Ei pankissa mutta kotona. Junnu on enemmän tukossa kuin kertaakaan viimeisen liki vuoden aikana. Voi nyt sun sanonko mä mikä. Saapa nähdä koska on seuraavan kerran edes niin välttävässä kunnossa että voin eskariin laittaa. Huomenna tuskin onnistuu, mahtaako vielä perjantainakaan, ehkä ensi viikolla.

Kaveri heräsi kahdeksan kanttiin yskien ja ehti hätinä makkarin ovesta olkkarin puolelle ennen kuin ensimmäinen limaoksennus tuli lattialle. Koetti sinnikkäästi jatkaa matkaansa ja ei, meno tyssäsi parin metrin päähän ja seuraava limaoksennus. Ja jälleen edettiin pari metriä ja limaa oksennettiin eteisen matolle. Huh huh. Vessassa menikin aika tovi oksentaessa ja kakoessa lisää limaa yskänpuuskien välissä. Sääliksi käy.

Aamupäivän poika on koettanut touhuilla mitä milloinkin mutta menestys on ollut heikkoa. Jatkuva yskiminen, niiskuttaminen ja kakominen katkaisee inhottavasti leikit. Avuksi on otettu avaavaa, yskänlääkettä, taputteluhoitoa ja puhaltelua vesipulloon. Sitkeässä on, lima silti. Missähän kunnossa eskariin voi viedä? Sen tiedän, ettei tuo enää tartu mutta ei kai toista voi viedä kakovana sinne. Harmittaa toisen puolesta, tylsää muutenkin jo kotona ja vielä tylsempää kun kaikki leikit menee mönkään köhisemisen vuoksi.

Samalla on tullut jälleen mietittyä ensi syksynä alkavaa koulua. Entä jos poika on ajoittain yhtä huonossa kunnossa kuin nyt. Millä se kouluun pääsee? Kävelemään ei tuossa kunnossa voi ajatellakaan lähettävänsä, johan kaveri tukehtuu muutaman kymmenen metrin päässä ja entä jos päivän aikana olo on yhtä inhottava kuin nyt? Millä siinä toinen keskittyy tunnilla opettamiseen jos kaikki aika menee pidätellessä yskää ja limaa nieleskellessä. Tiedän toki, että tilanne tulee varmasti muuttumaan kun saadaan lääkemuoto vaihdettua jauhemaiseen mutta siihen on vielä aikaa.

Itselläkin olisi reippaanlainen nuha. Yskä ei vaivaa mutta nokka falskaa ja tuntuu kuin pää olisi täyteen puhallettu ilmapallo. Onneksi riehuin jo eilen imurin ja pyykkien kimpussa. Tänään ei tarvitse ruoanlaiton, leivonnan ja normaali keittiön siivoilun lisäksi tehdä juurikaan muuta. Vaikka johan sitä siinäkin on, etenkin kun spede on päätynyt ratkaisuun jonka mukaan aina kun äiti vaikkapa leipoo, kannattaa koettaa päästä joko säätämään uunin lämmöt uusiksi tai ainakin ulko-ovesta ulos.

Tiedättekö muuten mikä risoo tosissaan silloin kun on kokkailuinspiraatio päällä? Pienemmät, lähinnä junnu ja prinsessa, saattaa sanoa liki ruokalajista kuin ruokalajista yök. Tahdon jauhelihakastiketta, spagettia, perunamuusia, jauhelihasoppaa. Tylsää. Isommat onneksi syö innolla liki kokkailut kuin kokkailut, niin ja spede joka on perso ruoalle. Eikä sitä millään viitsisi joka päivä tehdä paria eri ruokaa, typerältä sekin tuntuu. Onko siis ihme että monesti lapsiperheiden ruokalistat koostuu suunnilleen samoista sapuskoista kaiken aikaa?

Huomenna olisi sitten aamusta menoa, yök ei kiinnosta yhtään. Ja perjantaina samoin, ensin junnun tsemppikeskustelu eskarilla ja sen perään prinsessan vanhempainvartti koululla. Blääh. Ja ensi viikolla mennään vuorostaan silmäpolille ja sitä seuraavalla viikolla junnulla on hammaslääkäri. Miten tuntuu että aina kaikki pakolliset käynnit ajoittuu kasalle? Saattaa mennä useampi kuukausi ilman yhtä ainoaa käyntiä missään ja sitten, pam, juokset joka viikko johonkin.

Jahas, limat lensi joten irkku menee siivoilemaan. Se on moro!