ja opettaja oli soittanut minulle saaden kuulla kuinka pojalla on limaoksennustapa pitkittyneiden lenssujen yhteydessä jos tämä liikkuu reippaammin. Osansa lienee ollut silläkin että vain pari päivää ennen sukkulaviestejä olin viestitellyt opettajalle kuinka pojalla on ollut nenäverenvuotoja myös öisin, edelleen kiitos sen lenssun.

Joka on muuten kadonnut. Kuumeko sen sitten vei lopullisesti, mene ja tiedä. Ymmärrettävää siis miksi minä mietin laitanko vaiko en lasta kouluun. Mitäpä tämä siellä tekee kentänlaidassa seisomassa etenkin jos ilma on surkea, todennäköisesti kun opettaja ei laita tätä osallistumaan lajeihin. Tai sitten laittaa mutta onko sekään sitten hyvä jos ilma on surkea ja poika on juuri toennut. Toisaalta, lapsella on kyllä sadetakki ja kumpparit ja äidillä saattaa leikata hermo kiinni jos tämä riekkuu pitkin huushollia päivän. Toisaalta, tämä ei riekkunut eilenkään vaikka olikin ns kunnossa. Vaikeaa on tämä.

Surkeasta ilmasta johtuen minulle tuli eilen iltapäivällä tekstari prinsessan jalkkisjoukkueen johtajalta. Treenit peruttu, nurmikentät käyttökiellossa. Olisittepa nähnyt prinsessan naaman, se näet venähti pitkäksi. Pitkin iltaa kuulin kuinka TYLSÄÄ on kun treenejä ei olekaan. Hieno juttu, neiti todella pitää lajista kun niin innoissaan on sinne menossa. Kaiken lisäksi ukon sisko tuntee yhden valmentajista ja oli kysynyt tältä neidin aktiivisuudesta harkoissa, neitihän on aina ollut hieman syrjään vetäytyvä, ja valmentaja oli kehunut kovin sitä kuinka innokas neiti on oppimaan ihan KAIKKEA kentällä. Isältä periytynyt tämä, ihan selvästi.

Ja isähän sitten kulkee henkseleitä paukutellen kehuen kuinka hienoa onkaan kun tyttö pitää jalkkiksesta ja ostaa tytölle oman jalkapallon johon muut EI saa koskea. Nyt prinsessa sitten nukkuu se pallo vieressä, se pallo kun odotti tätä eilen kotona kun tämä tuli koulusta. Junnu muuten ei pidä jalkapallosta. Ei alkuunkaan. Junnu tahtoo harrastuksen mutta kun toiveet on olleet tyyliin formuloita ajamaan niin sanotaan nyt niin ettei asian eteen ole vielä kovin tehty mitään.

Eilen junnun piti mennä serkkupojan kanssa tutkailemaan josko judo olisi hänen lajinsa, se tauti sotki kuvion. Ensi maanantaina uusi yritys. Itse olen ehdotellut pojalle teatteriryhmää, se kun olisi omiaan tälle koska tämä pitää esiintymisestä ja esillä olosta ja on lisäksi sanavalmis, ketterä ja sopivasti aina pilke silmäkulmassa. Poika epäilee että se tarkoittaa mekko päällä loikkimista joten ajatukseni ei ole saanut kannatusta. Judo on kyllä hyvä vaihtoehto myös, kuten sanoin, poika on ketterä. Telinevoimistelukin kävisi tuolle varrelle loistavasti.

No tuleepa tästä nyt omituinen postaus. Höh. Ja aikakin loppuu kesken, kas kun meillä menee kaikki kasiin ja se ei ole kiva se. Jatkanpa silti vielä tovin ja totean että huono kutina on tällä nyt. Minua jäi jotenkin mietityttämään kovin tuo ystävän kakku, ja etenkin se MMF-massa päällä. Siihen näet hukkui ihan julmetusti sitä tomusokeria ja maku on tosiaan sokerinen, ei suinkaan vaahtokarkkinen. Saapa nähdä miten se käyttäytyy kakun päällä koska sehän menee tarjolle vasta tänään. Pitääpä kysellä.

Minua vaivaa kovin myös se, etten eilen päässyt lenkille. Ensin oli "hyvä" ilma ja kakku uunissa ja kun kakku tuli uunista alkoi sataa ihan kaatamalla. Päivällä sade taukosi juuri kun ukko alkoi tehdä lähtöä töihin ja palasi kun poika 16v tuli kotiin. Ystävän tullessa noutamaan kakkuja tihkutteli hieman ja minä olin jo aikeissa sännätä lenkille mutta kas, poika 16v lompsi pihalle ja totesi menevänsä kaverilleen. Pojan 14v kotiutuessa tuli taas vettä kaatamalla. Höh!

Lisäksi minua vaivaa se, että minun pitäisi ostaa pojalle 14v lenkkarit mutta tämä on koulussa ne ajat kun minulla on auto käytössä eli aamupäivät. Ja luonnollisestikin ne lenkkarit tarvitaan huomiseksi ja minulla olisi auto käytössä tasan tarkkaan torstaina iltapäivällä. Hittolainen, mitä sen ukon työmatkakamun piti juuri nyt tulla kipeäksi... *reps* Ehkä käyn kurkkimassa tänään silti lenkkareita sittarissa, siellä kun on alekoreissa kuulemma runsaasti popoa poikineen, tuuppaan vaan oman jalan pojan 14v jalkaa vasten ennen kuin tämä ehtii lähteä kouluun. Meillä kun on suht samaa kokoa koipi.

Eilisen käytin muuten pitkälti kutoen, siis sen iltapäivän ja illan sen jälkeen kun ystävä oli hakenut ne kakut. Treenailin toisenmallista kantapäätä serkkulikan sukkaan ja kas, ihan hyvinhän se toimi kun sitä muutaman kerran mallaili ensin. Kärkikavennuksenkin tein toisin ja siihen sainkin olla kerrasta tyytyväinen. Tosin ennen sitä kärkikavennusta aloin mielessäni ihmetellä serkkulikan jalankokoa, sukka näet oli piiiiiiiiitkä.

29 senttiä. Voiko se olla tottakaan. Mittailin siinä omaakin koipeani joka osoittautui 22,5 senttiseksi, ihan kuten muistinkin ja jösses että se serkkulikan sukka näytti vielä isommalta silmissäni. Tuli ihan mieleen pojan kaksoskaverit joiden jalka on siro 46. Tuumailin ja tuumailin että hittolainen, kyllä sillä serkkulikalla on ihan naistenkenkiäkin käytössä, ei kai missään myydä koon 46 korkkareita? Onhan serkku toki pitkä, päälle 180 mutta silti.

Lopulta laitoin viestiä serkkulikalle tyyliin mitä mitä mitä... Ja kas, hetken perästä serkku järkkäsi minulle makeimmat naurut aikoihin, tämä oli mitannut jalkansa uudelleen ja se olikin 26,5 senttiä pitkä, ei suinkaan 29 kuten hän oli kiireessä mittaillut. Hitto että siitä riitti naurua pitkään vielä puhelimessakin kun soitin tälle uuden mittatuloksen perään. Liitänpä tähän loppuun vielä kuvan serkkulikan sukasta nro 1 josta oli siis hyvää kyytiä tulossa kokoa jättijalka. Ja nyt, viettäkääpä mukava tiistai, se on moro!

1284436772_img-d41d8cd98f00b204e9800998e