Tapahtuipa päivänä eräänä, että joku pölhökustaa korkki tuolla jossain johtavissa elimissä päätti että nyt se on kuulkaa aika ottaa käyttöön digi-digi-tekniikka tässäkin maassa. Juu. Hurraa! Käytännössähän digi tarkoitti julmettua nurinaa siitä, että kaikki kansa on boksille pantava ja ilman minkäänlaista tukea valtion taholta. No, elämä on. Digiä. Meillähän on se onni, että mies on täysin tekniikkahullu ihminen ja niin, häpeäkseni joudun myöntämään, että minussakin hieman samaa vikaa. Ensimmäisten joukossa meillä se ihmeboksi sitten olikin.

Koska taloutemme on siis kahden tekniikkahullun temmellyskenttä, sen lisäksi että muuten vaan hulluja temmeltäjiäkin on enemmän kuin paljon omiksi tarpeiksi, niin totta kai meillä on myös televisioita useita. Keittiöä, eteistä ja vessaa lukuunottamatta joka huoneessa on se merkillinen "näköradio", näin ollen boksejakin on kertynyt ihan nelinkappalein. Talon katolla on kuitenkin vain yksi antenni, ja sekin taitaa olla vuodelta muna eli vanha kuin taivas.

Ennen boksien kulta-aikaa antennirasiaan oli siis ympätty kolme televisiota jakajien ja vahvistimien taakse. Teinin telkkari, se malli neljä, toimii onneksi omalla irtoantennillaan. Joka tapauksessa, kuormitusta löytyy mutta kuva on näkynyt kiitettävästi joka toosassa. Kunnes tuli pakollisen digin päivä. Ja lisää kanavatarjontaa. Jota ei mitenkään vähennä se, että kolmessa boksissa on myös maksukanavat eli plus-tv löytyy juu.

Ehei, irkku ei purnaa sitä että joutui hommaamaan bokseja vinon pinon. Irkku purnaa sitä, että tämä taivaallinen kanavasysteemiuudistusjuttu sai aikaan sen, että olkkarissa räpsii, makkarissa räpsii, yläkerrassa räpsii. Irkun mies on muistuttanut enemmän apinaa kuin miestä useampaan otteeseen, kiipeillyt siis vääntämään antennia milloin oikeaan milloin vasempaan. Johtoja on tökitty, päitä uusittu, vahvistimia lisätty ja edelleen... Tök tök tök tökkii!

Tästä kaikesta sisuuntuneena irkku uhkasi repivänsä koko s-nan antennin katolta. P-le niin. Ei oo kivvaa katsoa kuinka miehet töllössä puhuu ja yhtäkkiä, pam, kuva jumittaa paikoilleen. Tai katoaa vallan. Tai räpisee. Voi helkutta. Tästä kaikesta sisuuntuneena taas mies toi eilen siskoltaan kotiin huippuhauskan lisäantennin, siis sellaisen pöytäversion ja kytki makkarin töllön siihen. Väänsi ja käänsi. Siirteli ja muutteli viiksien asentoa, siis antennin, ei omiensa. Tulos jiihaa, se näkyy! Tosin antennihärdellin paikka oli vähintäänkin omalaatuinen eli iso jakkara jonka päälle oli asetettu pyykkikori. Ei oikein toimiva ehkä...

No, meneehän se yhden yön siinäkin, tutkitaan uudestaan huomenna elikäs tänään. Toimi toimi juu, aina siihen asti kun mies liikutti jalkaansa peiton alla. Räps räps ja tök tök. Jalka takaisin alkuperäiseen paikkaansa ja taas näkyi. Uusi siirtely, muuttelu, viiksien taivuttelu ja kas, pääsimme tilanteeseen jossa sai jopa pieraista peiton alla ilman räpsettä. Tänään alkoikin sitten se tosi säätäminen. Kello kymmenen aamulla. Ja päättyi äsken, eli puolilta päivin.

Päättyi siihen, että mies kiskaisi takin päälleen, hyppäsi autoon ja painoi kaasun pohjaan... "p-le, mä menen h-tti soikoon kysymään toimiiko satelliittiantenni täällä". Juu. Irkku raportoi myöhemmin lisää aiheesta. Tähän väliin irkku lähettää vain terveisiä sinne jonnekin, sille jollekin joka tämän digi-digin pakollisuuden keksi.

KIITTI IHAN V-TUSTI tästä ihanan nautinnollisesta ja helposta töllön tuijottelusta.

Ps. mieheltä terkkuja, jos ei kohta näy, niin töllölupa menee poistoon. Nih!