Tästä tulee nyt täysin sellainen, hermoani näet piukoo ja pahoin. Olen varmasti kyllästymiseen asti ehtinyt täällä russuttaa kerran jos toisenkin paitsi pojan 16v sähläilyistä myös anopin touhuista ja touhuamattomuuksista. Jos siis kyllästyttää, ei kannata edes lukea, minulla kun on erinäisiä sanoja sanottavana anopista juuri tässä ja nyt. Olen näet perin juurin täysin kyllästynyt toimimaan ukkosjohdattimena ja katteettomien lupausten aiheuttaman mielipahan kaatopaikkana. Prkl!

Systeemi kun on se, että anoppi lupaa ennen lomaansa prinsessalle ja junnulle että sitten kun hän on lomalla niin tulette mökille yöksi. Ja otetaan yksi päivä lomalla jolloin hän vie teitä ja spedeä vaikka rannalle. Ja tämä lupaushan annetaan puhelimessa prinsessalle joka on soittanut monena päivänä saamatta kuitenkaan mummuaan kiinni eikä mummu tietenkään ole vaivautunut soittamaan takaisinpäin huomattuaan lapsenlapsensa soittaneen.

Loma alkaa ja kuulen, kuinka anoppi on milloin tuolla, siellä ja suunnilleen kaikkialla. Puhelimeen tämä ei vastaile kun prinsessa koettaa tätä kiinni, ei tämä sen puoleen vastaa junnunkaan puheluihin. Eikä toivoakaan että tämä soittaisi kummallekaan takaisin, ehei. Prinsessa murisee mielipahaansa äidilleen, kellekäs muullekaan. Kun mummu lupasi! Ja miksi se ei ikinä vastaa puhelimeensa. Neuvokkaina lapsina sisaruskaksikko keksii kokeilla isin puhelimesta josko mummu vastaisi siitä tuleviin puheluihin mutta ei.

Mieliharmia riittää. Siinä samassa mieliharmipuuskassa on hyvä russuttaa äidille kaikki muukin epäoikeudenmukaisuus jonka 10v prinsessa on havainnut vaikka asiasta ei olekaan keskusteltu aiemmin. Että kun aiemmin mummu aina sanoi että spede on niin pieni ihana vauva (äidin tekisi mieli huomauttaa että mistä se mummu sen muka tietää kun ei ole speden elinaikana tätä tavannut edes kahden käden sormia vastaavia kertoja mutta äiti puree ennemmin kieleensä ja on vaiti) ja nyt mummu hokee vain kaikille kuin ***** on aivan ihana pieni vauva ja käy aina katsomassakin sitä vauvaa.

Ja kun hän kyllä näki kun hän viimeksi oli tädillään että mummu oli taas hoitamassa sitä ***** ja kun se on aina melkein käymässä siellä silloinkin kun ei hoida tätä eikä ole töissä tai lenkillä ja se vaan hyssyttelee ja kuskaa sitä vaunuilla että se ***** nukahtaisi päiväunille. Että koska se mummu tulee meille kun spedekin tykkäisi sitä mummua nähdä ja miksi se ***** muka on ihanampi kuin meidän spede ja minä kyllä sanon vielä sille mummulle että se on ihan tyhmä.

Äiti on hiljaa, silittää vain prinsessan hiuksia ja sanoo että älä välitä, mummulla on kiire. Mihin, kysyy prinsessa, sehän on lomalla ja se lupasi että me pääsemme mökille ja mummu vie meitä ja spedeä rannalle ja se ei vastaa edes puhelimeen ja sillä on varmaan puhelin rikki mutta miten se pystyy sitten soittamaan tädille kun se on rikki. Mitä näihin sitten sanot? Äiti ei sano mitään, vaihtaa vain puheenaihetta johonkin mukavaan että ei niin toista harmittaisi.

Mutta että minä ymmärrän. Että minuakin risoo. Että minun tekisi mieleni sanoa lapselle että anna olla, mummu on pahemman luokan pässi, itserakas ja välinpitämätön sika. En tietenkään sano, en sittenkään että ymmärrän ja mieli tekisi. Minä osaan sentään jollain tapaa ajatella syitä ja seurauksia ja hahmottaa mummun kiireitä ja niiden syitä, enkä minäkään silti ymmärrä mutta lapsi joka ei osaa vielä ajatella edes näitä, miten hän voisi edes yrittää ymmärtää? Ei mitenkään.

Kyllä minä ymmärrän miksi lapsi on kiukkuinen ja pettynyt mummuunsa, Puuhamaahankin on oltu menossa useampi vuosi mummun kanssa ja edelleen sekin reissu nostetaan tapetille aika-ajoin. Ja ymmärrän senkin, miksi lapsi russuttaa minulle mummun tekemättä jättämisistä ja on kuin ihmisen mieli niinä harvoina kertoina kun mummu tätä tapaa. Lapsi tahtoo miellyttää, ihan vain siksi että mummu tapaisi toistekin.

Minä olen niiiiiiin kypsä koko anoppiin. Olen kypsä siihen miten hän kohtelee lapsia, miten hän antaa katteettomia lupauksia ja miten hän puhuu yhtä ja tekee toista. Kaiken lisäksi anoppi asuu parinsadan metrin päässä niin että prinsessa ja junnu käyvät oven takanakin välillä kokeilemassa olisiko se mummu kotona kun ei se puhelimeen vastaa. Viimeisiä pisaroita tämän akan maljaan ollaan pudottelemassa, siltä se ainakin tuntuu ja jösses niitä on pudoteltu kauan.

Jotenkin sitä aina saa silti purtua kieleensä, nousee anopin nimi sitten esiin ukon siskon, tämän entisen työtoverin tai lasten kanssa käytyjen höpinöiden lomassa. Anopin loma muuten loppui jo. Se samainen loma jolla tämä oli ottamassa junnua ja prinsessaa yöksi mökille ja viemässä näitä ja spedeä rantaan. Se loma kun meni jotenkin ihan pilalle anopilta, totesi ukon sisko tässä päivänä eräänä. Että kun ei se anoppiparka saanut niinkuin jotenkin ollenkaan lomasta otetta. Että se loma niinkuin vain meni.

Just. Ja kiinnostaa kiviäkin? Minua ei ainakaan, minulle anopista on tullut täysi turhake enkä tätä omaan elämääni kaipaa mutta htti soikoon, voisi hän edes sen verran nähdä vaivaa että pitäisi lupauksensa lapsille tai olisi sitten helketti soikoon lupaamatta näille mitään. Ärsyttävää! Samalla kertaa hän voisi lopettaa idioottimaisuuksien hokemisen prinsessalle niinä harvoina kertoina kun näkee tätä. Prinsessalle kun on iskostunut päähän pari lausetta jotka saa niskavillani nousemaan joka kerta pystyyn.

Nämä lauseet kun sujahtaa prinsessan suusta aina kun tämä tahtoisi meidän vievän häntä ja junnua johonkin, oli se sitten mihin tahansa ja koska tahansa. Kun mummukin sanoi että kyllä teidän pitäisi tehdä meidänkin kanssa jotain ja kun mummukin sanoi ettei isi tee muuta kuin makaa kotona. Voi vttu! Ja mistä helketistä se mummu tietää mitä me teemme lasten kanssa tai koska meillä maataan ja kuka makaa?

Verenpaine nostettu normaalitasolle, hurraa! Siirrynpä siis vielä kotvaseksi miljoonittain mukavampiin aiheisiin eli eilisiin kuvioihin. Minä näet leikin legoinsinööriä koko päivän. Aloitin aamun toki kahvittelulla, bloggaamisella ja nettilehtien selaamisella mutta eipä aikaakaan kun siirryin kotihommien kautta makkariin kaivelemaan esiin legoja sieltä täältä. Spede näet rikkoi keväällä junnun legolinnan ja siitä asti niitä legoja on koottu mistä päin milloinkin talteen ja harmillista kyllä, nakottu myös koppaan jossa on epälegot.

Tiesittekö muuten että legolinnan kokoaminen on paljon helpompaa silloin ekalla kerralla kun osat on vielä jaettuna omiin pusseihinsa kunkin seinän ja tornin osalta? Kokoaminen on muuten helpompaa silloinkin kun ne kaikki legot on takuuvarmasti tallella etkä joudu välillä tutkimaan vanhojen aitojen legojen varastoa keksiäksesi korvaavia osia. Mutta nyt se on koottu, koko päivä siihen suunnilleen iloisesti sujahtikin.

Tälle päivälle lupasin ottaa kokoilun alle poliisiaseman jonka, yllätys yllätys, spede on pilkkonut. Joten ehkä säntäilen nyt suosilla keittiöosastolle että pääsen pyykkiosastolle ja sitä kautta vielä pojan 16v kassinpakkausosastollekin, tämä kun on lähdössä kummiensa kanssa tänään laivalle. Josko jo puoliltapäivin istuisin taas tyynen rauhallisena tässä kuistin pöydän ääressä manailemassa kadonneita legoja.

Se on moro ja viettäkää mukava sunnuntai!