Kamalan pahan olon iski päälle. Sellaisen oikein ällöällön. Miten on mahdollista, että olen syönyt ruoaksi italianpataa ja mahasta nousee röyhtäisyjen mukana maksalaatikon maku? Yök! Kieppuu ja kieppuu, sekä mahassa että päässä. Kääk ja blääh!

Luulenpa, että olen jo valmis sylttytehtaalle tai ainakin sänkyyn heti kun saan joukot kokoon ja tenavat vuoteisiin. Ukkopiru lähti salille kasvattamaan hauista, olisi kasvattanut kotona ja rehannut sen hellan ja vali vali. Nyt on juuri sellainen vali vali olo.

On tässä tietysti puolensakin. Ei tarvitse sitoa itseään tuoliin loppupäiväksi, kun ei jaksa enää eväänsä liikauttaa tästä jakkarasta. Soltut mokomat liikkuvat onnettoman hitaasti tänään, onkohan nekin väsähtänyt kun koko päivän olen niitä taas käynyt lähettelemässä matkaan milloin minnekin päin maakuntaa. Ja tiedättekö, tämä on kamala tunnustus mutta pakko se on tehdä, siis niille jotka myös ovat travianiin hurahtanut.

Minulla on huono omatunto. Todella huono omatunto. Kas kun aina kun olen hyökännyt, on vastassa ollut joukoista autio kylä, ja korkeintaan resuja olen mukaani saanut, mutta äsken. Voi ei. Minun salamini (siis heppoja, heh) ottivat ja listivät jonkun onnettoman kolme pretoriaania (siis jalkapakkeja) ja nyt minun tekisi mieli lähettää ne resutkin takaisin. Kun onhan se ihan kamalaa kun tuolla tavalla mennään ja ryöstetään ja vielä tapetaan toisen joukkojakin.

No, ehkä nyt kuitenkin hillitsen mieleni, kuinkahan monta salamia minulta on mahdettu pelin tiimellyksessä listiä? Siinä ei kuulkaa kolme onnetonta jalkapakkia paljon tunnu. Silti. Jään katumaan salamieni sotaisaa luonnetta.