Aina toisinaan sitä kysyy itseltään että täh? Oikeastihan kysymys pitäisi toki kohdentaa milloin kenellekin muulle, mutta kummasti se kysymys tulee esitettyä itselleen. Kuten nyt eilen. Todettakoon nyt että jos tässä nyt jostain ollaan hyvin selvillä niin Ahjolan eri toimialoista, rahoituksesta, arvoista ja henkilökunnan työsuhteista. Jopa henkilökunnan viikkotuntimäärät on selvillä paremmin kuin hyvin. Sen sijaan se varsinainen aihe, iltapäivätoiminnan toteutus ja suunnittelu, ei ehkä ihan niin kirkastunut vaikkakin toki oli mielenkiintoista tietää mikä Pispalan iltapäiväkerhon lukujärjestys on.

Eikä se kuulkaa siitä varsinaisesti juurikaan parantunut kun lähdimme konkreettisesti tarkkailemaan yhtä Ahjolan iltapäiväkerhoista. Alku vaikutti ihan lupaavalta, ai tällaiset tilat, ai tällainen käytäntö ja ahaa, tällaiset henkilökuntasuhteet. Samalla tuli tosin kiiteltyä sitä että itse saa toimia sekä luokka- että iltapäivätoiminnassa, puhumattakaan siitä kuinka fanstuiksi ne omat iltapäivätoimintatilat tulikaan siinä koettua.

Mutta sitten se iski. Pommi. Kai kouluttajanne huomasi ohjeistaa teitä että heillä on tänään ulkoilupäivä. Täh? No eipä huomannut ei. Ei ihan olla ehkä pukeuduttu sen mukaan että ulkoilemme nonstoppina koko iltapäivän, tai no, nonstoppina ja nonstoppina, olihan väliin mahdutettu välipalalla käynti. Siellä me sitten seisoimme jäätävässä viimassa koulun pihassa. Me kolme opiskelijaa ja he neljä kerhon ohjaajaa. Niin ja kuusi lasta.

Onneksi tunnin seisoimisen jälkeen päästiin välipalalle. Jossa kohtaa kävi selväksi sekin että kerhoissa on eroja ja osa eroista on toki meidän kerhomme eduksi, osa taas selvästi heidän. Heillä on ehdottomasti paljon paremmat tarjoilut välipalalla. Myös ruokailutilanteessa sallittu keskustelu pöydissä vaikutti varsin mukavalta, tai ainakin siihen asti vaikutti kun kakofonia ruokalassa alkoi olla melkoinen. Meidän kerhossammehan lapsilta vaaditaan hyvin hyvin hiljaista keskustelua oman pöydän sisällä mikäli nyt keskustella tahtoo.

Saattaa olla että kallistun sittenkin tässä kohtaa oman kerhon puoleen. Ehkä sillä hiljaisuuden vaatimisella ruokaillessa on ihan paikkansa. Ei näet aikaakaan kun ruokalassa oli, tosiaan, täydellinen kakofonia ja vielä omituisemmalta vaikutti se että kukaan ei korvaansa lotkauttanut vaikka muutama lapsista piipahteli naapuripöydissä häiriten naapurien ruokailua. Jo välipalalle meno oli ollut aikamoista säheltämistä, meillä kun taas on vaadittu että ruokailuun kuljetaan sievässä jonossa hiljaa muita häiritsemättä, tämä välipalajoukkio puolestaan ehti killua ovenkahvoissa, mennä hippaa käytävässä ja vaikkas mitä siinä ruokalaan matkatessa.

Oli miten oli, lopullinen pelastus oli ehdottomasti se kun vastuuohjaaja kysyi oliko meillä ilttiksessä yhtäkään diabeteslasta. Tahtoisimmeko kenties jäädä katsomaan miten diabeteslapsen verenmittailut, sokerien korjaukset jne hoidetaan välipalalla. Toki. Se kun on tosiaan jäänyt meidän koulullamme näkemättä aivan täysin. Jostain kumman syystä totesimme itse päivämme päättyneeksi välipalan jälkeen puoli kolmelta ja pahoittelimme kovin sitä että kyytimme oli juuri saapumaisillaan.

Kiittelimme kovin sitä että saimme tulla tutustumaan kerhoon, kiittelimme erityisen paljon siitä että pääsimme seuraamaan diabeteslapsen hoitoa ja lähdimme läheiseen sisustusliikkeeseen odottamaan kolmelta saapuvaa noutajaa. Ehkä nämä koulutushommat olisi syytä ainakin välillä miettiä himppasen tarkemmin TAKKin päässä, käymäämme iltapäiväkerhoa en tästä lähde arvostelemaan millään muotoa. Opiskelijat, joille iltapäivätoiminta on jo ennestään työmaan kautta tuttua, tuskin kaipaavat tutustumista toisen iltapäiväkerhon ulkoilupäivään.

Ehkä olisi ollut jopa enemmän kuin paikallaan ilmoittaa etukäteen siitä ulkoilupäivästäkin. Toteanpa että nahkasormikkaat ja korolliset talvisaapikkaat ei ehkä ihan ole moiseen toimintaan passeli asuste. Ja ehkäpä niitä kerhosijoituksia miettiessä olisi ollut jopa paikallaan kysyä ao kerhosta onnistuuko mitenkään että opiskelijat näkisi mahdollisimman monipuolista kerhotyöskentelyä paikalle osuessaan. Olisi ollut monta kertaa tuottoisampaa nähdä jonkun toisen iltapäiväkerhon perusiltapäivärutineeja ja tapoja joilla lasten kanssa toimitaan. Plääh.

No, onpa käyty ja koettu tämäkin. Kotona odottikin sitten kyllääntynyt ukko, tällehän nämä yksin kotona lomailut sopii näemmä tosi hyvin tätä nykyä, ja jokseenkin vauhdikas spede. Junnu oli onneksi omissa touhuissaan prinsessan kanssa joten ihan hullunmyllyyn ei heti ovelta joutunut. Vaihdoin sanan jos toisenkin ukon vanhimman siskon kanssa, tämän tenavathan otti ja sai kuume-mahatautiyhdistelmän edellisenä yönä ja sen päälle istahdinkin kotvaksi töllön ääreen.

Soittelin myöhemmin työkaipparin kanssa joka kuvaili hulluakin hullumpaa iltapäivää oman koulumme iltapäiväkerhossa ja minä puolestani manasin omaa iltapäiväkerhotutustumistamme. Samalla kysyin mahtaako koulun päässä olla muistissa junnun palaveriaika tälle päivälle ja ennenkaikkea, mahtaako se junnun varsinaisen luokan opettaja olla paikalla. Se jää sitten nähtäväksi, ope on ollut jälleen saikulla koko alkuviikon.

Pienluokan ope oli jutellut junnun kanssa pitkään ja hartaasti junnun pienluokassa viihtymisestä ja työkaippari kehotti minuakin vaihtamaan muutaman sanan junnun kanssa asian tiimoilta. Junnuhan viihtyy pienluokassa kuin kala vedessä nyt kun on sinne tottunut joten todnäk pyrimme sittenkin siihen ettei lasta sieltä siirrettäisi loppukevääksi mihinkään. Tämä meidän "oppimisvaikeuksinen ad/hd" kun on tuonut huonoimpana numeronaan tänä keväänä kotiin seiska puolosen. Siis huonoimpana. Mutta mitäänhän tuo ei opi, jos siis omaa opea on uskominen.

Päivällä olen varmasti viisaampi tältä osaa, minusta mikään ei puolla junnun kohdalla omaan luokkaan siirtoa. Se, että sieltä on ope jatkuvasti saikulla ja tilalla milloin kukakin täysin kuria pitämään kykenemätön opettaja ei aja kenenkään etua, ja tästä olen kuullut jo paljon muiden luokan oppilaiden vanhemmilta. Yksi vanhemmista jopa epäili että luokka on jäänyt jälkeen opinnoissaan kun eihän noilla ole koskaan edes läksyjä.

Koska asia ei varsinaisesti kosketa minua tällä hetkellä olen ottanut tavakseni vastata asiaa minulle ihmetelleille vanhemmille että ottakaapa rohkeasti yhteyttä rehtoriin. Rehtorikaan ei voi tietää vanhempien huolesta jos sitä kukaan ei ilmaise ja niin kauan kun rehtori ei siitä tiedä ei asialle tapahdukaan mitään. Oma lehmä ojassa, aika selvästi, mutta totta tosiaan toivon että junnu saa jatkaa pienluokassa koko kevään ja kiitos, jos syksyllä on edessä siirto tavalliseen luokkaan niin onnistuisiko millään että lapsi siirtyisi sitten siihen toiseen olemassaolevaan normiluokkaan, kiitos.

Höhöö muuten! Kysäisin taas kerran, ihan piruuksissani, YYA-taholta onko hän edes aikeissa tuoda mitään lupaamiaan korkoja. YYA-tahohan on ollut viimeisen pari viikkoa tulossa käymään ihan heti huomenissa, sitä huomista ei tosin ole näkynyt, mutta silti. On hän mutta kun on niin järjetön kiire kaikenaikaa. Pakkohan minun oli päästä himppanen piikittelemään, ihan vain siksi että risoo koko tämän tyyli.

Piikittelytyyli oli lähinnä hämmästelyä siitä mihin tämä ollenkaan on päänsä lykännyt kun on niin julmettu kiire kaikenaikaa, minä kun luulin että minulla on ajoittain kiire opiskelujen, töiden ja lasten kanssa mutta ilmeisesti ei koska en joudu viikkotolkulla odotuttamaan ketään. YYA-taho taisi himppasen suutahtaa, ainakin vastaus kuulosti siltä. Hän tulee kun ehtii ja tuo mitä katsoo parhaaksi. Jaajaa. Mihin on mahtanut unohtua ne aiemmin mainitut summat? 

Henkkoht en usko YYA-tahoa enää tapaavani kuin korkeintaan sattumalta ja vahingossa mutta pakko se on välillä kiusata. En viitsinyt kääntää enempää veistä haavassa mutta toki mieli olisi tehnyt vielä lisätä että niin, meitä on niitä jotka oikeasti tekee ja niitä jotka vain heiluttelee huuliaan tuulen mukaan. Josta tulikin mieleen. Mekko-ostokset on hittolainen edelleen tekemättä. Saattaa toki olla ettei ukko ole edes muistanut ilmoittaa meitä kekkereihin. Hmmm. Kampaajaosuuden hylkäsin, totesin näet ettei kukkaro taida kestää, edessä kun on ne pojan 15v rippijuhlien järjestelyt ja eiköhän sitä joudu vielä ostamaan vaikka mitä kevättaminettakin.

Palaanpa vielä sen verran eiliseen että illansuussa teini tulla tumpsahti kyläilemään ja vei mukanaan prinsessan yökylään. Saapa nähdä heräävätkö he alkuunkaan suunnitelmien mukaan. Poika 17v puolestaan oli lähtenyt leffaan joka alkoi vasta lähempänä iltakymmentä joten minä olin jo autuaasti unten mailla kun tämä kotiutui. Luvassa on siis kertakaikkisen rasittava herätyssessio tänä aamuna. Ush. 

Tämä päivä tulee muutenkin olemaan joissain määrin hektinen, ensin sinne palaveriin, siitä todnäk kelaan (missä rahani viipyy???) ja siitä kirjastoon. Vähitellen pitäisi aloitella parin etätehtävän tekoa, alkaa lukea laajahkoon tenttiin ja suunnitella jotain ohjelmaa ensi viikolla olevalle hiihtolomalle. Väsyttää jo valmiiksi nämä kuviot. Vaan jaa, taidanpa siirtyä nyt ja tässä kuontaloni sukimiseen. Kiikutan speden tarhaan todnäk aamupala-ajan jälkeen mutta silti, onhan se kiva ettei äiti näytä harakalta kun ryhtyy lapsia herättelemään.

Se on siis moro ja viettäkää kivakivatorstai!