Voi rähmä, etten paremmin sano! Ilmat viileni ja huolella ja vaikka vesisade toki olikin toiveissa, niin en minä nyt mitään tulvaa sentään toivonut. Hittolainen! Toisaalta, tuleepa hoidettua sisähommia kun ilma on mikä on. Viikonloppu kun menikin lähes täysin ulkoilmasta nautiskellen ja sunnuntaina tuli koisattua pitkään joka on harvinaista herkkua sekin.

Jos olisin tiennyt mitä päivä tuo tullessaan, olisin ehkä valinnut sen koisaamisen koko päivän mittaiseksi tapahtumaksi. Vaan ei. Iltapäivällä oli ihan pakko hemmotella itseään ja tenavia hakemalla hesestä sapuskaa, televisiosta kun oli alkamassa Shrek joka on aina yhtä huippuhyvä elokuva ja mikäs sen parempi tapa viettää sateista iltapäivää kuin lötköttely television ääressä.

Mikäs niin. Olisi saattanut mikä tahansa olla parempi valinta kuin tuo, lähes heti leffan alettua kuulostelin ulkoa kuuluvaa jylyä epäillen oliko ääni ukkosesta vai tuliko se tieltä vai mistä. Koska taivas ei ollut erikoisen tumma ja sadekin oli tasaista tihkuttelua, päätin äänen kuuluvan tieltä mutta varmemmaksi vakuudeksi kipaisin silti yläkertaan irrottamaan modeemin johdot.

Ja sitten välähti. Ja pamahti samassa. Tuntui kuin torppakin olisi siinä tärähtänyt jalkojen alla. Tuli pimeys sekä telkkariruutuun että huusholliin. Telkkarin alapuolella hyllyssä ollut speden paloauto alkoi vilkuttaa valojaan sen täräyksen vai sittenkin pamauksen voimasta. Kiva. Erittäin kiva.

Sillä samalla hetkellä kun se pamaus kuului ja telkkari pimeni, arvasin että antennisysteemi hajosi satavarmana. Epäilin, että myös telkkari taisi tulla tiensä päähän, sen verran kumma välähdys oli sen ruudussa näkynyt juuri pamahduksen kuuluessa. Vartti vain ja valot palasi. Telkkarin valmiustilavalo alkoi välkkyä ja kotiteatteri puolestaan hurista merkillistä sähköistä hurinaa.

Ei siinä auttanut kuin rohkaista mielensä ja kiivetä televisiotason taakse irrottamaan kotiteatterin johtoa, sittenkin että näin sieluni silmin kuinka salama iskee juuri sillä samaisella hetkellä kun johtoon tartun ja pamauttaa minut siinä samalla kuutamolle. Varoiksi nyppäsin televisionkin johdon irti ja laitoin sen hetken päästä uudelleen seinään ja kas, samainen valo siinä vilkutti edelleen. Päälle se ei enää suostunut menemään eli kyllä, taisi televisio liittyä kotiteatterin ja vahvistimen kanssa romuosastolle.

Muut torpan televisiot toimi. Paitsi ettei niihin tietenkään tullut kuvaa, kas kun ne antenninvahvistimet. Onneksi teinin huoneessa tämän telkkarissa on pöytäantenni eli shrekin loppuosan lapset katseli siskonsa huoneessa ukon viritellessä rautalankakyhäelmää toiveenaan että saisi jollain ilveellä makkarin television näkymään edes hetken. Kas kun ne MM-kisat. Ei onnistunut. Riittävän tehokasta singnaalia ei televisioon saanut.

Hetken kuluttua minä huristelin makuuniin hakemaan elokuvia ukolle ja en todellakaan ollut ainoa joka sinne oli joutunut lompsimaan. Aika moni mies näytti pitkää naamaa elokuvahyllyjen välissä ja poimin sanan sieltä, toisen täältä saaden selvän kuvan siitä että monessa torpassa oli digiboksit sanoneet sopimuksensa irti.

Kuuden aikaan kävin hakemassa teinin poikaystävineen meidän päähämme ja uskaltauduin laittamaan modeemin uudelleen kiinni johtoihin. Ei muuten toiminut. Vilkutti vain vikatilavaloja ja resetoiminen sen enempää kuin uudelleenkäynnistelykään ei auttanut. Hetken ehdin jo olla varma siitä, että operaattorilta oli joku tukiasema kaatunut mutta ei, aataminaikainen modeemi jonka kipaisin kokeiluun kaapin perukoilta toimi kuin unelma. Helketti soikoon sanon mä!

Modeemi näet ei ole langaton. Eikä siinä ole yhteyspaikkojakaan kuin yhdelle koneelle. Ja se kone oli nyt sitten lasten rapputasannekone, joka pelitti varsin iloisesti. Muut koneet tässä huushollissa olikin sitten netittömiä ja niinpä, kun viimein sain alakerran hiljaiseksi tenavien osalta, istuin tunnin siellä yläkerran koneella manaten naamiksessa karua kohtaloa ja tutkaillen muutaman blogin läpi.

Manaamisessa on muuten puolensa. Minulla oli jonkinlainen muistikuva siitä, että näin siskollani uuden langattoman modeemin turhanpanttina lojumassa muuttotavaroiden joukossa helmikuulla. Muistikuvaan nojaillen päädyin laittamaan siskolle viestiä että onko muistikuvani väärä vai onko modeemi löytänyt jo uuden elämän siskon toimesta. Ei ollut. Varmemmaksi vakuudeksi sanoilleen sisko kysäisi olenko vielä pitkään hereillä.

Hei haloo, kello oli liki kymmenen jo. En tietenkään valvoisi enää kauaa mutta puolisen tuntia saattaisi vielä mennä pystyasennossa. Koska olemme ja elämme kovin erilaisilla rytmeillä siskon kanssa niin arvatenkin tämä huristeli kymmenen jäljestä tuomaan minulle modeemia. Siinä samalla reissulla kun oli itse menossa katsomaan Marikon esiintymistä mansesteriin. On se vaan sisko.

Koska aivotoimintani on kuitenkin puolipitoista jo tuohon aikaan iltaa, niin arvatenkaan en saanut alakerrassa koneita verkkoon nakattuani uuden langattoman modeemin sukkana kiinni. En sittenkään, että modeemi oli aivan samanlainen kuin se sopimuksensa irtisanonut malli. Ilmeisesti jonkinlaista aivotoimintaa oli silti vielä olemassa, tajusin näet sen verran että todennäköisesti ongelma on alakerran koneiden suojaustasoissa eli koneet on opastettu käyttämään suojattua langatonta yhteyttä ja se suojattu yhteyshän oli ikäänkuin rikki kas kun se meidän oma modeemi.

Tänä aamuna nousinkin sitten reippaasti ylös vartti viiden jälkeen ja tutkailin siinä aamukahvin seurana läppärini verkkoyhteysasetuksia. Näemmä päässä toimii iltamyöhälläkin jotain koska tajusin jättää ne tutkinnat aamuun, viidessä minuutissa ongelma oli ratkaistu, tosin nyt yhteytemme on suojaamaton. Päivällä lienee syytä siis ottaa läppäri kauniisti käteensä ja siirtyä yläkertaan modeemin ääreen että saa yhteyteen suojaukset päälle.

Eilinen pikkupamaus sai siis ihan mukavasti ohjelmaa aikaiseksi. Ihan aluksi pitäisi hoidella lapset koulutielle, tutkailla tämän päivän ruokapuolta ja luonnollisestikin hurisuttaa pyykkikonetta, imuria ja astianpesukonetta. Yhdeksän kanttiin otankin sitten luurin kauniiseen käteeni ja soitan vakuutusyhtiöön ja kodinkonekorjaajalle. Kivaa on tämä. Todella kivaa.

Iltapäivällä on sitten edessä, todennäköisesti ainakin, kodinkoneliikkeeseen kipaiseminen, uusien vahvistimien hankinta, uuden modeemin ostaminen puhumattakaan televisiosta ja kotiteatterista koska jotenkin epäilen, ettei niitä enää korjaamaan lähdetä vakuutuksesta. Illalla ukko pääseekin sitten kiipeilemään antennivahvistimen asennukseen katolle. Todella todella hauskaa!

Ja jos tämä tuhomäärä ei ole riittävä, niin todettakoon vielä että poika 13v onnistui unohtamaan että tällä oli kännykkä taskussaan ja hyppäsi järveen lauantaina kännyköineen päivineen. Ihme ja kumma, muutaman tunnin kuivattelun jälkeen kännykkä heräsi eloon mutta akkua se ei suostunut lataamaan ennen kuin vasta eilen illalla. Hohhoijakkaa.

Vaan nyt, siirryn suosilla tutkailemaan josko tässä jotain kotityön tynkää hoitelisi jaloista pois näin kukonlaulun aikaan. Ihan vielä kun ei ole lasten herättelyaikakaan eikä sen puoleen viitsi imurinkaan kanssa rymistellä mutta ehkä vähän pyykkejä voisi viikkailla joutessaan. Se on moro ja viettäkää mukava maanantai, sellaiseksi minäkin toivon tämän kääntyvän.