Tänä aamuna tallensin puhelimen muistiin kiireellä paitsi ehkäisyneuvola-ajan tilausmuistutusta, myös muistutusta parturin tilaamisesta. Kumpikin näistä muistutuksista liittyy teiniin. Käytössä olleet pillerit ei käy ja kuontalo on kamala, kuten teini itse asian ilmaisee.

Irkun ehkäisy toimii ja kuontalo on vielä kamalampi kuin teinillä, mutta sitä irkku ei nyt ehdi, kykene eikä jouda miettimään. Olen haaveillut parturista varmasti viimeisen pari kuukautta. Saman ajan jonka olen haaveillut uudesta takista. Hammaslääkäristä. Silmälaseista. Ja joka kerta kun näistä haaveilen, totean samalla sen totuuden. Ei rahaa. Jostain on säästettävä. Tai no, on rahaa, mutta ei nyt laittaa itseen.

Teini tarvitsee työkengät. Työvaatteet. Kampaajan. Uudet kengät talveksi. Kirjoja. Vihkoja. Lista on loputon, jos tarkkoja ollaan. Poika 14 tarvitsee parturia. Talvikengät. Rinkan ilmoittauduttuaan valinnaisaineena retkeilyyn. Ulkovaatteita. Sadevaatteita. Poika 12 tarvitsee talvivaatteet. Prinsessa uudet lenkkarit ja sukkia. Junnu talvihaalarin ja talvikengät sekä uusia housuja, niin ja syksymmällä myös uudet silmälasit. Spede koko karderoobin talvea ajatellen.

Luultavasti talvea kohti kulkiessa eteen tulee vielä monta pakollista hankintaa aina suksista luistimiin asti, joten lista tuskin tulee jäämään tähän. Jos ostoslista on kilometrin mittainen, tarvelista julmettu niin jostain on pakko karsia. Ja irkku karsii aina ensin itsestään, kuten taitaa tehdä suurin piirtein kaikki äidit. Joten ei kampaajaa, ei silmälaseja, ei takkia. Hammaslääkärikin voidaan unohtaa kun siihen ei aika riitä, tai paremminkin, kunnallisen puolen ajat ei natsaa millään ja yksityisen puolen hoitoon ei ole rahaa.

Lapset on vanhempien käyntikortti. "Onpa hyvin hoidetut lapset," toteaa mummeli kaupassa äidistä jonka lapset on siististi puettu, kasvot pesty ja hiukset sievästi pinneillä kiinni. Resuisissa vaatteissa kasvot likaisena kulkeva lapsi saa vastaantulijan lähinnä miettimään "eikö sen äiti osaa hoitaa sitä". Tai ainakin näin on ollut, tänä päivänä tuntuu valitettavan usein olevan käytössä myös ajatusmalli jonka mukaan merkkivaatteisiin pukeutunut laskettelua, uintia, balettia ja pianonsoittoa harrastava Tiina on kotoisin hyvästä ja huolehtivasta perheestä kun taas kuluneilla vaikkakin siisteillä farkuilla hiukset hapsottaen kulkeva Matti on perheestä joka nyt on pikkasen sellainen, outo ja köyhä.

Asennemuutosta, edes jonkinlaista kaipaisin tätä nykyä. Kun jo ekaluokkalaiset lapset arvottaa kaverinsa sen mukaan, onko tällä sitä juuri telkkarissa näytettyä uutta ihmevimpainta vai leikkiikö se siskonsa vanhoilla barbeilla, silloin irkusta asiat alkaa mennä pieleen. Jos lapsi hukutetaan leluihin, merkkivaatteisiin, harrastuksiin, osaako lapsi enää sen jälkeen arvostaa sitä millä ne on hankittu? Arvostaa sitä, että niiden eteen on jouduttu tekemäänkin jotain.

Osaako lapsi pitää minään sitä, että kesällä pääsee huvipuistoon ja uimarantaretkelle, jos koko elämä on hoploppia ja lastentapahtumia? Jotenkin tuntuu, että lapsista tehdään tänä päivänä nuoria, jotka tarvitsevat aina enemmän ja aina isompaa ollakseen tyytyväisiä siihen mitä saavat. Eivätkä he sittenkään välttämättä ole. He eivät välttämättä osaa arvostaa sen enempää omia tavaroitaan kuin muidenkaan. Aina saa uuden tilalle.

Meillä lapset ovat huonoja käyntikortteja. Poika 14v on koonnut itselleen jälleen uuden mummarin, siis vanhan polkupyörän. Vanhemmat kun kieltäytyivät ostamasta pari vuotta vanhan rikkoutuneen pyörän tilalle uutta vuosi sitten ja tänä kesänä päädyttiin siihen, että kunnon pyörän ostamisessa ei ole järkeä koska poika haluaa ensi kesänä mopon. Tuskinpa sillä pyörällä sen jälkeen pahemmin tekoa on. Sitä paitsi, yläasteen piha on surmanloukku poikien pyörille. Pojan edellinen mummari varastettiin, sen jälkeen kun siitä oli kahdesti puhkottu renkaat.

Samaisia juttuja rikotuista pyöristä kertovat muidenkin poikien vanhemmat. Koulun pihassa ei mikään pysy ehjänä. Yläastepoikien huvina tuntuu myös olevan toistensa pipojen viskominen milloin mihinkin, niin että pipoja menee muutama talvessa. Poika14v ainakin väittää, ettei itse koske muiden tavaroihin, toivottavasti väite pitää paikkansa. Irkulla kun alkaa välillä hermoa kiristää kun saa ostaa uutta uuden perään, milloin pipoa, milloin hanskoja ja niitä polkupyörän sisäkumeja.

Onneksi poikia ei pidetä enää yläasteikäisinä niinkään vanhempien käyntikorttina, muuten irkku luokiteltaisiin äiteihin jotka ei anna lapsilleen vaatteita, ei käytä näitä parturissa eikä edes katso että toisella on pipo päässä koulumatkalla. Nih. Jatkan ruoanlaittoa ja otan sen luurin käteen. Soitan parturiin. Se on moro!