Se olisi sitten keskiviikko! Mukavaa! Jollain kummallisella ilveellä olemme päässeet putkituspäivään ilman vuotavaa nokkaa, repivää yskää tai oksentelua. Jotenkin uskonpuute ollut ajoittainen kun on tuntunut että kaikki, niin omia kuin naapurustonkin tenavia myöten, vuoroin räkii, köhii tai kuplii. Estolääkitys on toiminut ja se on hyvä juttu se.

Tämä päivä menee siis tavallaan harakoille ja tavallaan ei. Mikäli tämä operaatio tuo avun toistuviin hengitystie- ja korvaongelmiin niin jiihaa, tämähän on napakymppi. Toisaalta taas jos käy kuten junnun kanssa aikanaan, niin voi todella todeta päivän menneen harakoille. Junnun kohdallahan putket menivät tukkoon ja tulehdukset alkoivat uudestaan liki samantien. Vasta uudet putket ja risojen poisto toi avun. Toisaalta, spedeltä poistetaan ne risat nyt samalla.

Heräsin muuten kymmentä vaille viisi. Aikomukseni oli tulla kaikessa rauhassa päivittämään blogi ennen speden herättelyä, selata lemppariblogit läpi ja lukea uutiset netin kautta. Ja miten sitten kävikään. Niin, olen edelleen koukussa siihen keskiaikaiseen sotapeliin. Ja siitä johtuen lähes koko ensimmäinen tunti meni tiedonvaihdossa toisen pelaajan kanssa ja pelikuvioita läpi käyden. Jäin oikein miettimään, että kuinka täysipäinen onkaan liki nelikymppinen nainen jonka suurin huoli on aamutuimaan virtuaalisotilaan muonitus *reps*.

Toisaalta, kuinka täysipäinen on esim mies joka makaa sohvalla ja jonka suurin huoli on kuka tekee maalin? Tai kuinka täysipäinen on esim nainen jonka suurin huoli on meikin istuvuus? Meitä on todella moneen junaan, aina sitä vaan ei mieti ja mikä hulluinta, aina ensimmäisenä epäilee omaa mielenterveyttään.

Josta tulikin mieleeni, tänä aamuna kahvikupposta nauttiessa tuli yhtäkkiä mieleen, että mikäs pirun merkkipäivä tänään on, meillä kun tammikuu tuntuu olevan täynnä synttäreitä. Sitten sen muistin, ihan yhtäkkiä. Ei tänään kenenkään synttärit ole, isäni kuolemasta on tasan 13 vuotta. Tammikuu on merkillinen kuukausi. Tuntuu hassulta ajatella että isän kuolema on osunut niin samoihin päiviin kuin minun syntymä, tosin onhan siinä aika julmetusti vuosia välissä.

Ensi kuullekin niitä synttäreitä osuu mukavasti, sen sijaan kuolemia ei taidakaan olla. Tai no, mukavasti ja mukavasti, irkku kuuluu ihmisiin joita synttärit kyllästyttää. Ehkä osasyy on siinä, että tuntuu että niitä on ajoittain läjättynä samoille päiville järjetön pino. Parin viikon sisällä pitäisi juosta kekkereiltä kekkereille ja se jos joku on väsyttävää touhua ihmiselle joka ei muutenkaan kovin innokkaasti kahvilla juokse missään omaa keittiöä kauempana.

Jahas, kello näyttää jälleen sellaisia lukemia että on aika siirtyä herättelytoimiin. Sen perään voisi kuoria perunoita kattilallisen ja laitella jauhelihasopan tulelle, en tässä oikein muutakaan pikaista sapuskaa keksinyt iltapäiväksi tenavalaumalle. Makaronilaatikkokin kävi kyllä mielessä mutta meillä on porukka jotenkin kyllästynyt siihen täysin. Koskahan ne kyllästyy siihen soppaan... Hyvää keskiviikkoa kaikille, siirryn arkiaskareisiin.