Ihan ensin totean että koulupäivä oli TURHA! Siis turhaakin turhempi. Jos olisin tiennyt kuinka turha se ollenkaan on, olisin mennyt suosilla töihin ja todennut hetken päästä olevani oman open sijainen. Oma ope kun on pois joukoista vielä tämän päivän joten parin päivän sijaisuutta olisi ollut tarjolla. No, asioillahan on tapana järjestyä parhain päin joten ehkä tämäkin oli sitten kohtalon sanelemaa, siis se etten tiennyt koulupäivän turhuudesta enkä päätynyt sijaistamaan.

Kävipä näet niin että päivä sujui vallan mukavasti kotiuduttuani. Hain opiskelukaipparilta tämän näyttöilmoittautumiskaavakkeet samalla kertaa kun lähdin spedeä noutamaan, speden noudettuani ajelimme noutamaan ukkoa hierojalta ja kotiuduttuamme touhasin lapsille sapuskaa. Söin toki itsekin siinä neljän kanttiin ja höpöttelin prinsessan kanssa tämän historiankokeesta. Ja sitten se kuulkaa tapahtui. Minä yskäisin.

Tai jaa, ei se yskäisy ollut, jälleen yksi yskänpuuska jonka lomassa tuntuu että keuhkot lentää ihan justaansa pihalle ja on tukehtumaisillaan limaan joka ei vain suostu poistumaan keuhkoputkista. Yskiessä niskassa niksahti. Just. Ihme kyllä niskaan ei sattunut, sen sijaan olkapää tuntui siltä että joku on lyönyt siihen justaansa puukon pystyyn. Eikä siinä vielä kaikki, ehei! Samalla hetkellä mahalihakset kramppasi, oikea kylki löi itsensä täysin lukkoon ja oikealle puolelle keuhkojen alaosaan pisti aivan törkeän paljon.

Luulitteko että tämä oli tässä? Ehei! Koska siellä olkapäässä oli selvästikin puukko pystyssä niin oikea käsi puutui samantien. Päähän alkoi sattua. Siinä minä sitten kiepuin pitkin torppaa sillä jokainen liike ja liikkumattomuus teki hiivatin kipeää. Istua ei voinut, seistä ei voinut, kävellä ei voinut, makaaminenkin sattui aivan törkeän paljon. Mahalihakset onneksi antoi periksi kivun keskellä mutta kylki, olkapää ja käsivarsi ei.

Niin eikä pää. Hetken pyörittyäni löysin nojatuolissa suht siedettävän asennon mutta yskiä ei parantunut, se kun nosti hetkessä vedet silmiin tehden aivan järjettömän kipeää sekä rintakehään että olkapäähän. Käsivarsi alkoi muuttua omaksi itsekseen, kylki ja olkapää ei. Ja sitten iski se julmettu horkkatauti. Että osasi olla kylmä! Siinä minä olin puolimakuulla nojatuolissa ja hampaat löi loukkua. Polvet kolisi yhteen. Selkään sattui.

Ukon herättyä päiväuniltaan minä hiippailin peiton alle, kiskoin sen korville ja koetin löytää asentoa jossa edes jotenkin olla. Kylki ja olkapää kun oli edelleen sikakipeät eikä se pakotus ristiselässäkään ollut helpottanut. Ristiselkäpakotus tarkoittaa aina tällä naisella kuumeen nousua mutta jotenkin pitin ajatusta kuumeesta sen krampin perään mahdottomana. Joopa joo. Luulisi sitä jo itsensä tuntevan siinä määrin ettei tarvitse arpoa.

Tunnin päästä nousin ylös ja hain panacodin, samalla mittasin lämmön ja kas, mittari viuhtoi reilun 39 asteissa. Join vettä, janotti niin hiivatisti, koetin pidätellä yskänpuuskaa siinä onnistumatta ja hiippailin takaisin peiton alle. Vajaan tunnin päästä kylvin hiessä. Olipa siis hyvä etten eilen mennyt töihin, olisi ollut todella pirullista ilmoitella sairastuneensa toiseksi sijaistuspäiväksi. Argh!

Toki olin siinä illansuussa vielä vahvasti aikeissa mennä tänään työmaalle mutta mistä lie se järki yhtäkkiä tuli päähän ja soitin työkaverille. Opiskelukaipparin ilmoittautumislaput siirtyy nyt junnun mukana koululle täyteltäväksi joten ei hätiä mitiä, työkaveri hankkii tarvittavat tiedot niihin ja tiputtaa ne postilaatikkoon. Ne paperit kun oli se suurin syy sille että olin ehdottomasti töihin menossa, en vain voi käsittää miksi opiskelukaipparin näytön vastaanottaja ei viime viikolla voinut vastata edes opiskelukaipparin sähköposteihin, tekstareihin tai puheluihin, ilmoittautumislaput kun piti palauttaa eilen.

Toki, kipeähän kyseinen ope oli koko viikon mutta silti. Aika törkeää ja tylyä etten sanoisi. Niin, opiskelukaippari sai kuumetaudin vieraakseen sunnuntaina eli samalla pohjalla taidetaan potea eikä todellakaan olla ainoat. Eilen opettajakunnasta oli kolme ihmistä pois, lapsia vino pino joten liekö tämä sitten jo sitä kuuluisaa rantautunutta influenssaa, mene ja tiedä. Minulla tosin yskä on jatkunut hyvinkin jo marras-joulukuun vaihteesta mutta alunperin se oli sellainen normaaliyskä, joulun jälkeen se muuttui limayskäksi joka aiheuttaa tasan tarkkaan yskänpuuskia ilman että mitään keuhkoputkista silti irtoaisi.

Vaan niin, illalla ennen sänkyyn menoa miksailin itselleni lääkepommin. Prinsessa siveli orudiksen kipugeeliä olkapäähän ja selkään, itse hivelin rasvaa kylkeen ja päälle nappasin sirdulad-panacod-somac-yhdistelmän. Normaalisti sirdulad on saanut minut simahtamaan alle puolen tunnin mutta eilen, ehei. Oli niin hiton vaikea löytää mitään järkevää asentoa sängyssä, minä kun olen tottunut nukkumaan oikealla kyljellä ja nythän se kylki on pois pelistä.

Eikä yksin sekään mutta kun tuntui ettei kättä saa mihinkään niin ettei olkapäätä hakata ja sitten kun sai niin tuntui että kylki tahtoo räjähtää. Tuli siinä sitten tuijotettua Tappava Ase 4, perään CSI NY liki kokonaan ja hieman puoli yhden jälkeen simahdin herätäkseni hieman kahden jälkeen kipuun. Piipahdin vessassa, etsin asentoa aikani ja likempänä kolmea taisin nukahtaa uudelleen. Himpan ennen neljää olinkin sitten taas hereillä ja väänsin ja käänsin.

Janokin oli. Piipahdin juomassa ja palasin sänkyyn ja väänsin ja käänsin. Tuijottelin kelloa ja ukon kellon soitua himppasen ennen viittä minä sain uudelleen unen päästä kiinni herätäkseni siihen kun kuulin auton lähtevän pihasta parikymmentä minuuttia myöhemmin. Sen jälkeen asentoa ei enää löytynytkään millään joten tässä sitä ollaan ja odotellaan että kello lähenisi kasia. Soitan näet heti kahdeksalta terkkariin ja koetan päästä lekurin kuunneltavaksi vielä tänään, ehkä tämä innostuu vielä kuvaustouhuistakin.

Ja koska Murphyn laki on se joka määrää näistä asioista niin todettakoon että a. ukko meni autolla töihin, b. vapaapäiväillyt anoppi menee aamuvuoroon ja c. uutta työpaikkaansa lomaillen odotellut sisko aloitti perehdytysjakson työn tiimoilta eilen. Kyytivaihtoehdot on siis kokolailla off-limit joten speden tarhalle kiikutus tapahtuu jalkaisin ja lääkärireissu pitäisi tehdä samoilla välineillä. Siinä kohtaa saatan kyllä luovuttaa ja tutkia osuisiko yksikään linja-auto kulkemaan kentän nurkilta keskustaan niihin aikoihin, hirvittää lähteä kävelemään kun tuntuu ettei saa kunnolla hengitettyä.

Kuten huomaatte, tämän kertaisesta postauksesta tuli sairaskertomus. Heitettäköön sairaskertomuksen ulkopuolelta sen verran että oho, YYA-taho ei tietenkään saanutkaan eilen pankkihommiaan osumaan, tai sitten tämä vain sanoi niin. Ja nyt se on moro, taidan koettaa saada jonkinasteisen rennon asennon nojatuolissa hetkeksi ennen kuin on pakko herätellä tenavalauma. Mukavaa tiistaita kaikille!