No nyt se alkoi. Tarhan vaihe "en haluu tarhaan". Jopa sitä iloa riittikin. Aamulla lasta sai tosissaan houkutella että tämän sai edes suht sopuisasti pukeutumaan ja asemiin, saapa nähdä mikä tänä aamuna on edessä koska eilinen iltakin meni kuunnellen tasaisin väliajoin hokua "en haluu tarhaan, en haluu tarhaan". Höh. Onneksi tänään mennään autolla, ei tarvitse ihan niin aikaisin aloittaa tahtojen taistoa.

Työajat alkaa olla suht kivasti selvillä; menen avustettavani lukkarin mukaisesti töihin joka aamu maanantaita lukuunottamatta, tuolloin avustettava kun tulee vasta kymppiin. Avustajien esimies totesi että hänestä on järkevintä että sovitan aikataulun muilta osin täysin sen mukaan miten omien lasten lukkarien suhteen on järkevintä, ja ehkäpä haluan perjantaina lähteä jo aikaisemmin? Miksikäs ei! Niinpä teen jatkossa tarpeen mukaan joko tiistain tai torstain kolmen päivinä, perjantaisin pääsen tosiaan jo yhdeltä ja muina päivinä olen kahteen. Jes!

Muutenkin homman jatkosta oli jo keveästi puhetta, sijaisia ei kuulemma ole ollut saatavilla enää aikoihin koska oikein kukaan ei tahdo tehdä töitä periaatteella "teen kaksi päivää ja kärsin kelan/liiton rahoissa sen nahoissani paitsi korvausten uudelleen lasketuksen myös korvausten määrän muutosten mukaisesti" joten olisi varsin hyvä jos minä voisin sijaisuuksia ottaa sitten KUN en enää ole kelan rahoilla koululla. Oppisopparistakin vaihdettiin sananen jos toinenkin ja toisin kuin se kaupungin kivatäti aiemmin tuumi totesikin esimies että reksi pystyy kummasti painostamaan asian kanssa syksyllä jos niikseen on, turha siis vielä ottaa ollenkaan sitä asennetta että ei onnistu. Aina paranee siis!

Työpäivä meni muutenkin lupsakkaan letkeästi, hommia tuli tehtyä ja touhuttua siellä täällä, iltapäiväksi siirryin iltapäiväkerhoon oman vakiluokkani päästyä kotiin. Iltapäiväkerhosta laukkailin kolmen aikaan spedeä hakemaan ja niin, ihan yhtä hyvin ei eilinen mennyt kuin se eka päivä ja onko tuo sitten ihmekään. Poika oli superhyperväsynyt jo aamulla kun tätä herättelin ja niinpä tämä oli aamupäivällä tarhassa itkenyt useampaan kertaan sekä ikävää että väsymystä.

Päiväunillekaan tuo ei tahtonut asettua ja lopulta yksi tädeistä nukutti pikkumiehen unille. Tällä kertaa unta ei onneksi tullut kuin tunnin verran, ilmanko poika oli kotona ehdottamassa nukkumaanmenoa jo iltaseitsemän aikaan. Harmillista kyllä, se uni ei päässyt silti tulemaan ennen kuin puoli yhdeksän aikaan, lapsiparka on tullut 14v leijonaveljeensä ja kunnon (?) leijonalapsen tavoin kärsii ajoittain järjettömistä kasvukivuista jaloissa.

Ukko ei tätä ollut eilen illalla sängyssä tajunnut kun speden nukutuspuuhissa siellä oli, ihmetellyt kylläkin että miksi ihmeessä se kaiken aikaa heiluttelee ja vääntelee ja nykii jalkojaan. Se, miksi spede ei kivuista mitään sanonut isälleen onkin sitten taas sarjassamme "täh", yleensä kun tämä kyllä kertoo kuinka "jaaka o pipi" ja isi tarjoaa heti tämän kuultuaan sen jalkahieronnan, hieroihan tämä usein pojan 14v jalkojakin tämän ollessa alle kouluikäinen. No, toisaalta. Myös se miksi ukko ei tajunnut miksi spede väänsi kuuluu myös sarjaan "täh" eli taisi isillä ja pojalla olla kummallakin aivot vapaalla.

Speden kanssa suoriuduimme kotiin puoli neljän kanttiin, poika 16v tuli kavereineen matkalla vastaan ja kas, täällä kotona oli sekä junnulla että prinsessalla läksyt tehtyinä (jes), keittiö siistittynä välipalojen jälkeen ja makaronilaatikko uunissa paistumassa. Ukko oli onnistunut nukkumaan hetken, kömpi pystyyn kuultuaan speden kopistavan yläkertaan alkoi lähes samantien tehdä lähtöä hiihtoladulle. Minä ruokin tenavat ja paistoin itselleni ruoaksi pari kananmunaa joiden päälle lättäsin tonnikala-ranskankermamössöä, tomaattia, fetaa ja juustoraastetta. On muuten järjettömän hyvä yhdistelmä kun ei käännä munia ja antaa täytteidenkin muhia kannen alla lämpimässä niin että juusto lähtee sulamaan. Nam!

Täyttelin ja tyhjäsin tiskaria ruoan jälkeen, tuuppasin pyykkikoneen päälle ja järkkäilin pikaisesti pahimpia sotkuja eteisestä silmien alta pois. Ukko lähti kilttinä ukkona sittariin ladulta kotiuduttuaan, uunista oli näet lamppu palanut. Minä istuin tiukasti nojatuolissa kutimien kanssa osan kaunareista, emmentaalin (emmerdale) ajan koetin pysyä siinä vielä hiukan tiukemmin mutta suht huonolla menestyksellä, ukko näet palasi juuri kesken ohjelman kaupasta hiipien salakavalasti nojatuolin takaa ojentamaan selkärepun minulle.

Voi hitsi mutta se onkin kuulkaa juuri niin in ja pop ja sopii just eikä melkein tälle. Sitä selkärepun puutetta kun olen manannut jo pari viikkoa, minä näet olin ajatellut ottaa syksyllä ostamani repun töihin mukaani kiikuttaakseni siinä toppahousuja, lompakkoa ja muuta vastaavaa kapinetta työmaan ja kodin väliä mutta höh, kyseisen repun vetoketjut onkin rikki. Hiivattia sanon mä. Eikä siinä vielä kaikki, reppu painoi aikas runsaasti etten sanoisi.

Niinpä niin, juuri kun olin päässyt sanomasta tälle että suklaata ei tarvitse sitten ostaa enää yhtään kotiin koska tämä akka on selvääkin selvempi SUKLAAHOLISTI eikä yksinkertaisesti pysty olla syömättä suklaita joita kaapeista löytyy ja se näkyy ihan oikeasti tuossa mahakumpareessa se niin eiköhän tämä päätä ilahduttaa vaimoa tämän lempilimpparilla ja lempisuklailla. Kääk! After Eightiä, Geisha Harmonya, iso sydämen muotoinen konvehtirasia ja puolitoista litraa pommacia. Tässä saa ihan oikeasti kiskoa sitä pulkkaa tuolla ja urakalla, ehkä syötän osan noista lapsille?

Tai ehkä oikein repäisen ja kiikutan niistä osan tänään töihin? Synttärikakun virkaa tekemään? Nääh. Enpä taida, en minä ajatellut siellä edes mainita synttäreistäni vaikkakin luulen että parilta opelta (kiitos prinsessa ja junnu) tulenkin pikaiset onnittelut saamaan jos käytävillä törmäämme. Junnu ja prinsessa kun sipisivät iltapalapöydässä aikeistaan kysyä opeiltaan saisiko äidille tehdä synttärikortin, tähän kimmoke taisi tulla jo aiemmin iltapäivällä kun kiusasin lapsia että joko äidin kakku on leivottuna ja lahjat paketoituina.

Niin, illalla spedellä oli tosiaan nukahtamisongelmia jalkojensa kanssa ja koska niitä ei oltu hierottu niin arvaahan sen; kymmenen kanttiin tämä väänsi, käänsi ja väänsi vähän lisää sängyssään ja höysti vääntämistä narisevalla kipuitkulla. Minä pyysin pojan äidin viereen ja isi kipaisi hakemaan tälle pamolia keittiöstä, tänä iltana niin varmasti pojan jalat hierotaan seiskan kanttiin kuten aikanaan pojan 14vkin kanssa tehtiin. Siihen äidin ja isin väliin tuo sitten simahti kunnolla unille, tosin yksi kipuitkukohtaus sieltä vielä ennen yhtätoista paukahti ilmoille mutta siinä se sitten olikin. Silti minulla on jotenkin huonosti nukuttu yö-fiilis enkä kyllä tajua miksi.

Ukko herätti minut kaksikymmentä yli viisi ja lykkäsi kakskymppisen kouraan. Minun pitäisi heti töiden jälkeen piipahtaa koulun lähisiwassa katsomassa josko siellä olisi jotain pullanpuolta tyrkyllä, appiukko ilmoitti eilen tulevansa synttärikahville tänään. Meillähän on ukon kanssa synttärit peräkkäisinä päivinä eli minä juhlin tänään ja ukko huomenna joten saapa nähdä ryntääkö muutkin mahdollisesti piipahtajat paikalle tänään vai huomenna. Todennäköisesti niitä ei onneksi ole montaa, anoppi saattaa piipahtaa ja kenties sisko, anoppi tosin tulee todennäköisesti vasta huomenna käymään mikäli siis tulee.

Tänään kiikutan töihin teekupposen ja -pusseja itselleni, opettajainhuoneessa kun on onneksi vedenkeitin ja aion jatkossa hiippailla siellä veden noudossa. Eilen olin julkea ja paitsi että rötvin opettajainhuoneesta kupin vein myös viimeisen tavallisen teepussin opettajien tee- ja kahvikaapista mutta siis oikeasti, miten siellä ei ollut kuin jotain ihme makuteepusseja ja vihreää teetä? Koska pakkastakin on mukavasti -16 astetta menemme speden kanssa autolla. Hyvä niin, onpa vähän enemmän aikaa touhuta nyt aamulla, minun pitäisi nyt kaivaa esiin suksienpidikkeet.

Koska lisämuistia ei ole vieläkään tarjottu mistään päin niin kuka arvaa mistä tämä kaiveluhimo johtuu? Niinpä niin, prinsessa tuuppasi kyseiset kapineet käteeni lauantaina kun lähtivät isänsä kanssa hiihtämään. Vai oliko se sittenkin muuten jo perjantaina kun lähtivät junnun kanssa "hiihtolenkille" eli mummulle. Jep, taisi muuten olla. Niin, minä siis lykkäsin ne käsistäni johonkin ajatuksena että on sitten varmasti tallessa ja helppo ottaa esiin seuraavalla viikolla. Jep. Nyt on seuraava viikko ja junnu tarvitsee ne suksiinsa ja niin, minä en parhaalla tahdollanikaan muista mikä se varma talletuspaikka on josta on helppo ottaa. Ne loogisimmat vaihtoehdot kiersin läpi jo illalla. Lisäten niihin pari kohdetta nyt aamulla heti herättyäni. Ja edelleen ne on siellä varmasti hyvässä ja helpossa tallessa. Plääh.

Taidanpa siirtyä tutkimaan noita jemmamestoja josko ne jostain tupsahtaisi esiin. Hiivatti soikoon! Hatara nuppi ei ole ilo ei vaikka se naurattaakin. Nih. Viettäkää kiva keskiviikko ja se on moro!