Siinäpä se, tämän aamun fiilis noin lyhykäisyydessään. Pakko myöntää että juuri nyt ei nappaa yhtään ajatus siitä että pitää lähteä loikkimaan tuonne pihalle. Eipä silti, ei nappaa kouluunkaan meno tänään, ei yhtään. Eikä lasten herättelykään. Voi plääh. No, ehkä mieli muuttuu kun pääsee ovesta pihaan mutta jotenkin epäilyttää, minua näet etoo tuo pakkanen joka on yön aikana kiristynyt likelle kahtakymmentä astetta. Hyi!

Ilahdutin siinä joutessani perunakauppiastammekin. Tämä kun piipahti perjantaina ja kysyi sattuisiko meillä olemaan ylimääräisiä vanteita Volvoon. Minähän en moiseen osannut vastata mutta totesin tiedustelevani asiaa ensitilassa ukolta, kunhan tämä nyt ensin ilmestyy näkyville, ja ilmoittavani. Tietenkään en muistanut asiaa kysyä siinä illan aikana mutta lauantaiaamuna juttu tuli uudelleen mieleeni ja kas, olihan meillä.

Laittelin perunakauppiaalle viestin ja ei mennyt kauaakaan kun tämä jo soitteli ja kysyi voisiko nuo hakea lähiaikoina. Lupasin nostaa vanteet, vanhoine kesäkumeineen päivineen, talon nurkalle josta ne voi napata periaatteella koska vaan. Perunakauppias ilmestyikin paikalle jo aamupäivästä, napsi vanteet kyytiinsä ja kyseli hintaa. Mitään hintaa niille ei ollut tarjota, pääasia että sai kellarista pois ja vielä hyötykäyttöön mutta tokihan me sitten sovimme lopulta korvauksesta luonnossa.

Se luonnossa saatu korvaus oli liki parin kilon paketti nakkeja ja sopimus siitä että tämä nakkaa minulle muutaman viikon kuluttua uuden perunasäkin. Ei hassumpi diili sanoisin. Niiden vanteiden kiikuttaminen kaattikselle kun olisi takuulla maksanut joten tämä jos mikä oli win-win-tilanne. Perunakauppiaan kaasuteltua paikalta minä hötkyilin sohvalle tuijottamaan Gilmoren tytöt ja ukko siirtyi kotvaksi tenavien kanssa pihaan.

Illansuussa päätimme ulkoilla vielä koko porukalla kotvan. Lapset olisi tahtoneet että grillaamme niitä nakkeja ulkona mutta valitettavasti puutilanne ei antanut myöten. Niinpä paistoimme nauravia nakkeja paistinpannulla iltapalaksi ja hyvinpä se tuokin tuntui lapsille käyvän. Ukko nukutteli speden ja minä lähes hämmennyin kun yhtäkkiä ovi kävi ja ukon keskimmäinen sisko kopisteli paikalle. Hän kun oli hakenut poikansa asemalta ja päätti napata samalla reissulla puolikkaan vaippapaketin jota olin tälle tarjonnut aiemmin.

Eilen touhusin kotihommia ja istuin, tietysti, tiukasti telkkarin ääressä Gilmoren tyttöjen ajan. Spedelle on iskenyt rakkauskausi päälle, se tarkoittaa käytännössä sitä että hän halaa isoja haleja tasaisin väliajoin kun vain istut sopivasti hollilla. Niin eilenkin. Siinä touhujen ja halailujen lomassa piipahdin hakemassa kebabiakin, sitä kun ei ole aikoihin tullut haettua. Hyvää oli ja mahat täyttyi. Illalla rötväilin sohvalla Seinfeldin ja Nannyn seurassa odotellessani että prinsessa ja junnu simahtaa yläkerrassa.

Poika 17v tuli pitkästä aikaa kotipäähän yöksi ja tottahan se nyt on mukavaa mutta siis silti. Mikä ihme siinä on että nämä aamuheräämiset on ihan ylivaikeita AINA täällä ollessaan? Nytkin tuo pyysi herättämään puoli kuudelta ja arvatkaapa onko tuo silti herännyt? No ei todellakaan! Kohta teen kolmannen ja viimeisen piipahduksen yläkertaan ja sen jälkeen saa minun puolestani olla, ei kai ketään kiinnosta juosta edestakaisin rappusia aamutuimaan.

Pitäisi kaiketi mennä kuosittamaan naamansa ja haivenensa ja kai se pitää tuumia tarkkaan mitä päälleen laittaa. Pirun pakkanen, mitä se nyt noin kiristyi kun tässä on mansen matkailua tiedossa. Huomennakin olisi koulua mutta minä en pääse paikalle, prinsessalla on magneettikuvaus taysissa. Voi plääh sillekin, siitä tulee pitkä ja kivinen päivä, sanokaa minun sanoneen. Vaan niin, ehkä tosiaan siirryn kuosittamaan itseäni. Se on moro ja viettäkää kivakivamaanantai!