Että junnu on palannut normaaliin lääkekantaan, jes! Tämä siirtymä tapahtui perjantaina ja jo nyt, tiistaina, voi sanoa että poika on luopunut tarpeesta tukehtua limaan. Mahdottoman ihana ja kiva tuo oman alueen lekuri, siis se joka ei tosin ole meidän oma lekuri, mutta kerran aiemminkin kirjoittanut junnulle reseptin tuohon vahvempaan troppiin jota taysin erikoistuva ei siis syksyisellä käynnillä uusinut.

Tämä linjahiljaisuus uhkasi kasvaa viikon tai ehkä jopa parin mittaan. Enpä muista koska olisin viimeksi ollut niin uuvahtanut kuin sunnuntaina olin. Osasyynsä oli varmasti edellisenä iltana nautitulla punkkupullolla ja pitkälle yöhön venyneellä Uno-turnauksella mutta ihan yksin sen piikkiin en moista väsymystä laita. Osittain se johtui, kaiketi, siitä että olin valmiiksi tuhannen paiseessa siitä että maanantaina pitääkin herätä jo tunti aiemmin kuin yleensä. 

Ilmoittaudun nyt ja tässä kuuluvani ihmisiin jotka VIHAA kellojen veivailua suunnasta toiseen. Minusta siinä ei ole yhtään mitään järkeä, päivät kun pitenee muutenkin niin vauhdilla keväällä että iltoihin saadaan takuulla sitä valoa aika hätäiseen ilman niiden viisareiden veivaamista. Argh! Inhottavinta tässä veivailussa on ehkä kuitenkin se että tenavien kanssa menee aina pari iltaa sekaisin. Tsiisus! Typerää! Idioottimaista! Pimeää! Sanoinko jo että vihaan veivailua?

Paitsi että olin sunnuntaina lievästi puolikuollut niin siitä huolimatta touhasin sen tuhannen kotihommaa. Tottakai, hommiahan ei pakoon pääse. Siinä määrin tehotonta se touhaamiseni oli että torppaan jäi paljon siistimisosaston tehtäviä vielä maanantaillekin ja toki, yltiöpositiivinen luonne kun olen ajoittain, oletin että työmaalta palattuani ainakin speden petivaatteet (poika otti ja pissasi sänkyynsä su-ma-välisenä yönä) on vaihdettu ja tämän pyhäiltana levittämät lelut olkkarista ja keittiöstä koottu paikoilleen.

Ja mitä vielä. Huusholli oli tarkalleen samassa kuosissa kun aamulla lähtiessäni kun palasin. Just. Edes aamupala-astiat ei olleet kulkeutuneet lavuaaria pidemmälle joten lievää ketutusta oli ilmassa. Eikä sitä ketutusta vähentänyt se että olin edelleen ihan puhkirättipoikkiväsynyt ja olin ollut sitä aamusta asti. Se hiton viisareiden veivailu! Työmaallakin oli passelisti niin vauhdikas päivä että päivän ainoan kahvikupposen ehti juoda pikana himpan ennen puoli kolmea siinä kolmosen poikien ulkoliikunnasta sisäliikuntaan siirtymää tehdessä. 

Sunnuntai-iltaan kuului vielä yksi vähemmän mukava tapahtuma. Iltakasin aikaan olin kahden vaiheilla vastaanko vaiko en puhelimeeni, minä kun jätän toisinaan vastaamatta sillä en tahdo olla nonstop-tavoitettavissa. Soittaja sattuikin olemaan serkkulikka joten päätin vastata, tämä kun ei yleensä soita kuin asiasta. Hyvä oli että vastasin, serkkulikka soitti suru-uutista kummitätini, äidin nuorimman siskon, kuolemasta. Höh.

Mutta niin, eilen, todettuani torpan samassa kuosissa olevaksi kuin aamulla, nakkasin pyykkikoneen päälle ja komensin läksyistään suoriutuneen junnun autoon. Viuh ja vauh, hetken kuluttua olimme Specsaversilla väännättämässä pojan rillejä paremmin kuosiin ja samalla vaihdoin sanan jos toisenkin siitä riittääkö junnulle optikon tekemä näöntarkastus vai onko syytä turvautua silmälääkäriin. Vastaus lienee muillekin aika selvä, silmälääkäriähän tuossa kohtaa tarvitaan. Ihan kiva että pudottivat TAYSin listoilta pois.

Silmälasien oikoonnuttua siirryimme vauhdilla lähikauppaan ja siitä ryntäsin soppaa lämmittämään pojalle. Onneksi teini oli vapaalla ja oli vapaapäivänsä kunniaksi ilmoittanut jo edellisellä viikolla että jos sopii niin hän hakisi speden tarhasta ja ottaisi kissan kanssa leikkimään iltapäiväksi. Prinsessakin oli, jostain kumman syystä, kulkeutunut siskolleen joten torppa oli todella hiljainen ja rauhallinen. Junnu söi, minä viikkasin puhtaita pyykkejä kaappeihin, tyhjensin märkiä koneesta, latailin konetta uudemman kerran ja kiikutin pyykkejä kuivumaan.

Junnu siirtyi siivoamaan omaa huonettaan, kävin himppasen tätä avittamassa siinä välissä ja palasin jatkamaan hommia alakertaan. Ruokkosin keittiöä, järkkäsin speden kamoja paikoilleen, vaihdoin petivaatetta, kiikutin lisää pyykkejä kuivumaan, latasin konetta, siirtelin sapuskoja järkevämmän kokoisiin säilytysastioihin jääkaapissa, kuskasin pyykkejä ja totesin että just joo, imuroinnin jätän kyllä seuraavalle päivälle, etenkin kun teini palautti spedeä ja jäi itsekin istumaan sohvan nurkkaan ja junnu kaappasi passelisti imurin itselleen.

Saatuani speden makuulleen minä sitten otin ja notkuin nojatuolissa. Ei vain jaksanut enää yhtään mitään, hyvä kun jaksoi prinsessalle komottaa iltapala-ajan ohikiitonopeudesta jos ei neiti ala toimia. Tosin oli siinä totaalipuutumuksessa hyvätkin puolensa. UPn, poliisien ja täydellisten naisten jälkeen siirryin sänkyyn pulkkisen pariin ja niinhän siinä kävi että pulkkisesta meni puolet ohi. Ilmanko heräsin viisi minuuttia ennen kuin kelloni olisi pärissyt puoli kuudelta tänään.

Tänään onkin sitten luvassa suunnilleen yhtä hektinen päivä kuin eilinen oli. Sillä erotuksella tosin että saattaa olla että pakenen työmaalta jo yhden kanttiin. Eilenhän notkuin siellä kolmeen joten keräsin himpan yliaikaa ja sitä yliaikaa tulee torstaina lisää kun teen 8-16 vuoron. Perjantaina onkin sitten TAKKia joten sen päivän voi "löysäillä". Toteanpa nyt että pienluokassa on muuten mukavaa. Työkuviot on ihan oikeasti pitkälti samoja kuin normiluokassa mutta lisänä on hetkittäinen (jatkuva) käytöksen korjailu.

Vaan jaa. Nyt kun olen aamutuimaan saanut tiskarin hurisemaan ja blogattua niin luulenpa että siirryn aamu-uutisten kautta tutkimaan sähköpostini ja lapsosten wilmat. On se vaan mukavaa se! Se on sitten erittäin hauskaa tiistaita kaikille ja moro!