Mikähän siinä on, että kun alkutalvesta sataa ensimmäisiä kertoja lunta, olo on niin iloinen ja hilpeä ja tekisi mieli hihkua ilosta kun lunta sataa. Ja toisaalta taas, kun lumien jo kadottua sitä sataa taas, tekisi mieli mennä pomppimaan kiukusta pihalle koska vihonviimeinen juttu mitä toivoo, on lumisade.

Pienen vauvan kanssa toivoo aika usein, että tämä oppisi liikkumaan omin avuin ja tarttumaan tavaroihin, ettei aina tarvitsisi olla kantamassa ympäriinsä tai ojentamassa tavaroita silloin kun toisella on kiukkuinen ja turhautunut olo. Siinä vaiheessa kun vauva oppii liikkumaan ja heittelemään tavarat alas pöydiltä ja kaivamaan alakaapeista kaikki kattilat lattialle, sitä kaipaa kovasti niitä aikoja kun vauva vaan oli eikä osannut mitään.

Kun olet juuri saanut järjesteltyä tavarat paikoilleen ja kengät telineeseen eteisessä ja imuroinut koko alakerran, palkitset itsesi kupillisella teetä ja istahdat juomaan sen ulkorappusille, ohitsesi ryntää poika jalkapallo kainalossa. Teen juotuasi ja siirryttyäsi takaisin sisätiloihin huomaat pojan likaisissa lenkkareissaan etsineen nappareita ja molken hanskoja ympäri eteistä niin että vastassasi on muutama kilo hiekkaa ja kenkävuori jonka päälle on nakattu useammat väärät hanskat.

Ajattelet yllättää perheesi herkullisella lounaalla, jonka tekemiseen käytät aikaa ja vaivaa huomattavasti normaalia enemmän, panostatpa vielä jälkiruokaankin ja katat pöydän. Juuri kun olette alkamassa syömään, soi ovikello ja sukulaisperhe lapsineen onkin päättänyt ilahduttaa omaa pesuettasi tulemalla iltapäiväkahville sillai ihan äkkiä vaan.

Vihdoin ja viimein olet saanut aikaiseksi ja käyttänyt matot pesulassa tuoksutellen nyt ah, niin ihanaa raikkaan kodin tuoksua lattioiden pesun ja puhtaiden mattojen jäljiltä. Viimeistä kulmaa oikaistessasi kuulet kuinka junnu yskii taas keuhkojaan ulos ja ääni päättyy aina yhtä lupaavaan yökkäämiseen. Siinähän se on, aamukaakao limalla höystettynä vastapestyllä olohuoneen matolla.