Irkku on ollut jälleen kerran reipas rouvaihminen. Paitsi että irkku on tehnyt makaronilaatikon tenaville, siis niille jotka siitä pitävät, irkku on myös tehnyt valtavan kattilallisen lihasoppaa. Ja kaikista lupauksistaan ja eilisistä vannomisistaan huolimatta (tällä viikolla EI enää leivota mitään), irkku pyöräytti luonnollisestikin sopan seuraksi sämpylöitä. Ne kun passaa yhteen paremmin kuin hyvin.

Ja kun irkulla oli vauhti päällä, se oli ihan himpulla ettei taas lähtenyt mopo keulimaan. Toisin sanoen, huonekalut uusille sijoille. Onneksi Spedelle iski nälkä siinä vaiheessa kun irkku tuijotti hullunkiilto silmissä olkkaria. Jotta josko tuon tuonne ja tuon tohon ja tsädäm, milloin se ukko tulee töistä kun eihän irkku saa omin voimin millään tuota kirjahyllyä tuonne. Veikkaanpa, että ukko on erittäin iloinen Speden nälkätilasta. Ukko kun suunnilleen kavahtaa takajaloilleen niillä kerroilla, kun tulee töistä niin että olkkari on pommia niskaan saanut.

Kuten silloin kerran. Tosin silloin ei olkkari ollut pommituksen kohteena vaan keittiö. Jonka nurkassa könötti nuohoojalta käyttökiellon, ja mieluiten purkamis- ei korjauskehoituksen, saanut muurattu puuhella vuodelta 1951. Ja koska keittiössä oli naheasti tilaa, irkku hoksasi siinä kesken aamupalan, että hittolainen, jos sen hellan siitä ja tuon alakaapiston siihen ja sittenhän pöytä kävisikin siihen mistä se alakaapisto...

Ja ei kun tuumasta toimeen. Puuvajasta sorkkarautaa noutamaan. Ja hellan valurautakantta vinssaamaan pois paikoiltaan. Ette muuten usko mutta sellainen kansi painaa aika paljon. Vaan nousihan se, vaikeampi osuus olikin sen uloskantaminen. Kun oli niin nokinenkin. Ja painava. Ja vaikka mitä. Ja mikä niissä tiilissäkin oli vikana, kun osa lähti ihan tuosta vaan vasaralla nakauttamalla irti mutta mitä alemmas pääsi, sitä tiukempaa oli. Ja niitä sitten ulos. Muutamaa kerrallaan. Sormet ruvella.

Ja kuten aina kun irkulle iskee SE fiilis, ei irkku siinä tietenkään ajatellut aloittaessaan että talossa on yksi kappale astmaatikkoja iältä 1v. Jolle sitten oli pakko aina välillä tuupata hieman avaavaa. Ja ruokaakin. Ja avaavaa. Ja ohjata olkkariin. Jotta älä nyt tule keittiöön kun on paha pöly ilmassa. Voitte vain kuvitella ukon ilmeen kun tämä tuli töistä kotiin. Väsyneenä. Ruokalautanen silmissä siintäen. Ja mikä olikaan vastassa?

Laastipölyllä täytetty köökki. Intoa puhkuva vaimo. Yskivä junnu. Eikä kukaan tietenkään ollut muistanut siinä täpinässä sitä ruokaakaan tehdä. Jämiä jääkaapista vain kaivettu lapsille. Niin ettei niitä enää ukolle riittänyt. Ja jos mikä oli varmasti herkkua ukolle oli irkun toteamus "irroita tuo alakaappi, se tulee tähän kunhan saan tämän purettua loppuun". Jep jep. Ei ole aina kiva olla inspiroituneen irkun mies.

Kuten ei välttämättä silloinkaan kun mies tuli jälleen kerran töistä. Todetakseen, että olkkariin oli pääsy kielletty ja kaikki olkkarin huonekalut kasattu keskelle lattiaa. Jotta kun irkku maalaa. Ja boordaa. Ja kunnostaa. Ja silleen. Ja kuten aina remonteissa käy, silloin kun niitä innolla tehdään, eihän se sillä kertaakaan tietenkään siihen olkkariin jäänyt. Samoilla tulilla siinä meni eteisen seinät värin vaihtoon, samoin kuin keittiön. Ja boordia kului rullatolkulla, keittiökin kun tarvitsi IHAN omansa.

Vaan olipa tehty. Vaikka siinä viikko taisi silloinkin vierähtää. Kun eihän se nyt ole mistään kotoisin jos muut huoneet alakerrassa on saanut uutta väriä ja makkari näyttää vanhalta. Eli kyllä. Voimme olla enemmän kuin onnellisia siitä, että Speden tuli nälkä.

Terkuin, elbaava irkku (ilman maalisutia ja vasaraa)