Täällä sataa näemmä oikein vettä. Hyvä! Perjantaiksi luvattu lumisade ei sitten niin hyvä olekaan. Maa on niin kuiva, että eihän siinä mikään ota kasvaakseen, kevätsade on aina se joka herättää nurmikon vihertämään ja puihin ilmestyneet silmut aukeamaan. Eilen katselin pihaa, tulppaanit on noussut pintaan, ruohosipuli on kasvanut sen verran, että on jo otettavissa, marjapensaissa ja kirsikkapuussa on komeat lehtisilmut, osin jo hiirenkorvatkin.

Alppiruusun kohtalo minua korpesi, hengissä se on, mutta kituliaasti. Kukkanuput on kuollutta kamaa, muutama oksa juuresta poikki ja muutenkin näyttää kärsineeltä. Kiitos lapset. Kiitos siitä, että jo syksyllä puska kärsi ilkivaltaa hoitopojan toimesta, tiedättekö kuinka hauskaa lapsesta voi olla hypätä keskelle matalaa pensasta seisomaan kun oksat rätisee jaloissa, niin ja kiitos myös niistä kerroista kun talvella porukalla nypitte lumihangen pinnalla pilkahdelleita oksankärkiä. Pahalta näyttää, toivottavasti tokenee.

Onneksi loppuviikkoa kohti ilmat huononevat, multasormien kutina helpottaa kummasti kun ilma viilenee ja sataakin vielä. Turvallisempaahan tuo on käydä sinne tänne istuttamaan sitä tätä kun kalenterikin näyttää tosissaan kevättä. Istutukset on vielä hakusessa, mitä ja mihin. En tiedä. Nähtäväksi jää. Puutavaraakin pitäisi hankkia, paitsi hiekkalaatikko, myös kukkapenkkejä on suunnitelmissa.

Nyt kun ilma heittäytyi tuollaiseksi onkin hyvää aikaa hoitaa sisätiloja kuntoon. Pyykkiä on vuoritolkulla, vaikka kuinka sitä olen satunnaisesti nyt pessytkin, eilenkin kaksi koneellista. Ja paitsi että sitä pyykkiä on pestäväksi, sitä on myös kaappeihin viikkailtavaksi. Jotenkin on mennyt maku koko pyykkitouhusta, aina vaan sitä on, ja on ja on. Vaikka kuinka pesisit, viikkaisit ja pesisit. Tuskin olen edes ainoa äiti joka siihen on tympiintynyt.

Muutakin hommaa sisältä löytyy, perussiivoiluja. Eilen tyhjensin kuistin, raahasin jäteläjät puuvajaan odottamaan innokasta kaattiskävijää (tiedä sitten missä sellainenkin on) ja pihassa keräilin lelut paikoilleen. Pihan perällä ollut aita, joka paitsi kärsi talvivaurioista, myös yllättäen lasten touhuista, on nyt korjattu ja takaisin kunnolla pystyssä. Miehen sisko onneksi haravoi jo suuren osan pihasta viikonloppuna, se on sellainen työ jota en saa tehtyä vaikka mikä olisi. Vihaan haravoimista, ja sen kyllä huomaa. Mies meillä pääsääntöisesti on se, joka haravoi.

Nyt taidan alkaa touhuamaan. Teekupin pohja näkyy jo, tai siis toisen kupillisen. Josko pyykkikoneen päälle ja perunoita kuorimaan.