Ei onneksi irkun korvien välissä mutta ulkona. Jestas sanon mä! Jos tämän olisin tiennyt niin en olisi noussut vielä, niin se on. Sängyssä tuli vietettyä tänä aamuna paljon normaalia pidempään aikaa muutenkin, yleensähän minä ponkaisen ylös heti herättyäni mutta tällä kertaa kuuntelin lasten (spede ja junnu) sähläämistä yläsängyssä ainakin tunnin ennen kuin nousin. Samalla tuli nuohottua ukon kainalossa, näinköhän tämä alkaisi taas olla normaali ukko eikä mörrimöykky? Mene ja tiedä.

Niin. Eilen ukko oli mörrimöykyn ja ukon risteytymä, osan ajasta tämä oli hiljaa kuin hiiri tai pälätti spedelle ja toisinaan saattoi sanoa sanan tai toisen minullekin jos jotain kysyin. Ärsyttävää! No, minä päätin jättää ärsytykset tuntematta ja olin kuin en olisi moista käytöstä huomannutkaan, se joka syyttä suuttuu se lahjatta leppyy tapasi äiti aina sanoa. Ja minä olen edelleen sitä mieltä että ukko oli kohtuuton puheissaan ja vaateissaan. Itseasiassa olen joissain määrin jopa sitä mieltä että pojalle lätkäisemäni reilun viikon kotiarestikin on kohtuuton mutta annettu mikä annettu joten sen poika saa nyt lusia.

Tuleepa ainakin oltua tämän kanssa ja kenties juteltuakin niitä näitä kun tämä on kotosalla. Tätä nykyä kun tenavia ei juurikaan ehdi nähdä, nämä kun on aina menossa. Eilen illalla minä päästin pojan nuorisotiloille kotiarestista huolimatta, tämä kun kuuluu nuorisotoimikuntaan tätä nykyä ja oli jo aiemmin viikolla lupautunut nuokkarin kahvilaan lauantai-illaksi. Tämän päätöksen tein yksin, tässä kohtaa näet ukko pääsi pitämään sanoistaan kiinni ja vastasi lupaa kysyneelle pojalle että kysyy äidiltä, hän kun ei puutu jatkossa. Pönttö sanon mä. Luulenpa että tuo päätös ei tule olemaan pysyvä ja jos tuleekin niin sittenpä on, kunhan on sen verran aikuinen että ymmärtää pitää välit poikaan silti hyvinä eikä ryhdy tälle mieltään osoittamaan.

Tästä merkillisestä ukon osa-aikamörrimöykkyilystä huolimatta eilinen oli varsin kiva päivä. Ei, siivousinspiraatioita ei näkynyt johtuen ehkä siitä että muistin aamupäivällä edellisenä päivänä vuokraamani leffan olevan vielä katsomatta mutta kokkausinspiraatiota se silti ehti sitä ennen pukkaamaan. Tein taivaallisen hyvää broitsumakaronilaatikkoa jonka ohjeeseen hain vinkkiä Kirsin keittiöstä. Täytyykin kirjailla se ohje tänne myöhemmin, laatikko oli niin menestys että sitä pitää tehdä uudestaan ihan lähiaikoina ja vähintään tuplaohjeella.Tosin niin. Minulla ei ole jättikokoista uunivuokaa vieläkään. Hittolainen.

Ja se leffa, Elämä Pelissä. Kuulkaapa nyt. Minähän olen tunnetusti parkkiintunut naiseläjä joka ei itke oikeastaan ikinä eikä etenkään leffaa tuijotellessaan. No, eilenpä itkin. Kolmeen kertaan. Leffahyllyssäni on tasan tarkkaan KAKSI elokuvaa jotka olen itselleni hankkinut ja joita katselen uudelleen ja uudelleen, en tosin usein, ja tämä leffa tulee olemaan ostettavien listalla, siitä ei ole epäilystäkään. Miten minä olen näkevinäni Sandra Bullockissa Susan Sarandonmaista voimaa? Susanhan on ehdoton lempinäyttelijäni ikinä, tosin hänen leffojaan hyllyyni ei ole siltikään päätynyt ja se on harmi se. Pitänee tämäkin puute korjata jossain vaiheessa kun lakkaa köyhtymästä. Mutta niin, suosittelen! Ja lämpimästi!

Iltapäivällä, kun tilauskakku oli haettu, päräytimme ukon ja speden kanssa käymään ärrällä, tarkoitus oli vuokrata jotain leffantynkää tuolta mukaan mutta valikoima oli onneton. Vapaavalinnan kautta kieppasimme makuuniin ja kas, taas tarttui muutama leffa mukaan. Jos Elämä Pelissä olikin napakymppi niin sitä ei Valehtelemisen Sietämätön Keveys ollut. Kuuluu ehdottomasti sarjaan odotus. Odotat että jotain alkaisi tapahtua tai että pääsisit edes nauramaan kuten komedioita tuijotellessa on tapana mutta ei. Ei ei ja ei. Loppua kohti elokuva sentään hieman parani mutta ei. Ei siltikään. En olisi menettänyt mitään vaikka olisin keskeyttänyt katselun ekan parinkymmenen minuutin jälkeen kuten tuumailin.

Tälle päivälle olisi vielä katsomatta yksi leffa, Exän jäljillä ja elän toivossa että se olisi tosiaan katsomisen arvoinen. Elämä Pelissä-leffan jälkeen rima vaan tuppaa olemaan niin korkealla että saapa nähdä saako tuostakaan mitään irti. Ja toisaalta, illalla katselemani Tin Cup oli myös niin vaikuttava omalla tavallaan että sekin saattaa nyt laimentaa muita elokuvia. Hmmm. Olen tosiaan viettänyt leffapäivää kuten huomaatte!

Ihan pelkkää elokuvien tuijottelua eilinen iltapäivä ei sentään ollut, hieman ennen viittä karautimme ukon ja speden kanssa noutamaan junnua ja prinsessaa sekä ukon siskoa tyttärineen anopin mökiltä. Junnu ja prinsessahan menivät serkuilleen aamupäivällä ja puolilta päivin ukon sisko soitteli että jos hän ottaisi tenavat mukaansa kun lähtevät kohta mummun kyydillä mökille. Mikäs siinä, vaihtelua se on sekin lapsille. Pikaiset tervehtimiset, muutama sana vaihdettiin ja me pakkasimme porukan autoon.

Illalla sytytin kynttilöitä sinne ja tänne palamaan, kaadoin punaviiniä lasiin ja istuin kaikessa rauhassa telkkarin ääressä sukkapuikkoja heilutellen aina sinne puolille öin kun poika 16v kotiutui nuokkarilta. Olen nyt koettanut löytää syksystä hyviä puolia ja onhan siitä nyt vähän jotain löytynytkin, jos ei muuta niin uskomattoman kaunis värimaailma lehtipuissa. Niin ja ne kynttilät, mutta aika laihoja lohtuja ne on molemmat silti. Kesää kaipaa tää takas!

Mutta niin. Taidanpa siirtyä vähitellen touhaamaan kotihommia, josko katselisi sen elokuvan myöhemmin. Ukon siskokin soitteli kysellen makuunin aukioloaikoja, harmi että tämän pitää päästä sinne jo aamupäivästä, minä kun liikun vasta iltapäivällä leffojen palautusreissulla. Voihan toki olla että tarjoudun silti kyydiksi, näkee nyt. Ja nyt se on moro, viettäkää mukava sunnuntai!