Ihan ensin joudun pyörittelemään silmiäni ja toteamaan että johan on, akka paineli iltakympiltä sänkyyn ja nukkui 9 tuntia ilman minkäänlaisia ihmeunia. Kyllä! Enpä muista koska näin olisi viimeksi käynyt. Lisäihmetystä aiheuttaa se etten kuullut ollenkaan kuinka poika 16v tuli yhdeltätoista kotiin enkä sen puoleen sitäkään kuinka ukko on kömpinyt sänkyyn. Jo menee merkilliseksi! Aamuyöstä havahduin tosin siihen että prinsessa seisoi sängyn vieressä pidellen nenäänsä, verta tuli jälleen kerran reippaanlaisesti.

Kehotin neitiä ottamaan reilusti paperia mukaansa ja menemään takaisin makuulleen, kyllä se siitä. Viiden jäljestä havahduin siihen että spede oli kiipeämässä pääni viereen siirtäen ensin sievästi päästäni tipahtaneet silmälasit pois kulkureitiltään ja tavoitteli vellipulloaan. Vellin kiskaistuaan kaverikin simahti takaisin salamana ja saman tein minäkin. Seiskan kanttiin heräsinkin sitten ihan omia aikojani, tosin junnun runsaalla yskimisellä saattoi olla osansa heräämiseen.

Niin, junnu on superhypertukossa. Enpä muista kyllä ihan hetkeen tätäkään tapahtuneen. Illalla lapsi yski sillä tavalla kevyesti, niiskautteli ajoittain nenäänsä ja nyt, pam. Yskästä ei tule loppua. Tai tulee aina välillä, hetki sitten tämä oksensi limaa aikansa yskittyään ja kas, yskäkin oli hiljaa lähemmäs minuutin ja alkoi taas. Hohhoijakkaa. Saapa nähdä mitä tästäkin päivästä vielä kehittyy.

Eilen aamusella paistoin serkkulikan kakkupohjan ja keittelin heti perään lasagnekastikkeet. Kympin kanttiin oli lasagnekin jo paistettuna ja lähdin ukon kanssa kaupoille. Eilen aamulla se ahdistusolo tuli vasta ysin aikaan ja kesti kokolailla tunnin. Että se on kamala tunne. Ihan mahdoton. Kun ei tiedä miten päin olisi ja missä ja tekisi mieli juosta tupakalle ja kun ei voi juosta tupakalle niin sitten itkettää ja surettaa ja tuntuu että koko elämä on silkkaa sontaa ja suunta ei voi olla kuin alaspäin. Inhottava tunne, todellakin!

Kaupoille lähtiessä se sitten jo helpotti mutta jostain kumman syystä se tuli uudemman kerran iltapäivällä kun ukko keksi että lähdemme maakunta-ajelulle porukalla. Kaipa ne on ne tilanteet kun sen laukaisee, meidän touhuissamme kun on ollut aina tietty kaava johon tupakka on kuulunut osana. Pysähdyimme näet jäätelökiskalle aikamme matkattuamme ja tupakkahan siinä olisi kuulunut vanhan kaavan mukaan poltella.

Kotiin saavuttuamme olisi ollut myös tupakan paikka mutta ei, ei tupakkaa. Olo helpotti oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun olin päässyt serkkulikan täytekakkua täyttelemään tehtyäni sitä ennen MMF-massan jääkaappiin tekeytymään ja ruokittuani tenavat. Loppupäivä menikin sitten jälleen ilman pienimpiäkään tuskia, toki välillä pukkasi jonkinlaista niksantynkää mutta ne sai hoidettua tuosta vaan nakkaamalla imutabletin tai microtabin kielen alle.

Välillä on kyllä niin voittajafiilis ja välillä taas tuntuu ettei jaksa enää hetkeäkään. Toisaalta, johan tässä on 117 tuntia oltu polttamatta eli kohta siirryn ihan oikeasti laskemaan vuorokausina enkä tunteina. Pahinta koko hommassa on ehdottomasti niiden tilanteiden kohtaaminen kun normaalisti olisi laittanut tupakaksi. Aamutupakan kanssa joudun varmasti tekemään töitä pidempään, iltasauhua taas en ole ensimmäisen parin illan jälkeen edes kaivannut.

Eilen ukko oli ostanut minulle pullon shamppanjaakin. Ja pari Otto Virtasta. Join sitä toista Ottoa siinä kotia kohti ajellessamme ja totesin että ehei, tulee liikaa olo että tarvitsee tupakan. Otto päätyi kotona jääkaappiin avattuna mutta jotenkin sen sain ilman tupakanhimoa juotua siinä vaiheessa kun olin serkun kakun saanut pursotuksia vaille valmiiksi jääkaappiin. Toinen Otto meni sitten suurinta pudottajaa tuijotellessa ja ei pienintäkään tupakanhimoa tullut. Ehkä uskallan jossain vaiheessa juoda sitä shamppanjaakin, sen kanssa kun ei tupakka oikeastaan ole edes kuulunut? Olueen en taida ihan hetkeen uskaltaa koskea, en sen puoleen myöskään saunoakaan, niihin molempiin kun kuuluu tupakka oleellisena osana.

Sitä jaksan aina vain ihmetellä että miten ihmeessä spedeä odottaessani se lopettaminen oli niin vietävän helppoa? Ehkä se johtuu sitten siitä että oli konkreettinen syy miksi ei polttanut. Nythän sitä konkreettista syytä ei ole vaikka tiedän, eduthan on ne jonka takia ei kannata polttaa. Kun lopettaa polttamisen se pidentää elinaikaa, keuhkot puhdistuu, hajuaisti paranee, vaikka kuinka moneen sairauteen sairastumisen riski pienenee. Lapsilla on pienempi riski ryhtyä tupakoimaan ja rahaa säästyy ja hampaat ja ikenet voi paremmin. Yleiskunto paranee.

Niinpä. Paljon etuja jotka silloin voittajafiiliksen ollessa päällä saa minut suunnilleen taputtamaan innosta ja loikkimaan ympyrää. Mutta sen ahdistuksen aikana mikään niistä ei lohduta pätkääkään, ei oikeastaan edes kiinnosta tipan vertaa. Silloin on vain olo että mitä sitten, aivan sama! Entä jos jään auton alle huomenna, onko se sitten hittolainen sentään hienoa että viimeisen viikkoni olen elänyt kärvennellen omissa oloissani? Että lapseni ovat joutuneet hetkittäin kuuntelemaan jalopeuramaista äitiään niin että jopa teini, joka on kaikenaikaa ollut se innokkain "lopeta äiti säkin"-hokija totesi eilen aamulla minulle että ala helketti uudelleen polttaan, sä olit paljon mukavampi silloin.

Tänä aamuna on siis ehditty pohtia paljon tätä tupakantuskan moninaista kuvaa. Ja todettu jälleen kerran omassa mielessään että ikinä, koskaan saati milloinkaan en ole tehnyt niin isoa virhettä kuin silloin kun aloin polttaa. Tupakka ei näet kuulu ihmisen perustarpeisiin samoin kuin ruoka tai ilma tai vesi, joten miksi hitossa se ensimmäinen tupakka piti silloin teinivuosinaan kärytellä. Ja miksi hitossa repsahdin uudelleen silloin speden odotusaikana kun olin ollut sentään jo kolme kuukautta polttamatta. Harmi että tehtyjä ei saa tekemättömäksi, nämä kun on ne ainoat asiat elämässäni jotka haluaisin tekemättömiksi saada.

Lisäksi hirvittää ihan oikeasti rahanmeno. Hittolainen. Vaihtoehtoinahan on joko röökaaminen ja rahaa menee tai polttamattomuus ja nyt alussa sitä rahaa todella menee siihen. Olen kiskonut microtabuja kohta yhden 90 ja yhden 20 kappaleen pakkauksen, lisäksi minulla on käytössä 96 kappaleen pakkaus imeskelytabletteja. Yhteensä siis 38 euroa eli 6 isoa punaista marlboroa joiden polttamiseen minulla olisi mennyt hyvinkin reilu viikko. Toisaalta tämä korvaavien käyttömäärähän pienenee kaikenaikaa, alkuviikosta minulla meni hyvinkin se reilu 30 tabua päivässä, jo nyt määrä on tainnut pudota liki puoleen siitä eli ensiviikon rahanmeno on jo lienee reippaasti pienempi kuin nyt. Tupakan käyttömäärähän ei olisi pienentynyt eli summa olisi ollut vakio.

No, kaipa sen rahan jostain tekee, jollain ilveellä. Töitä minä nyt tarvitsisin, jotain tekemistä joka ei tapahdu kodin seinien sisäpuolella. Ja toisaalta olen ihan satavarma että ensiviikko on jo paljon helpompi! Ihan varmasti! Pakkohan sen on olla. Totta, että nikotiinitabumäärää pitäisi pystyä itse laskemaan nyt ihan järjestelmällisesti mutta ihan vielä en ole siihen valmis, olen melkein satavarma siitä että jos nyt lähden ihan säännönmukaisesti vähentämään niin että se vähennys ei tapahdu kuten nyt vähän säkällä, niin kohta kiepun sellaisissa tuskissa että rymisen pensasaidan läpi naapurinrouvan rappusille anelemaan tupakkaa.

Tästähän nyt kehittyi varsinainen tupakkalakkopostaus. Siirrynpä siis hetkeksi muihin aiheisiin ja totean että kappas vaan, tässä kirjoittelun aikana junnun yskä on selättynyt eli limaoksennuksen perään otettu avaava on tehnyt tehtävänsä. Ja kappas vaan, huomasin tässä kirjoitellessani että keskisormen kynnenalus on sininen, kiitos eilen käytetyn sinisen elintarvikevärin. Ja päätänkin postaukseni tähän todeten että taidan alkaa touhaamaan kotihommia nyt kun kolme kupposta teetä on kumottu kitaan ja siinä sivussa imutettu kolme microtabia eli nikotiiniosastokin on suhtkuosissa.

Se on moro ja viettäkää mukava lauantai, minä pyrin siihen aivan samaan!