On se nyt prkle! Miten kaksijakoista tämä meno ollenkaan voikaan olla, nih? Kun on plussaa ja on miinusta ja koeta siinä sitten päättää kumpi on se kumman fiiliksen mukaan pökkylöit? Hittolainen! Aloitan ehkä miinuksesta. Plussaan kun aina mukavampi päättää, oli juttu suunnilleen mikä tahansa. Eilinen aamuhan ei alkanut mitenkään erikoisen loistavissa merkeissä, kiitos vaan sen edellisen yön touhaamisen ja unien ja väsymyksen ja vaikkas minkä.

Tarhaan päästiin kumman mukavissa merkeissä silti ja mieli virkeni kummasti kun syyskylmässä köpöttelin vauhdilla työmaalle. Kyllä kävely on taivaallista, niin se on! Ihme laji, aamulla olin kotona umpijäässä, todnäk väsymyksestä johtuen, kuljin kaulahuivi kaulassa sisällä kun palelsi niin ja tottakai otin sen kaulahuivin kaulaan kun töihinkin lähdin. Ja avot sie kuule! En puoleen väliin matkaa ehtinyt kun alkoi olla kertakaikkisen mukavan lämmin, veri kiersi ihanasti sormissa ja varpaissa ja joka puolella. Nam!

Työmaallakin homma lähti käyntiin vallan mukavasti, nauraa räkätimme naislaumalla unilleni ja spedelle ja elämän merkillisyydelle. Siinä naurunräkätyksen lomassa pienluokan ope tuli piipahtamaan paikalla, kas kun junnun siirrosta pienluokalle jaksolle oli ollut puhetta tämän oman open kanssa ennen syyslomaa ja homma oli jäänyt tuolloin siihen vaiheeseen että he palaveroivat pienluokan open kanssa syyslomalla ja syysloman jälkeen sitten lapsi siirtyy jos niikseen on.

Henkkoht olin ilmoittanut jo ennen syyslomaa että siirtohan passaa, junnu ja uusi luokanvalvoja kun ei tunnu tulevan alkuunkaan juttuun keskenään ja toisekseen, pienluokalla on junnulle tuttu ohjaaja ja varmasti mukavampi ympäristö. Sitä en nyt parhaalla tahdollanikaan muista mahdoinko tänne blogiin vuodattaa vanhemmanvartin muuta satoa, se siirtohan oli puheenaiheena juuri siellä vartissa. Siellä samaisessa jossa luokanvalvoja kysyi junnun lääkityksestä ja sen kunnossa olosta ja jossa minä vuodatin taysin nuivasta erikoistuvien käytöstä ja jälleen uuden erikoistuvan lääkärin halusta keventää junnun lääkitystä.

Sanotaanko näin että toisinaan sitä saattaa epäillä puhuvansa ihan toisesta asiasta kuin toinen olettaa kuulevansa, uuden luokanvalvojan ilme näet oli jokseenkin... hämmentynyt? Ja liekö ihme, yhtäkkiä tämä tajusi minun puhuvan astmalääkkeistä kun tämä taas oli tarkoittanut että onko junnun ad/hd-lääkitys kunnossa. Se hetki, tai oikeastaan sen hetken jälkeinen tovi, kuuluu ehdottomasti hetkiin "kiusallinen tilanne".

Minä näet jouduin sanomaan ettei junnulle ole koskaan tehty ad/hd-diagnoosia, koulupsykologilla tämä kyllä on ollut mutta ad/hdta psykologi ei tästä mielestään saanut millään. No kun hän on mielestään jostain papereista katsonut että junnu on ad/hd. Ja onhan tuolla nyt ad/hd. On se. Öööö ei. Siis ei ole. Mutta kun. Mutta kun ei. Mutta asiahan voidaan tutkia jos niikseen on, totesin keskustelun päätteeksi sillä olin jokseenkin hämmentynyt moisesta.

Voin kertoa että aika hämmentyneitä siinä oli monet muutkin joille työpäivän aikana ehdin asiasta sanoa. Jopa ne joiden kanssa junnu on ehtinyt sitä koulutaivaltaan käydä nämä reilut pari vuotta. Vilkas lapsi on, sitä ei käy kenenkään kieltäminen mutta ad/hd. Se keskustelu oli yksi hyvin painava syy sille miksi kannatin ja kannatan lämpimästi lapsen siirtymistä pienluokalle ainakin toistaiseksi, sillä jos opettaja on leimannut lapsen mielessään joksikin jota tämä ei edes ole ja vielä negatiivisessa mielessä, kuten tämä opettaja, niin lapsen on varmasti parempi olla toisessa oppimisympäristössä.

Vaan niin, tästä asiasta ehdin jutella kouluterkankin kanssa syysloman aikana ja asia on lähdössä nyt selvittelyyn ja ihan tosissaan. Katsotaan mitä tuleman pitää. Mutta se eilinen. Minähän olin saanut junnun luokanvalvojalta viestiä naamiksen kautta maanantai-iltana, tosin sellaiseen aikaan etten minä siihen aikaan enää missään naamiksessa ollut vaan sängyssä. Viestissä kysyttiin olenko jo jutellut junnun kanssa kun sen siirron voisi ajoittaa sitten vaikka keskiviikolle jotta ehdin tämän kanssa asiasta jutella.

Jostain kumman syystä en siinä eilisessä aamuhötäkässä ehtinyt tälle vastailla vaan ajattelin että no, eiköhän sitä ehditä koulullakin asia käsitellä ja keskiviikkoonhan se sitten saa mennä, se siirto, sillä lapselle itselleen asiasta ei ole vielä puhuttu. Niinpä sovin pienluokan opettajan kanssa siirron keskiviikolle, siis tälle päivälle, ja kuvittelin tietysti että asia on sillä siisti, me molemmat kun olimme yhtämieltä siitä että ensin pitää lapsen kuulla asiasta vanhemmiltaan.

Ja miten sitten kävikään? Voin kertoa että jos kohta asiat voi mennä käpälään niin meneehän ne! Pienluokan ohjaaja painatti naama punaisena minua vastaan ekan tunnin jälkeen. Junnu oli yhtäkkiä tuotu luokkaan tavaroineen hänen luokkansa ohjaajan toimesta ja ilmoitettu että luokka vaihtui. Pienluokan opettaja oli ollut vähintäänkin yhtä pihalla moisesta yhtäkkisestä toimesta. Junnun oma luokanvalvoja ei ollut puolestaan edes talossa vaan tällä oli sijainen.

Minä olin aivan pihalla. Siis mitä? Huomenna sen vasta piti olla. Ehei, junnun luokanvalvoja oli ilmoittanut omalle ohjaajalleen että siirto tiistaiaamuna. Ei tässä mitään, minun OLISI pitänyt vastata siihen naamisviestiin aamulla mutta se että olisiko tuo sitä aamulla ennen kahdeksaa lukenut, mene ja tiedä. Ja onhan se nyt niin että koulun virallinen tiedotuskanava on kylläkin a. puhelin, b. wilma ja c. reissari, ei mikään helketin naamis!

Soitettu minulle ei oltu. Junnun reissarissa ei asiasta mainittu sanaakaan. Wilmankin olin katsonut aamulla pikaisesti ennen töihinlähtöä ja ei, sielläkään ei ollut viestiä opettajalta. Siis jösses iivari sanon mä! Ja niin sanoi muutkin. Ei näin. Ei missään nimessä näin. Siinä me sitten hötäkällä sovimme tapaamista pienluokan open kanssa puolelle päivälle jolloin junnu pääsi koulusta ihan vain varmistaaksemme että ehdimme käsitellä junnun asiaa junnunkin aikana.

Voi hevonperä! Voitte uskoa että loppupäivä työmaalla oli jokseenkin kaoottinen. Toki nämä ohjaajakollegat, nämä lähimmät joista molemmat ovat pienluokan kanssa paljon tekemisissä, olivat hyvinkin tyytyväisiä siihen että saivat junnun taas hoitaakseen mutta tämä tapa; ilmassa sinkoili virkavirheet, ketutukset ja vaikkas mitkä. Heti sen pienluokan open kanssa palaveroituani piipahdin terkalle, hain ad/hd-kartoituskaavakkeet täytettäviksi niin itselleni, ukolle kuin junnun opettajillekin.

Koululääkärille on aika marraskuun puolivälissä, siihen mennessä terkka ehtii katsoa kaavakkeet ja laskea mitä ne kertoo tilanteesta ja jos jatkotutkimuksiin on syytä niin koululääkäri hoitaa jatkotoimenpiteet. Se palaveri pienluokassa oli muuten vallan antoisa. Junnun uusi ope on kertakaikkisen ihana ihminen ja palaverin tärkein tarkoitus tuntuikin olevan junnun oman mielialan hoitaminen, ope kun oli jokseenkin varma siitä että junnulle siirto oli pienoinen shokki jota se toki olikin.

Ei lapsia kiikuteta yhtäkkiä kotiluokistaan mihinkään muualle ilman että he ehtivät siitä jotain tietää. Mutta se positiivinen osuus päivästä. Kuulkaapa nyt. Se minun luokan, pikkuekojen, opettaja, se latasi minulle pienoisen pommin siinä aamupäivän aikana. Kun hän on nyt asiaa miettinyt tässä. Voisinko minä hoidella luokan sijaisuuksia silloin kun hän joutuu olemaan poissa. Kun hänelläkin niitä lapsia kuitenkin on ja tuskin koko vuotta millään päästään niin ettei poissaoloja tule joko oman tai lasten sairastelun vuoksi.

Niin tuota noin kun olen opiskelija. Ja opiskelijalla ei ole mitään vastuuta, jos tarkkoja ollaan. Eli en saa olla luokan kanssa ilman ihmistä joka on vastuullinen, ts työsopimuksessa kaupunkiin. Niin mutta siis pystyisinkö, ilman että se häiritsisi opiskelujani. Pystyisinhän minä, mutta kun edelleen ne vastuukysymykset. Hänpä oli jo alustavasti asiasta puhunut rehtorin kanssa. Kun hän ei halua luokalle ketään outoa ihmistä sijaistamaan.

Hän haluaa lapsille valmiiksi tutun ihmisen tekemään niitä päiviä jos niitä tulee. Ja hän on jo rehtorin kanssa sopinut alustavasti että jos minulle käy niin minulle tehdään niiksi päiviksi työsopimus jolloin minulla on sekä vastuu että palkkatulo. Siis mitä? Että siis mitä? Siis öööö jep jep, sopii! Tajusin tosin vasta jälkikäteen että ehkä minun on syytä selvittää tämä myös työkkäristä, olisi aika karseaa jos opiskelupaikka katsottaisiin turhaksi moisen takia ja minulta evättäisiin opiskeluajan tulot sen takia.

Että onko ihme että eilen oli himppasen ristiriitaisia fiiliksiä ilmassa siinä pitkin päivää? Iltapäivä kotona menikin vallan mukavalla tahdilla, kuulustelin junnulta sanoja enkun sanakokeeseen, juttelin tämän uudesta luokasta, touhasin ruokaa ja höpöttelin puhelimessa ukon kanssa. Se viikonlopun kellarikönyäminen on saanut ukon lonkan vihoittelemaan taas ihan tosissaan ja on hyvin todennäköistä että ukon työviikko päättyy tähän päivään.

Hänellä on hieroja ja samalla keikalla hän aikoo käydä työterveydessä. Leikkuristakin oli soitettu hänelle eilen ja mahdollisuudet sille että hän pääsee jo samana päivänä kun lonkka operoidaan on fifti-sixti. Kivut kuulemma määräävät miten toimitaan ja kyseisessä operaatiossa se jälkikipu on aika järkyttävä, näin oli hoitaja todennut. Leikkauksesta toipumisaika on vähintään 4 viikkoa mutta kannattaa ennemmin varautua kuuteen viikkoon, harvoin siinä vähimmäisajassa siitä työkuntoon suoriutuu.

Jahas. Sepä kiva. Minulla on rampa kotona viikkotolkulla. No, onhan siihen totuttu eli ei uutta auringon alla. Vaan hups, onpa aika kiitänyt taas. Ja onpa taas tullut plääsättyä. Loppuun todettakoon että jos kohta tässä nyt tuntuu näitä tummia pilviä levittyvän taivaalle tasaiseen tahtiin niin ei hätää, on tässä positiivisiakin juttuja tässä elämässä. Teinin työmaasta kerroinkin jo mutta kerrottakoon sekin että poika 17v on hoitanut koulunsa kohta kuukauden ajan mallikkaasti ja suorittanut rästiinjääneitä kursseja niin ettei äiti kohta enää tiedä mihin seinään sitä rastia kiskoisi!

Prinsessa jatkaa päivä päivältä rauhoittuvalla linjallaan ja on enemmän kuin ihana uuden huoneensa kanssa! Spede puolestaan antoi äidin nukkua ihan koko yön, tai yritti antaa, minä näet havahduin kolmen jälkeen siihen että tämä konttasi sängyn jalkopään kautta noutamaan tuttiaan pääni yläpuolelta hyllyltä, konttasi hipihiljaa takaisin jalkopäähän ja hiippaili sänkyynsä jatkamaan uniaan. Hurraa!

Ja nyt siirryn aamulehden ja kahvikupposeni pariin. Se on moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko, minä tulen taatusti tekemään niin vaikka sitten henki menisi!