Ainakin toistaiseksi. Kävipä näet niin että teini tosiaan otti ja muutti lauantaina. Siis tuosta vaan, oli soittanut isälleen perjantaina ja sopinut mihin aikaan eksä tulee pakettiautolla hakemaan lapsen sänkyä ja telkkaria ja tuo samalla pesukoneen jonka on lapselle säilönyt. Lauantaiaamu meni pakkaillen. Päivällä eksän tultua käytimmekin aikaa tyhjentäen prinsessan kapineita tämän huoneesta ja valmistautuen siirtämään sängyn paitsi tämän huoneesta teinin huoneeseen myös saunakamarilta poikien huoneeseen, junnu kun muutti yläkertalaiseksi.

Iltapäivällä teini palasi maisemiin, siivoili huoneensa loppuun ja me siirryimme siirtämään prinsessan sänkyä paikalleen. Ukko kokosi junnun sängyn ja minä avittelin prinsessaa järkkäämään tavaroitaan mieleiseensä järjestykseen. Teinillä oli selviä uudelleen liikkeellelähtöongelmia, tämä venytti ja venytti lähtöään ja hyvä niin, ei minunkaan tarvinnut surra tämän menoa vielä sillä hetkellä. Lopulta tuon oli pakko lähteä ja tilalle poukki ukon nuorin sisko joten surra ei tarvinnut edelleenkään, ukon nuorimmalla siskolla kun oli jutun juurta vaikka millä ja mitalla.

Tällähän on laskettu aika parin viikon päästä ja jep jep, vauva on vaihtanut asennon perätilaan. Ei kiva. Eilen ukon nuorin sisko oli lantiokuvauksessa tutkailemassa mahtuisiko se vauva perätilassakin pihalle näpsästi mutta todennäköistä on että hän päätyy silti sektioon. Kukapa sitä tahtoisi ottaa ylimääräisiä riskejä jos ei pakko ole ja kyllähän perätilaisen suunnitellulla sektiolla synnyttäminen on toki vähemmän arpapeliä kuin lähteä normaalisti sitä synnyttämään.

Ukon sisko istui siis pälpättämässä lauantai-illan ja kas, sunnuntaina se sitten iski. Se sureminen. Ja ihan koko rahalla. Voisi melkein sanoa että minä vietin koko sunnuntaipäivän itkien milloin missäkin ilmansuunnassa. Välillä oli pakko nauraakin itselleen, kukaan ei ole kuollut ja silti, nainen on kuin vuoripuro ja kulkee alakerrassa huoneesta toiseen pidätellen itkua ja anna olla jos ukko katsoo hiemankin osaaottaen niin johan taas itketään.

Kamalinta kaikessa oli kuitenkin se että minun olisi pitänyt viedä pyykkejä kuivumaan yläkertaan. Kävellä teinin huoneen ohi ja todeta prinsessan vallanneen sen. Ei ihan onnistunut. Riittävän pitkään itkettyäni siskolikkakin pamahti paikalle, nappasi minut kyytiinsä ja ajelutti pitkin kylää, sillä systeemillä kun hänen surujaan aina hoidettiin kun hän oli nuori. Illalla silmät oli niin rutikuivat että luomien liikuttelu teki kipeää. Toisaalta, olipa itketty ihan kokonainen vuoripuro, nih ja illalla ei enää itku tullut vaikka olisi tiristänyt!

Eilen aamulla aloitinkin sitten päivän reippaasti. Sähköpostit, verkkokoulun sivut, aamulehti, aamukahvi, spedelle vaatteet ja pam, tarhalle. Puoli kasin jälkeen olin takaisin kotona ja aloin touhuta junnua ja prinsessaa kouluvalmiuteen ja puoli yhdeksältä istuin keittiön pöydän ääreen ja ryhdyin esseen kirjoittamiseen. Tutkailin esseen kirjoitusohjeita, sekä niitä jotka saimme koulusta tehtävän muodossa ja niitä jotka kaivoin netistä, sillä esseen kirjoitusmuoto ei ollut täysin muistissa.

Kirjoitin, kirjoitin ja kirjoitin. Muokkailin. Kirjoitin lisää. Luin opinto-opasta kerran toisensa jälkeen. Perehdyin näyttötutkintovaatimuksiin. Kirjoitin. Ja kirjoitin lisää. Liki neljä sivua kirjoitettuani olin mielestäni kokolailla valmis. Ja kauhuissani. Onkohan tämä nyt mistään kotoisin vai menikö tämä ihan metsään. Tarkistin kerran jos toisenkin että kirjoitukseni vastaa kaikkiin niihin kysymyksiin, ajatuksiin ja pohdintoihin joita annetussa tehtävässä oli lueteltu.

Illalla printtasin esseen ja tänään kiikutan sen työmaalle kollegoiden tutkittavaksi. Saapa nähdä mikä on tuomio. Joka sitten herättääkin ihan omat ajatuksensa, totesin näet että jos ja kun sitä vielä mallailen niin hitto, siihenhän menee sittenkin aikaa. Ymmärrän siis vallan hyvin miksi kouluttaja sanoi ettei etäpäiviä kannata tuhlata työssäoloon, etätehtävät vie varmasti riittävästi aikaa. Kyllä. Mikäli siis mallailen ihan järjettömän paljon tekstiä, johan minulla meni eilen siihen kolme tuntia niin että heilahti ja sittenkään en kirjoittanut kuin vajaan neljä sivua.

Hmmm. No, tuli sitä muutakin sitten tehtyä eilen. Koska junnu onnistui jälleen kerran vääntämään rillinsä solmuun solmuun ja tietysti juuri sunnuntaina niin minähän hyppäsin autoon rillejen, opiskelutodistuksen ja TAKKin lausunnon opiskeluista kanssa. Kurvailin specsaversille, siitä kaupalla käymään ja lopuksi vielä työkkäriin. Oi mikä onni siellä minua kohtasikaan ja sain kuin sainkin asiakaspalvelijakseni juuri sen kivakivatätösen jonka kanssa vuosi sitten jahkasin työmahdollisuuksistani.

Työkkäri laittoi kelaan lausunnon siitä että olen työllistymistä edistävässä koulutuksessa ja päätoiminen opiskelija ja tätönen selitti samalla että tuen hakuprosessi ja määrä tulee olemaan aivan sama kuin työelämävalmennuksessakin joten hurraa, vuoteen ei tarvitse miettiä mistä muuttua rahaksi! Työkkäristä ajelinkin sitten vauhdilla kotiin ja otin itseäni niskasta kiinni, minä kun en sunnuntaina kyennyt millään ilveellä kiipeämään yläkertaan siivoilupuuhiin.

Onneksi aamupäivässä oli ollut niin paljon kaikkea muuta kuin vain ihmettelyä, nyt teinin huoneen ohittaminen aiheutti enää vain huokailua ja kaihoa, silmät pysyi sentään kuivina ja kas, siellä sitä sitten riehuttiin junnun uudessa huoneessa manaillen ja kiroillen aina siihen asti kun hoksasin että hittolainen, kello on yli kolme ja spede edelleen tarhalla. Kääk! Se junnun uusi huone muuten...

Ei ikinä kannata antaa lapsen itsensä "muuttaa" huoneesta toiseen, sehän oli aivan kaoottisessa kunnossa! Junnu kun oli keksinyt että tahtoo rakentaa "seinät" uuden sänkynsä ja koulupöytänsä ympärille niin ettei spede pääse sinne ja mitkäs ne seinät olikaan? Tietysti prinsessan vanha koulupöytä ja hylly joka oli täynnä kirjoja ja videoita. Arvatkaapa vaan painoiko? Ja tottakai junnu oli kiikuttanut tuhannet legopalikkansakin jo yläkertaan ja rakentanut mitälie rakennelmia niiden "seiniensä" päälle ja tottakai niistä rakennelmista osa oli tippunut ja pitkin lattiaa.

No, nyt on huone kunnossa, aina vaatekaappia myöten. Siihenkin kun junnu oli kehittänyt mielestään vallan hyvän systeemin ja kiikuttanut kaikki vaatteensa alakerran kaapista simppelisti sängyn alla olevaan kaappiin jonka minä olin puolestani ajatellut lego-laatikoiden säilytyspaikaksi. Voi huoh! Sänky on muuten kokolailla samaa näköä kuin tuo minkä linkitin tänne, tosin sillä erolla että kaappi on täyskorkea ja kuvan tikkaat onkin sängyn jalkopäässä ja niiden tilalla laatikot.

Arvattavissa lienee sekin että junnu oli laittanut vaatteet kaappiin tuuppaamalla läjän toisensa perään sinne joten eihän sieltä olisi edes löytänyt mitään. Hassu juttu ettei pojalle ollut tosiaan tullut mieleen että prinsessan vaatekaappi oli tyhjänä tämän vaatteita varten. Toisaalta ihan hyvä, tulipa samalla ruokottua liian pienet vaatteet pois siitä läjämuodostelmasta ja nyt junnunkin kaappi on kuosissa. Koska suurin osa pyykeistä tuppaa olemaan sekä junnun että speden niin tämä muutoshan jopa helpottaa himppasen pyykkiosastoa; pyykkitelineet kun on yläkerrassa joten saan nakottua osan vaatteista suoraan kaappeihin ja kuskaan alakertaan enää vain murto-osan niistä.

Illalla adoptiolapsi tuli ja poikkesi vielä käymään, hetken perästä tajusin ihmetellä ääneen missä se teini on kun tämä yksin liikkuu. Mansessa kuulemma. Osaanhan minä laskea yhteen yksi plus yksi ja niinpä totesin että jopa onkin kiva, teini oli näet kieltänyt adoptiolasta kertomasta missä hän siellä mansessa on, ja arvasinhan minä sen samantien että tämä on siellä poikaystävänsä isällä jälleen poikaystävän kanssa. Voi pska. No, siitä sitten vaan, totesin, jos tahtoo itseään kohdeltavan miten sattuu niin omapa on valintansa.

Tänään tämä akka suuntaakin sitten sinne työmaalle, jiihaa! Täysin riippuen kollegoiden punakynän viuhumisprosentista saattaa olla että joudun ilmoittamaan heille että joudunkin pyhittämään torstain kotona kirjoittamiselle. Viikonloppu kun menee näillä näkymin mökillä ja siellä en pääse parhaalla tahdollanikaan TAKKin tiedostoihin. Höh. Katsoo nyt miten tämä tästä sujahtaa malliinsa, ensi viikollahan on paitsi lähikoulupäivä myös HEKOSUn teko yhtenä päivänä TAKKilla. 

Muut päivät on lukkarin mukaan etää joten uusi tehtäväkin pamahtanee tehtäväksi maanantaina. Luulenpa että tällä kertaa otan suorilta käsin sen asenteen etten mieti työmaalle singahtelua automaattisesti vaan teen ensisijaisesti sitä etätyötä kotona. Ja nyt. Taidanpa siirtyä aamukahvikupposen kanssa kuistille aamusauhulle, se olis tunti vain ja pääsee työmaalle ihmisien pariin, jei! Se on moro ja viettäkää kivakivatiistai, minä pyrin samaan!