Ei hajuakaan mikä ihme ylipirteyskohtaus mahtoi tähän emäntään iskeä heti aamusta, tai jaa. Eihän se nyt enää ihan aamua ollut. Se AAMUhan oli himpan ennen kuutta kun spede heräsi ja manailin mielessäni. Hetken manailtuani raahauduin tupakalle ja vessaan ja houkuttelin sen perään speden ukon ja itseni väliin makkariin elokuvaa tuijottamaan. Hei oikeasti! Viikonloppu! Joskus PITÄÄ saada nukkua pidempään vaikka kuinka aamuvirkku onkin!

Onneksi lapsi oli suostuvainen moiseen ja sain kuin sainkin vielä hetkeksi puolittain unesta kiinni. Seiskan kanttiin nousin kahvin keittoon ja spede jatkoi elokuvan tuijottelua. Ja sitten se iski. Heti ysin aikaan. Ensin latasin pyykit koneeseen. Sen perään hinkkasin kaikki pinnat keittiössä. Hetken päästä huomasin jo heiluvani hulluna imurin varressa. Eikä siinä suinkaan vielä kaikki! Kahteentoista mennessä olin pessyt kaksi koneellista pyykkiä, tehnyt salaatin, kuorinut potut muusiin ja paistanut broitsut aurabroitsua varten. Tsiisus!

Yhden kanttiin oikaisin sohvalle ruokaperäisille, ramaisi ihan sikana. Junnu, joka oli ollut yökylässä ukon vanhimmalla siskolla, ehti juuri sitä ennen kotosalle kummitytön kanssa ja minä viritin varmuuden vuoksi kellon soimaan kahdelta. Gilmoren tytöt nääs. Silmät lupsahteli. Tuntui että uni tulee ihan juuri tässä ja nyt. Vaan ei se kuulkaa tullut. Ei kai! Yläkerrassa oli jatkuva mökä ja huuto, hetki sievää leikkimistä porukalla ja pam, spede huusi kuin syötävä.

Ketutti etten sanoisi. Himpan ennen kahta häädin junnun ja kummitytön leikkipuistoon, meni kuppi nurin. Ja tottakai minä torkahdin sen perään ja tietenkään herätys ei toiminut. Miksi olisi toiminut? Todnäk olen maannut puhelimen päällä niin että se on vaiennut heti alkuun päästyään. Missasin siis Gilmoren tytöistä ensimmäiset kymmenen minuuttia ja sekös ketutti vielä lisää. Prkle miten epäreilu maailma! Sinkkuelämät, NYPDeet ja muut on saatavilla DVD-boxilla, mutta missä helvetissä on GILMOREN TYTÖT? TAI AMYN LAILLA?!?!

Gilmoren tyttöjen jälkeen keittelin iltapäiväkahvit ja majoittauduin nojatuoliin sukkapuikot kourassa. Päädyin ratkaisuun jossa otan olusen jos toisenkin illan suussa, päätökseni kunniaksi korkkasin kermalikööripullon baarikaapista ja lurautin iltapäiväkahvin sekaan likööriä. Muuten hyvä ratkaisu mutta maha tuli uskomattoman täyteen hetkessä. Ei ihmisen joka juo kahvin mustana pidä sotkea siihen mitään.

Urheasti pidin silti ajatuksestani kiinni ja korkkasin olusen kuuden jälkeen. Ukon sisko tuli piipahtamaan lasten kanssa, aika sählingit siinä oli junnun ja kummitytön kinutessa vielä toista yökyläyötä edellisen perään mutta että me äidit olemme ikäviä, lupaa ei herunut. Sen luvan herumattomuuden takia kummityttö totesi ettei tule maanantaina kouluun ja junnu puolestaan kertoi kuinka TYHMÄ maailma ja elämä onkaan.

Puoli kahdeksan kanttiin nakoin ulkopuoliset ovesta pihalle, siis kuvainnollisesti ei kirjaimellisesti, ja ukko vei speden nukkumaan. Minä istahdin viimein kaikessa rauhassa nojatuoliin ja avasin toisen olusen. Ysin kanttiin komensin junnun ja prinsessan elokuvaa tuijottamaan, nukkumatti kun iskeytyisi paikalle tasan tarkkaan kympiltä. Vingutin tuubaa ja nautiskelin rauhasta. Ukko makoili sohvalla tuijotellen töllötintä ja nautiskellen wiskistä ja elämä oli kertakaikkisen kivan rauhallista ja harmonista.

Poika 15v kotiutui himpan ennen yhtätoista ja puolen yön aikoihin minä julistin illan päättyneeksi. Voi että mutta oikeasti, välillä kannattaisi ihan oikeasti vain OLLA! Nauttia elämästä ja äänistä ja äänettömyydestä ja vaikka mistä. Mikähän siinä on että suurimman osan ajasta sitä pyrkii vain tekemään jotain, jos ei muuta niin ainakin kutomaan ettei nyt ihan lusmuiluksi mene? Lusmuiluhan on vallan kiva laji!

Ja nyt siirryn aamulehden kautta tiskikoneen tyhjennykseen. Se täyttely kun osui jotenkin siihen lusmuiluaikaan ja tulos on tämä... Se on moro ja viettäkää kivaa sunnuntaita, minä en osaa vielä varmaksi sanoa tuleeko tästä kiva vaiko sittenkin ankea, se ukon sekoittelema viskikahvi kun tuntuu pyrkivän takaisin elimistöön mitä enemmän juo viskitöntä kahvia...