Päässä pyörii ja vippaa. Ehkä tämä tästä kohta asettuu, toivottavasti ainakin. Syytän niskaa joka tosin ei ole kipeä, mutta ehkä se ottaa jotain ärsykettä oikealta puolelta? Hartiaseutu kun on edelleen huonossa hapessa ja vielä enemmän tämä ah niin ihana olkapää jota juhmii tasaiseen tahtiin. Kuten nyt eilen illalla. Nostin speden kerran jos toisenkin iltapäivästä syliini ja kas, kahdeksan kanttiin tiesi vallan hyvin nostaneensa. Plääääh!

Vaan niin. Eilinen oli jälleen yksi kivakivapäivä monien kivakivapäivien jatkoksi. Töissä hommat sujui kuin tanssi ja vietimme jälleen runsain mitoin nauruntäyteisiä välitunteja avustajakopperossamme. Aamuinen palaverikin oli ryyditetty reilulla naurulla, minä kolusin siinä samalla pahvilaatikoita pöytien alta kun mietimme iltapäiväkerhon toimintaohjeita ja suunnittelimme läksyparkin uudelleen henkiin herättämistä. Pahvilaatikoiden kätköistä löytyi vaikka mitä mielenkiintoista ja tulipa ne järkättyä jotenkin loogisempaan malliinkin samalla.

Niin, koulun remontti jatkuu edelleen ja me avustajat hengailemme edelleen entisessä enkun luokassa välkät, samaan luokkaan on kannettu järjetön määrä hyllyjä ja rompetta remontin alle joutuneista varastotiloista. Maanantaina olisi tarkoitus saada se roinasuma paikoilleen, siksikin minä niitä laatikoita järjestelin valmiiksi. Mukavaa oli siis ja runsain mitoin. Ehkä kaikista parasta työssä on kuitenkin se, että minut on otettu työporukkaan mukaan. Siis mukaan mukaan, osaksi sitä vakitiimiä vaikka pesti ei olekaan kuin kevätlukukauden loppuun.

Tässä kohtaa ajattelin kylläkin kääntyä jo nyt reksin puoleen ja kysyä pääsenkö tekemään lopun pätkän työelämävalmennuksesta heti syksyllä koulun jälleen alettua. Samalla kertaa ajattelin ahdistella reksiä josko tämä alkaisi vähitellen ahdistella mitälie päättävää tahoa siitä oppisopparista, olisihan se ihan ideaalia jos pääsisin syksyllä jo oppisopparilla tekemään. Saapa nähdä. Joka tapauksessa se että pääsisin syksyllä jatkamaan olisi ihan unelma ja vieläpä niin että sillä ns kotiluokallani. Luokanvalvojahan vaihtuu syksyllä oman open jäädessä äityslomalle joten olisi ainakin tuttu avustaja luokassa.

Eilen kotiuduttuani totesin teinin olleen kivakiva ja hellalla odotti kuin odottikin kattilallinen perunoita. Sulatin pikana jauhelihaa ja touhasin jauhelihakastikkeen perunoiden kiehuessa. Tulipa hyvät pottumuusit ja soosit, sanon mä! Ruokailun jälkeen nakkasin tiskikoneen päälle ja keitin iltapäiväteet jotka nautin kaunareiden seurassa. Jotenkin ne kaunarit muuten tökkii taas tällä hetkellä, minkähän takia niitä tulee silti tuijotettua.

Anopin miesystävä, se lasten melkein pappa, soitteli josko prinsessa saisi jäädä yökylään heille, prinsessa kun livisti sinne jo ennen ruokaa. Mikäpä siinä, olisipa rauhallisempaa illalla. Se luulo oli kyllä väärä, junnu, joka oli mennyt suoraan koulusta kaverille ilmoitettuaan ukolle että tekee siellä läksyt, kotiutui kuuden kanttiin nälkäisenä ja kiukkuisena. Olin kyllä soitellut tätä syömään mutta eihän tämä ehtinyt ja voinut kun söisi siellä kaverilla ruoan ja miten kävikään?

Ruokaa ei ollutkaan ollut tarjolla kun kaverin pikkuveli oli alkanut oksentaa ja läksytkin oli tekemättä koska ne oli unohtunut. Että teki mieli pyöritellä! Etenkin kun poika oli koululla ruokailun jälkeen tuuminut minulle kuinka ruoka oli ollut pahaa ja tämä ei ollut syönyt kuin lusikallisen. Just. Ei muuta kuin ruokaa nenän eteen ja sen jälkeen läksyjen pariin. Läksyjen teko oli luonnollisestikin yhtä natinaa ja kitinää ja äidin päässä piukoi.

Lähes samantien läksyjen jälkeen olikin jo iltapala jota syötiin keittiössä teinin ja tämän kaverin seurassa, ja sen jälkeen junnu katosi yläkertaan ja minä aloin laitella spedeä yökuntoon. Spede ei ollut nukkunut silmällistäkään tarhassa joten oletin unen tulevan aika nopeasti mutta mitä vielä. Viereisessä sängyssä makoillut ukko innosti pojan hääräämään omassa sängyssään ja tyypilliseen tapaani kävin ärähtämässä lapselle hetken kuunneltuani. 

House jäi kohdaltani jälleen kerran kesken, nukkumatti säntäsi paikalle jo paljon ennen kymmentä. Että nukuinkin muuten yön hyvin, liekö osasyynä kivuttomuus. Minä näet nappasin ukolta tramalin ennen sänkyyn menoa ja kuulkaapa nyt, äsken lukaisin sen haittavaikutukset läpi ja kappas, taitaakin olla juuri se troppi joka tämän olon aiheuttaa. Pyörryttää näet aika hyvin kun vain liikahtaakin ja siellähän se lukee haittavaikutuksissakin; huimaus (!), hikoilu (!) ja asennon muutoksiin liittyvä verenpaineen lasku(!) jotka kaikki taitaa olla nyt vallallaan. En todellakaan tule toiste ottamaan moista pilleriä en, vaikka kuinka onkin hyvä kipulääke.

Ja nyt kuulkaa se on pakko koettaa saada eväät tehtyä ja katsottua lapselle vaatteet, sittenkin että tuntuu että jalat lähtee alta. Enpä muista näin kurjaa oloa itselläni ihan hetkeen olleeksi. Se on moro ja viettäkää kivakivaperjantai, minäkin lupaan tehdä niin heti kun tämä olo normalisoituu.