Tämä on kyllä ollut kaiken kaikkineen juuri sitä. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, jos sitten ihmeellisyyksiin ei lueta sitä, että otin ja kaivoin pitkästä aikaa tietoa astmasta netin kautta. Astma on kuitenkin jo niin pitkäaikainen tuttavuus, että jotenkin sitä ei ole tullut enää pahemmin kaivettua mitään tietoa siihen liittyen vaan nojattua vain ja ainoastaan astmalääkärin puheeseen.

Astmalapsella pitäisi olla yksi ja sama astmalääkäri, ei niin että tapaat eri lääkäreitä käynneillä, milloin erikoistuvia, milloin jo valmistuneita, milloin kokeneita. Junnun kohdallahan tilanne oli suorastaan täydellinen silloin ihan ensimmäisillä käynneillä, junnun lääkärinä oli vanhempi nainen joka valitettavasti jäi eläkkeelle parin vuoden jälkeen. Sen jälkeen lääkäreissä ei olekaan ollut pysyvyyttä ja edelleen tuntuu, että junnu ja erikoistuvat lääkärit ei vain sovi yhteen yhtään sen enempää kuin tämän syntyessäkään.

Törmäsin tietoa etsiessäni sivuille, joilla en silloin joskus pari-kolme vuotta takaperin tietoa etsiessäni käynyt. Nyt suorastaan harmittaa etten ole aiemmin sinne törmännyt. Ei minulle ole koskaan kukaan sanonut, että avaavaa pitäisi käyttää pidempään kuin vain se aika kun junnu ei tahdo saada henkeä. Ja kuitenkin ohje on allergia- ja astmaliiton sivuilta. Aina on painotettu vain sitä, että pahenemisvaiheessa käytetään viikko-maksimissaan kaksi, tuplalääkitystä.

Päätin ottaa ohjeen kokeiluun, eli vaikka junnulla on tuplalääkitys päällä, allergialääkkeet aloitettuna, päätin antaa avaavaa 3-4 tunnin välein. Sitä kun on jouduttu tässä muutamaan kertaan ottamaan kun kaveri on pamauttanut itsensä tukkoon. Ymmärrän toki, että lääkkeiden kohdalla pyritään pääsemään mahdollisimman pieneen lääkitysmäärään, mutta jos lapsi voi vähän väliä todella huonosti, olisiko silloin syytä ennemmin lisätä lääkitystä kuin kysellä äidin mielipidettä siitä olisiko lääketauko mahdollinen.

Yksi lisäkimmoke kokeilulle oli tiistain luistelu jäähallissa eskarista. Ensimmäistä kertaa koko junnun eskariaikana yksi tädeistä tuli samantien juttusille kun menin junnua hakemaan. Todeten, että tänään junnu ei ole jaksanut mitään. Toisin kuin aiemmilla luistelukerroilla, junnu oli maannut jäähallissa. Lopulta tädit olivat vieneet junnun kesken luistelun vaihtamaan jo normikamppeet. Päiväkodilla touhu oli jatkunut samana. Lapsi ei vain jaksanut kunnolla mitään, moneen kertaan kesken touhujen tämä oli mennyt makuulleen.

Minä kaivoin siis tietoa ja aloitin kokeilun ja katso, onko tuo sama lapsi joka meillä on ollut viimeisen kuukauden kaksi? Onko tuo se sama tyyppi? Missä on ne päättömät, selvästi väsymisestä ja ilmeisesti aivojen hapenpuutteesta johtuvat, kiukkukohtaukset? Missä on ne järjettömät riehumissessiot, jolloin poika on lähellä tukehtua mutta jokin omituinen syy ajaa tämän silti riehumaan?

Arvatkaapa mitä tekisi mieli sanoa? Arvatkaapa kenen tekisi mieli soittaa johonkin, en edes kunnolla tiedä mihin, ja kysyä miksi kukaan ei ole vaivautunut neuvomaan tähän kokeiluun. Ei helva, tuskin se uhmaikäkään (jota olen osin syyttänyt) menee ohi yhdessä yössä? Tuskin selvästi pahoinvoiva lapsi tokenee yhdessä yössä ihan tuosta vaan? Että minua risoo. Kuinka huolissani olenkaan jo ehtinyt olla, ja mikä vielä inhottavampaa, kuinka hiton paha olo lapsen onkaan mahtanut olla hengityksensä kanssa?

Pääasia kuitenkin että lapsen on nyt selvästi hyvä olla. Junnu jaksaa touhuta, keskittyy touhuihin ja on kuin toinen lapsi. Vilkas kuten ennenkin, mutta ei päätön. Jopa eskarilla todettiin muutos kun junnua hain. Hittolainen, kyllä se on edelleen paras koettaa itse aina saada selvyys kaikkeen. Jostain kumman syystä ADHDn suljin pois epäilyksistäni, tosin edelleen luulisin että tarkkaavaisuuden kanssa pojalla on häikkää, mutta onko sekään niin mahdottomissa määrin kuin aluksi epäilin.

Ja nyt, aamuherättelykierros odottaa, se on moro ja viettäkää yhtä positiivista päivää kuin irkku.