Vaikkakin iltapäivänokoset tekevät aivan ihanaa, niin yksi vika näissä on. Tuntuu että kallisarvoista aikaa menee hukkaan. Ehkä osittain siksi, että näitä iltapäivänokosia on mahdoton toteuttaa muulloin kuin tiistaisin ja torstaisin ja silloinkin vain mikäli hoitotyttö1 ei ole hoidossa. Siksi aika varmaan tuntuukin niin kallisarvoiselta, koska on oikeastaan ainoa täysin oma aikani. Käytän osan siitä siis nukkumalla. Hurjan jännittävä tapa viettää omaa aikaa...

Niin, minä en harrasta. En käy lenkillä, en jumpalla enkä uimassa. En käy lukupiirissä, en käsityökerhossa enkä posliininmaalauksessa. En liioin harrasta tyttöjeniltoja, en elokuvissa käyntiä enkä kyläilyjä ystävillä ilman lapsia.Edes baarireissuja ei tule tehtyä muulloin kuin miehen kanssa kaksin lomalla ollessa kerran kesässä, tosin vuosi sitten kävimme ystävämme häiden jatkoilla baarissa.

Tuo kesäinen kahden päivän loma onkin ollut meillä jo liki perinne, eli neljänä vuonna peräkkäin olemme olleet pari yötä hotellissa. Käytynä on Mikkeli, Seinäjoki, Jyväskylä ja Kuopio. Muun ajan vuodesta olemmekin sitten lastemme kanssa. Kesäisin vietämme paljon aikaa mökillä Jämsän lähellä, appiukon mökki mutta on tarkoittanut sen kaikkien yhteiskäyttöön, niinkuin myös miehen sisko miehensä ja kahden lapsensa kanssa.

Minulta kysyi lääkäri joskus mitä teen vapaa-aikanani. Suorastaan nolotti vastata että en mitään kun ei sellaista ole, se kun tuntuu olevan nykyään niin kovin arvostettua että kaikki perheessä harrastavat. Meillä harrastaa mies ja osa lapsista, minä en. Enkä koskaan ole tuntenut itseäni eriarvoiseksi tai väärinkohdelluksi sen takia, että en kerran kaksi viikossa lähde omiin rientoihini, vaikka mies näin talvella juokseekin lähes joka toinen päivä hiihtämässä. Hiihtokauden jälkeen mies sitten säntääkin taas 2-3 kertaa viikossa salille. Poika 12v pelaa salibandyä. Ja sekä poika 10 ja 12, mies ja prinsessa ovat luistelufriikkejä.

Itselleni olen suunnitellut ensi kesäksi vihdoinkin polkupyörän hankkimista, mutta näyttää siltä että joudun sen unohtamaan kahdestakin syystä. Ensinnäkin en usko, että lääkäri pitää tällä raskaus/synnytyshistorialla varustettua ihmistä potentiaalisena "pyöräilenpä-viidentoista-vuoden-jälkeen-maratonin"-henkilönä, etenkin kun silloin on jo viimeinen kolmannes raskautta ihan käsillä. Ja toiseksi, en usko että ensi kesänä meillä on laittaa muutamaa sataa euroa siihen, että hankkisimme polkupyörän minulle.

Ensi kesänä rahaa menee muutenkin julmettu määrä, äkkiä laskien katsoin että useampi tuhatlappunen vaihtaa omistajaa. Ensinnäkin poika 10v on uuden pyörän saamisvuorossa. Teinitytöllä on rippijuhlat, tarjoilu viidellekymmenelle hengelle ei ole halpaa huvia vaikka kuinka tekisin kaiken itse (pystynkökään sitten kun juhlat vasta elokuussa ja laskettu syyskuussa). Tytölle on luvattu lahjaksi skootteri isän kanssa puoliksi maksettuna, rippijuhlia ajatellen on uusien sohvien hankintaa lykätty vasta 5 vuotta ja nyt ne on ajankohtaiset.

Poikien leiri maksaa reilusti päälle 200 euroa plus käyttörahaa kummallekin 40 euroa leirille (Särkänniemireissuun suuri osa) ja kaiken päälle minulta loppuu palkkatulo elokuun ensimmäiseen, mahdollisesti jo aiemmin. Mikäli sisko saa hoitopojan kesän alusta tarhaan niin silloinhan siitä katoaa jo puolet pois. Selväähän on että ketään siihen en hetkellisesti hoitoon voi ottaa, kuukaudeksi tai kahdeksi ennen äitiyslomaa. Ja paljonko sitten mahtaa äitiyspäivärahani olla? Tuskinpa kummoinen.

Eli ensi kesänä, ei pyörää eikä sen enempää kyllä kaksinkeskeistä lomareissuakaan. Siltä se nyt ainakin näyttää vahvasti, jos sitten ei lottovoittoa sitä ennen tarjoa... Tuskinpa!