Näin lupasivat säätiedotuksessa ja hittolainen, syytä onkin alkaa! Minä olen kurkkuani myöten täynnä lunta, jäätä ja pakkasta. Enkä varmasti ole ainoa, tai sitten perheeni ja työkaverini valehtelee minulle tylysti päin naamaa. Nih! Kevään alkamisen kunniaksi olenkin ajatellut nukkua lauantaina puolille päivin. Joka tosin taitaa jäädä pelkäksi ajatukseksi, minä en selvästikään osaa nukkua edes kahtakymmentä yli viiteen. Höh.

Vaan kuulkaa, eilinen oli kertakaikkisen kivakivapäivä, mittaa sitä sitten työpaikkaelämällä tai kotitouhuilla. Minä näet tunsin suunnatonta onnistumisen riemua aamulla joka taas johtui siitä että se lähin esimieheni kysyi josko hoitaisin yhtenä aamuna ensi viikolla tämän taksivuoron. Tähän astihan taksivuoron muutoksista on keskenään sopineet ne vanhemmat talossa olijat eikä minua ole luonnollisestikaan otettu huomioon.

Siinä samalla keskustelimme siitä parin viikon päässä siintävästä perjantaista ja minulle selvisi että koulutukseen lähtijöitä onkin viisi joten taloon jää minun lisäkseni tasan yksi avustaja ja yksi harjoittelija. Taksikyyti lankeaa jonkun meistä hoidettavaksi ja todennäköisesti se en ole minä koska minun täytyy totta tosiaan lähteä sinne museoreissulle mukaan. Vaan eipä hätää, armas esimieheni totesi siitäkin että muistat sitten ottaa ne tunnit takaisin mitä teet ylimääräistä. Myös ensiviikon taksikyydin osalta, olkoonkin ettei se ole kuin puoli tuntia ekstraa ja olkoonkin että olisit muutenkin jo siihen aikaan talossa.

Kotiin töistä palasinkin julmetun vaatepussin kanssa. Yksi avustajista tuoda riuhtoi sen mukanaan kysyen huolinko pojille vaatetta ja voi kehva sentäs, illansuussa järkkäilin vaatteet paikoilleen ja jösses että ne oli hyvännäköisiä! Totesin kyllä siinä järkkäillessäni että meidän pojat ei tarvitse uutta vaatetta pitkään aikaan, niin paitsi spede, joka tarvitsee ensi talveksi uudet haalarit. Junnulla sen sijaan on kattava valikoima erilaisia takkeja, ulkohousuja, farkkuja ja vaikka mitä. Ou mai!

Ja ei kuulkaa tässä vielä kaikki ilo ja riemu! Jos joku riemastutti äiti-ihmistä iltapäivällä niin pieni keskustareissu junnun kanssa kahteen pekkaan. Junnuhan pulisee ja pulputtaa ja kälkättää ja pälisee nonstoppina jos tällä ei ole kaveria tai tämä ei leiki legoilla ja kuulkaa, niin vain lapsi pulisi ja pulputti silmälasiliikkeen naisetkin kumoon. Voi jösses sitä pälpätyksen määrää! Kävimme kolmessa eri liikkeessä tutkailemassa kehysvalikoimaa ja kysymässä hintaa junnun tarvitsemille linsseille ja tsiisus että niissä voi olla hintaeroja!

Meidän vakipaikkamme lupasi linssit 270 euron hintaan, naapurifirma antoi laveamman hinta-arvion todeten linssejen kustantavan noin 250 euroa. Näillä hinnoilla kumpikaan ei voinut luvata linsseihin mitään ohennuksia mutta toisaalta linssit olisi sitten jotenkin valmiiksi sievemmän paksuiset. Onneksi tajusin käydä viereisessä specsaversissakin ja kas, linssit luvattiin kaksilla ohennuksilla ja kovapinnalla 150 euron yhteishintaan sieltä.

Kaiken lisäksi junnu ihastui kehysmalliin joka sattui olemaan poistokappale ja kas, saimme seitsemänkympin kehykset kolmella kympillä. Voiko enää paremmin osua ostokset? Lasit saapuu noin 2-3 viikon päästä joten siihen asti mennään vanhoilla. Kurkkailin samalla itsellenikin silmälaseja mutta en saanut sitten aikaiseksi kysyttyä edes silmälääkärin vastaanottoaikoja, syytä olisi ehkä mennä uusimaan omatkin koska nämähän olen hankkinut vuonna 2003 joten siitä on kotvanen aikaa.

Vaan emme me sitä shoppailuriemua siihen vielä lopettaneet. Ehei. Junnu on anellut jo reilun viikon korvakorua itselleen ja voi kuulkaa, lapsen ilme oli todella näkemisen arvoinen kun kiikutin tämän silmälasiliikkeestä kultasepänliikkeeseen. Korvakorua valkattiin pitkään ja hartaasti, sen jälkeen jännitettiin sattuuko se kamalasti ja varmistettiin myyjältä että saako kiljua jos sattuu ja pam vaan, pojalla oli korvis korvassaan.

Se pam vaan-ilme vasta olikin näkemisen arvoinen, poika näet kirkaisi "ai perhana" ja hyvä ettei tipahtanut tuolilta jolla istui. Mutta oli se komea. Oli se hieno. Oli se kaiken jännityksen ja kivun arvoinen. Ja kyllä sitä esiteltiin kotona sisaruksille. Ja mietittiin koska sitä saa alkaa pyöritellä. Ja vaihtaa uuden sen tilalle. Ja mitähän kaverit mahtaa sanoa. Kyllä, meillä oli vallan jännää.

Iltakin sujui yllättävän kitkattomasti, prinsessa hiippaili seiskan kanttiin kotosalle kaveri seuranaan ja spede simahti unille hyvissä ajoin ennen kasia. Minäkin sain jollain ilveellä pysyteltyä hereillä kymmeneen ja havahduin vieläpä siihen kun ukko tuli kotiin ja meni suihkuun. Tänään menen töihin autolla ja huomenna spede pitää tarhasta vapaapäivän, kas kun lapsiparka ei ehdi näillä ukon iltavuoroviikoilla ollenkaan nähdä isäänsä ja kuka arvaa mihin se johtaa?

Muutenkin järjettömän uhmaiän kanssa kamppaileva lapsi on aivan sekopää iltapäivisin suunnilleen samantien kotiutumisen jälkeen. Järjettömiä napsuja, lattialla makaamista, huutoa, potkimista ja karjumista. Niin ja ei unohdeta tavaroiden viskomista. Tätä kaikkea terästetään vielä huutamalla isiä joten kyllä, aikamoista eroahdistusta lapsella nähtävissä. Ilmanko minä en juurikaan ehdi iltapäivisin tekemään kunnolla mitään kotiuduttuani, osa ajasta kun menee lapsen kanssa kääntäessä.

Ja nyt siirryn suosilla valmistautumaan sinne työmaalle. Luvassa on kivakivapäivä, onhan tänään mm avustajien palaveri heti aamusta ja niin, luvassa on myös kässyjä naapuriluokassa. Jippii sanon mä! Viettäkää kivakivatorstai ja se on moro!