Kuten tarkkaavaisimmat (hehheh) on huomanneetkin, päivitystahti hiipuu ja hiipuu ja hiipuu. Vaan ei hätää, täällä ollaan ja luulenpa että jossain vaiheessa päivitystahtikin normalisoituu taas. Ehkä tämä päivitystahdin hiipuminen sopii yhteen parturi-kampaajani tämän aamuisen toteamuksen kanssa; onks sulla joku kriisi menossa?

Minähän en sinne parturiin saa aikaiseksi mentyä kuin joskus ja jouluna suunnilleen, välillä saattaa kalenterivuosi jos toinenkin vilahtaa ohi ilman parturointikeikkaa. Ja se ei ole hyvä se, vaikka halpaa se tosin sillä systeemillä onkin. Hiusnauhat on olleet in ja pop oikeastaan koko aikuisiän ja teininä hiukset oli aina valtoimenaan. Niin, lyhyet hiukset minulla on ollut tasan tarkkaan syntyessä ja neljäsluokkalaisena, muulloin ne on olleet aina puolipitkät tai pitkät.

Vaan nytpä kävikin niin että eilen aamulla heräsin jotenkin tosi kettuuntuneissa, tympiintyneissä ja hulluissa fiiliksissä. Pitkin syksyä olen leikitellyt aika-ajoin ajatuksella lyhyistä hiuksista etenkin kun olen nyppinyt niitä pitkiä päästä irronneita hiuksia milloin mistäkin vaatekerrasta. Pitkät vaaleat hiukset näkyy lähes vaatteessa kuin vaatteessa ja kauas! Argh! Mutta niin se eilinen aamu. Herättyäni touhusin normaalit aamukuviot tyyliin lapset ylös, aamupalat, kouluun, perunoiden kuorintaa jne jne ja kas, hieman ennen kymmentä pelmasin netistä parturini uutta (3 vuotta vanhaa) numeroa.

Kas kun puhelimen vaihdon mukana meni vahingossa se parturinkin numero, sama parturihan minulla on ollut 12 vuoden ajan eli ilmanko se vanha numerokin on ollut tallennettuna SIM-kortin muistiin. Kympin kanttiin soittelin tälle ja kas, ajan sain jo tälle aamulle. Hurraa! Enemmän kuin todennäköistähän on se että jos aika olisi ollut vasta viikon tai parin päästä olisin ehtinyt jo muuttaa mieleni ja mennyt kampaajalle tyyliin "tasoitaks ja laitetaanks vaikka jotain shokkiväriä sinne hiusten alle".

Sanallakaan en kotosalla maininnut siitä että aion klipsauttaa hiukset lyhyiksi, ehei. Parturikaan ei sitä tainnut ihan täysin uskoa vaikka puhelimessa mainitsinkin väristä ja lyhyistä hiuksista joten aamuinen toteamus on varmasti enemmän kuin ymmärrettävä. Ja kuulkaa, nyt minulla on lyhyet lyhyet hiukset. Siis todellakin! Ja sähäkkää punalilaa etuhiuksissa, joita siis minulla ei ole myöskään ollut sitten neljännen luokan. Hurraa!

1290599146_img-d41d8cd98f00b204e9800998e       

Tämä Sienna Millerin hiusmalli on hyvin lähellä uutta malliani eikä värikään eroa oikein yhtään. Etuhiukset on tosin vielä lyhyemmät lyhyimmästä kohtaansa ja kas, väriäkin niihin löytyi kokolailla tämän alemman kuvan värimallilla!

1290599614_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eli kyllä, ero on valtaisa sanon mä! Ja niin sanoi ukkokin. Tai oikeastaan ei sanonut, mokoma ei osannut sanoa mitään kun kotiuduin. Katseli vaan hymyillen eikä spede ollut juuri ukkoa parempi puheissaan. Samaa ei voikaan sanoa junnusta joka koulusta palattuaan huusi ensimmäisenä että mitä ihmettä äidille on tapahtunut ja vaikka hymy paljasti että pojasta hiukset on kivatkivat niin sanat oli ihan toiset. "Sä et näytä enää yhtään mun kivalta äidiltä". Hah!

Että mä olen nyt tyytyväinen! On ne pitkätkin tosin vielä tallella, parturi laittoi ne muovipussukkaan. Saattoihan tuo jo hetken epäillä että näinköhän vedän täyskäännöksen siinä hiukset hiusnauhalla kiepautettuaan ja otettuaan sakset käteen leikatakseen koko ponnarin pois. Ja näine hyvineni ilmoitankin nyt odottavani kotiin poikaa 14v. Tarkoitus on näet lähteä maitokauppaan ja voitte olla varmoja että tällä uudella kampauksella minä menen sinne enemmän kuin innoissani.

Saapa nähdä mikä on prinsessan reaktio. Tai pojan 14 tai 16. Heistä kukaan kun ei edes tiennyt äidin aikovan parturiin, kuten ei oikeastaan äitiä ja ukkoa lukuunottamatta kukaan muukaan. Ja nyt siirryn pyykkien nakkomisen pariin. Oli vain ihan pakko tulla jakamaan tämä suunnaton riemu blogiinkin. Jei!