Eilinen päivä työmaalla oli, tietenkin, vauhdikas. Ehdin päivän aikana viettämään pari tuntia ulkoliikunnassa, juoksemaan erinäisen määrän laminointi- ja kopsutouhuissa, ohjaamaan siinä ja tässä ja päivän päätteeksi vieläpä nauttimaan kupposen kahvia ennen kuin riensimme porukalla kuskaamaan kaupunkisotarekvisiittoja liikuntasaliin varaston puolelta. Aikamoista touhua! Opettajan kanssa ehdimme vaihtaa sanan jos toisenkin, ohjaajan kanssa emme niinkään ennen kuin niiden kahvikupposten äärellä. Hektinen meno on ihan ensteks parasta, niin se on!

Työmaalta kotiuduin pojan 18v noutamana. Samalla keikalla nappasimme speden tarhasta ja kotona joimme kaksin kahvit ennen kuin poika lähti tyttikselleen. Asuntoasiat on tällä hetkellä odotteluvaiheessa, on paljolti mahdollista että ne selviää ensiviikon aikana niin että poika pääseekin muuttamaan jo loppuviikosta. Apua. Kohtahan täällä ollaan oikeasti vain minä ja ukko. Tai no, on siihen nyt ehkä kuitenkin vielä muutama vuosi aikaa. 

Pojan lähdettyä patistelin itseäni verkkokouluun. Mikähän ihme siinä on että verkkokouluun kirjautuminen tuntuu niin työläältä? Tai no, ei varsinaisesti sinne verkkokouluun vaan koulun etäkoneelle ja sitä kautta verkkokouluun. Niin toki, onhan siinä oma vaivansa kun naputtelee tunnuksia, availee etäkonetta, naputtelee uudelleen tunnuksia ja availee verkkokoulua. Päätinkin säästää voimiani vielä tovin ja ruokin tenavat.

Neljän aikaan sain viimein aloitettua. Tarkoitus oli ihan vain kirjailla muutama rivi näyttösuunnitelmiin ja sen jälkeen yrittää kirjoittaa essee erityistä tukea tarvitsevan päiväohjelmasta haasteineen päivineen mutta kuinkas kävi? Kuudelta klikkasin erityistä tukea tarvitsevan ohjaaminen-palautuskansion auki ja nakkasin sinne näyttösuunnitelman kokonaisuudessaan. Puoli seiskalta tein saman ammatissa toimimisen-näyttösuunnitelmalle. Sen jälkeen sitä tekstiä vain tuli, tuli ja tuli.

Lieviä kauhunhetkiä ja ketutustakin siihen kirjoitusurakointiin liittyi, kävipä näet niin että siinä kohtaa kun esseestä puuttui enää pari lausetta etäkone ilmoitti istunnon keskeytyneen. Siis what the fuck! Hienoa, puolitoista sivua tekstiä ja etäkone ei suostunut avautumaan selaimessa uudelleen. Ihan helketin hienoa että word on etäkoneella, kyllä, mutta ihan yhtä helketin hienoa on sekin että etäkoneella onkin aikakatkaisu! Kyllä siinä prkleet ja stnat lenteli ilmassa kun etäkone otti ja sulki selaimen wordeineen päivineen.

Helpotus oli melkoinen kun totesin etäkoneen uudelleen avattuani että word olikin niin viisas että tallensi keskeneräisen työn ihan itse tällaisessa tilanteessa. Iltakasilta klikkasin palautuskansion auki ja paukautin esseeni sinne eli hmmm... Jos, siis iso JOS, näistä mikään ei palaudu täydennettäväksi niin tadaa... Kaikki tämän opiskelun tiimoilta tehtävät kirjalliset työt on hoidettu! Miinus toki itsearviointi näyttöjen osalta mutta muuten. Jes! Oli ihan voittajafiilis siinä iltasella! 

Sitä voittajafiilistä riitti onneksi aina sänkyyn asti sillä tokihan siinä sitten tuli vielä kuraakin niskaan; junnu oli yrittänyt puhdistaa silmälasejaan ja tadaa, toinen poka katkesi yläreunasta. Ei toivoakaan että sen saisi korjattua joten tänään soittelenkin x-määrän puheluita ja yritän saada hänelle jostain silmälääkäriajan sillä en ole alkuunkaan varma suostuuko silmälasiliike tekemään uusia rillejä vanhoilla vahvuuksilla. Toisaalta epäilen onko se edes järkevää teettää niitä vanhoilla vahvuuksilla, silmälääkärille kun pitäisi joka tapauksessa mennä vielä tänä syksynä. Kiva!

Eikä se todellakaan ollut ainoa pikkutapahtuma joka siihen illan viimeisille parille tunnille osui. Saatuani tenavalauman makuulleen laittelin pojalle 16v viestin että yhdeksitoista on PAKKO tulla kotiin ja jatkoaikaa EI kannata kysyä sillä nyt on PAKKO päästä nukkumaan. Ei vastausta. Vaan ei aikaakaan kun poika kotiutui ja kiersi kätensä ympärilleni takaapäin kun istuin nojatuolissa televisioa tuijottamassa. Ja arvatkaapa mitä!!!

Se ryökäle oli kännissä! Kalja haisi ja silmät haritti ja puhe oli aikamoista samallusta. Siis helketti soikoon sanon mä! En todellakaan alkanut huutamaan, se nyt on jokseenkin turhaa moisessa tilanteessa mutta aika napakasti totesin että antaapa sitten olla viimeinen kertaa kun kylillä ryypiskelee! Poika oli ehdottomasti samaa mieltä, tervettä itsesuojeluvaistoa siis sentään löytyi, ja totesi että kuule äiti, hän sentään uskalsi tulla kotiin eikä jäänyt mihinkään. Totta kai sekin mutta silti. Samalla tämä tunnusti jotain muutakin.

Kun kaveri soitti ja kertoi että poliisit on vienyt hänen polkupyöränsä poliisilaitokselle. Se kun oli lojunut jonkun koulun pihassa jonka läheisyydessä hän oli ollut kamuineen kaljoittelemassa. Että sen saa sieltä sitten hakea. Minä totesin että se on sitten maanantain juttuja se, ennen sitä poliisilaitos ei ole auki ja kiittelin mielessäni sitä ettei poliisit olleet sentään poikaan törmänneet, muutenhan se olisi ollut lastensuojeluilmoituksen paikka ja sitä minä en todellakaan kaipaa. Tämän sanoin pojallekin että eikö nyt moinen tullut mieleen.

No ei, mutta kyllähän hän sen tietää eikä hän äiti toiste. Siinä kohtaa kun ukko kotiutui työmaalta himpan kympin jälkeen istui poika jo soppalautanen nenänsä alla keittiössä ja minä totesin että aamulla on sitten edessä vessanpesu ja erinäisiä muita siivoustoimenpiteitä rangaistuksen muodossa. Poika nyökytteli ja köpötteli sänkyynsä mehulasin kanssa. Mutta siis sanon mä. Ilmeisesti niiden KAIKKIEN on kerran kokeiltava tämä. Niin ne on teini ja poika 18vkin tehneet ja suunnilleen samassa iässä mutta siis silti!

Toivottavasti se nyt jää pojallakin yhteen kertaan, niinhän se jäi teinillä ja pojalla 18vkin. Ottivathan hekin joskus keppanaa alaikäisinä mutta tuolloin se tapahtui joko äidin tai isän valvovan silmän alla eikä niitä kertoja todellakaan ollut edes yhden käden sormilla laskettavaa määrää. Nyt täysi-ikäisiksi tultuaan kummallakaan ei tunnu olevan mitään erityistä hinkua pyöriä sen enempää baareissa kuin kotibileissäkään eli ehkä tämä linja on ollut sitten oikea. 

Saapa nähdä kuinka kalpea ja hiljainen nuorimies yläkerrasta tänään kömpii alas. Toivottavasti erittäin hiljainen ja kalpea. Onneksi hänellä on pari yötä töitä nyt luvassa joten ajoissa unille kumahtaminen on enemmän kuin todennäköistä kumpanakin iltana. Vaan jaa kuulkaa. Nyt taidan lukaista vielä uutisaiheet läpi, kohta voikin sitten käynnistellä pyykkikonetta ja ryhtyä suunnittelemaan päivän rytmitystä. Ohjelmassa on apteekkia, silmälasiliikepyörähdystä ja kuulkaa, kempsuunkin pitäisi ehtiä!

Se on siis moro ja viettäkää kivakivalauantai, minä pyrin taatusti samaan!