Ja muutenkin, tiedä mikä hyvänolonhyöky tässä iski. Musiikilla on ihmeellinen voima. Koneeseen soimaan HIMin DarkLight ja irkku svengaa kuin hirvi. Siis kuvainnollisesti. Pitäisi toki olla huolesta suunniltaan, murheita täynnä ja muutenkin miettiä pää sauhuten mitä tässä tekisi teinin kanssa mutta toisaalta, musiikki on aina ollut hyvä ajatusten selkeyttäjä. Miksi sitä tulee käytettyä liian harvoin tätä nykyä omaan oloon? Vanhuus ei tule yksin, niin sen on pakko olla.

Teinillä on ollut jo pitkään vaikeaa. Omien tunteidensa, hormonien, kaiken kanssa. Pääsääntöisesti teini on kuin kuka tahansa teini, menee, touhuaa, tapaa kavereitaan, nauraa, lukee, katselee leffoja ja vastaavaa. Teini on kuin äitinsä tuossa iässä paitsi rauhallisempi ja kiltimpi. Välillä teinille iskee masennusaalto, normaalia kehitystä sekin, mutta silti. Pahalta sitä tuntuu katsoa. Kiltin tytön syndroomaa, sitäkö se on, en tiedä. Haluaa miellyttää kaikkia, olla kiltti ja mukava, kaveri kaikille. Ja välillä tulee puukkoa selkään, kuten tämä itse on todennut.

Miten suojelet teiniä maailmalta, ei tuota enää mihinkään voi sulkeakaan eikä piilottaa. Ei ottaa syliin ja pitää siinä siihen asti että kasvaa aikuiseksi joka ei pienistä hetkahda. Toisaalta, haluanko edes sitä kaikkea herkkyyttä teinistä pois? En. Minusta herkkyys on ihailtava ominaisuus ihmisessä, mutta jonkinlaista kovuutta, sitä minä häneen toivon. Kilttejä ihmisiä on niin helppo satuttaa. Teinin ensirakkaus petti keväällä, sen jälkeen oli pitkään vaikeaa. Kesä toi onneksi elämään uusia ihmisiä, uusia suhteita ja uuden rakkauden.

Ja kuinka kävi, uusi rakkaus petti. Voi sitä itkun määrää, kaikki pettää, puukottaa, kukaan ei oikeasti välitä. Mikä onni, että minulla on tukena teinin kipuiluissa perheneuvolan psykologi. Teini on käynyt siellä jo vuoden päivät. Viime syksystä on harpottu eteenpäin isoja askelia, teini on oppinut paljon itsestään ja siitä kuinka käsitellä pahaa oloaan. Niin, teinin paha olo kulminoitui viime syksynä viiltelyyn. Äiti oli varma, että suurin vika on äidissä joka nauttii vauvasta, jolla on kiire, joka ei ehdi, joka sitä ja tätä. Miksi me äidit aina syytämme itseämme?

Viiltely on onneksi ainakin toistaiseksi ohi, tilalle on tullut nyrkkeilysäkki ja kovaääninen musiikki. Äiti tietää koska teinillä on paha olo, paitsi silmistä myös siitä, että teinin huoneesta kuuluu musiikki kovalla ja nyrkkeilysäkki saa kyytiä. Mikä onni, että hän on löytänyt keinoja purkaa sitä pahaa oloa. Aina kun pahaa oloaan ei tahdota äidille purkaa, sekin lienee osa kasvua. Ja silti, äiti on se jolle niitä huolia usein puretaan ja hyvä niin, se on äidin yksi tärkeimmistä tehtävistä.

Vaan eilen, eilen teini tuli humalassa kotiin. Puoli kymmenen illalla. Yritti toki livahtaa salaa nukkumaan, äiti mokoma oli liian tarkkana. Tiedän, teinillä on paha olo. Kesärakkaus painaa, kummallakin on ikävä mutta voiko hän silti enää koskaan luottaa. Ja mitä jos äiti suuttuu. Kyllä hän tietää kuinka pettynyt äiti häneen on kun hän humalassa kotiin tuli. Tietää kuinka vihaisia ollaan. Eikä hän enää ikinä juo kun ei se auttanut pahaan oloon, itkettää vain enemmän. Älkää silti vihatko. Äläkä äiti ikinä jätä häntä, ei hän tahdo satuttaa. Äidin syli oli kovassa kurssissa illalla.

Kyllä minä tiedän, en ikinä voisi jättää, en ikinä vihata. Toivoa vain, että sama ei toistu ja toivoa, että teini ei olisi aina niin kiltti, että häneen kasvaisi edes hieman kovuutta. Ja silti, toivonko minä hänestä koskaan tulevan kova ihminen? En. Mutta välimuoto, onko sellaista? Jokaisen meistä on tehtävä omat virheemme ja opittava niistä, tänä aamuna kouluun lähti kalpea, pääkipuinen teini. Jonka pyöräkin on ilmeisesti varastettu, koska jätti sen illalla lukittuna kaverin kerrostalojen pihaan. Eikä sitä siellä aamulla ollut. Laulujen lunnaat on raskaat.

Oppiiko teini, en tiedä. Pääasia, että hän pystyy aina tulemaan kotiin ilman että hänen tarvitsee pelätä äidin kääntävän selkäänsä hänelle. Sitä minä en pystyisi koskaan tekemään. Rangaistuksetta en silti häntä päästä, en vaikka kuinka säälittää kun tietää kuinka kamala olo tällä varmasti on tämän päivän ja kuinka paljon häntä varmasti ketuttaa mikäli pyörää ei enää löydy. Silti. Kaipa nämä kaikki kuuluu teini-ikään vaikka pahaa tekeekin, vaikka kuinka toivoisikin, että teiniltä ne olisi jääneet väliin. Eikö sekin ole jo iso voitto, että teini asuu vielä täällä, äidin helmassa ja käy koulua, on kuitenkin monesti vielä kuin lapsi? Äiti itse kun oli tuolloin jo töissä ja asui omillaan. Oli "muka" aikuinen joka kaipasi monesti äidin syliä jota ei silti saatavilla ollut.

Hassua. En osaa oikein muuta sanoa. Hassua kuinka minä olen vanha ja teini on nuori.

Hyvää perjantaita ja viikonloppua kaikille, tämä siirtyy siivoamaan. Ajatuksiensa kanssa.