Ihan himppasen nyt kyllä. En suosittele laittamaan väsynyttä lasta nukkumaan puoli kahdeksalta illalla, en sittenkään vaikka lapsi suunnilleen nuokkuisi istuallaan. Jos kuitenkin lapsen laittaa nukkumaan, en suosittele tuijottamaan itse Kova Lakia ja sen perään CSIn uusintaa televisiosta. En. Suosittelen ennemmin missaamaan molemmat ohjelmat ja käyttämään sen ajan nukkumalla. Muuten voi käydä kuin irkulle, joka tajusi ennen puoli kuutta että ei se mokoma nyt suostu enää nukkumaan. Hittolainen.

Vaan asiaan. Eilistä iltapäivää väritti lähinnä ketutus luokkaa megalomaaninen. Rikon mitä luultavimmin kaikkia vainajan kunnioittamiseen liittyviä sääntöjä kun totean että voe rähmä! Voiko turhaakin turhempaa reissua olla edessä? Niin. Alunperin kun oli puhe, että hautajaisia ei ole sen kummemmin. Ukon sisko oli puhunut isälleen, että hän haluaa ehdottomasti päästä hyvästelemään mummun ja irkku oletti, kuten ukkokin, että tänään pidetään näin ollen pienimuotoinen siunaustilaisuus mummulle ja hyvästellään tämä samalla.

OMFG! Aamupäivällä selvisi että olemme menossa simppelisti käymään kappelissa kello 13. Samalla kertaa selvisi sekin, että menemme todellakin vain hyvästelemään mummun ja hautajaiset on sitten juhannuksen jälkeen. Tiedän, tämä seuraava on todella rumasti sanottu jos sen niin haluaa ajatella, mutta irkku ja musta huumori nyt kulkee käsi kädessä ja tämä kuuluu mustan huumorin piikkiin jolla irkku koettaa vähentää ketutuksen määrää. Ajamme siis kaksi tuntia, kurkkaamme arkkuun, toteamme että kyllä, samalta tuo mummu edelleen näyttää vaikkakin kuolleelta ja ajamme jälleen kaksi tuntia.

Tätä ei kannata missään nimessä pitää epäkunnioittavana käytöksenä koska minä todellakin kunnioitan isomummua enemmän kuin kovin montaa, jos ketään, muuta ihmistä tällä pallolla mutta voiko ihan oikeasti turhempaa reissua tehdä. Minkä ihmeen takia sitä mummun hyvästelyä ei voinut järjestää hautajaispäivälle? Jos kohta itse koen tämän todella turhauttavaksi ja ihmettelen jopa sitä, että mitä ihmettä minä siellä teen, niin kokee ukkokin. Ei hänellä ole tarvetta päästä katsomaan mummua ennen hautaamista. 

Peruakaan emme voi, ukon sisko kun on lähdössä meidän kyydillämme sinne. Muuta kyytiä ei ole tarjolla joten hohhoijaa. Ja toisaalta, jos sitä on itse kysellyt ja soitellut pitkin viikkoa että koska, niin johan se kuulostaisi hölmöltäkin tässä kohtaa. Eli mentävä on. Vaikka kuinka hölmöltä tuntuukin. Onneksi ukkoon on tarttunut irkun pakollinen positiivisten puolien kaivelu asiassa kuin asiassa ja tämä totesi eilen, että hei, ajattele, meillä on lapsivapaata aikaa siinä monta tuntia! Siitä on kyllä otettava ilo irti, vaikka sitten vain nauramalla autossa. Aivan!

Ja jos tässä ei ollut tarpeeksi nillitystä ja kitinää asian tiimoilta, niin lisää tulee, aihe tosin ei enää kuin kosketa isomummua. Irkku kun on kaavoihin kangistunut kansalainen ja näin ollen tottunut tiettyyn mummukuvaan. Olen joutunut luopumaan mummukuvastani, jonka mukaan mummu on pehmeä ja pyöreä ja iloinen. Tämän päivän mummut ovat usein hoikkia hölkkääjiä ja tästä pehmeydestä ja pyöreydestä luopuminen nyt ei koville ota samaan tapaan kuin se toinen mummukuva josta olen joutunut luopumaan.

Minusta kun mummu on myös esikuva lapsenlapsilleen. En osaa oikein sen paremmin selittää mummukuvaani ja sitä, millainen mummun minusta pitäisi olla, mutta sen osaan sanoa millainen mummun ei minusta kuulu olla. Ehkä mummu voi olla minusta siis kaikkea muuta mitä tämän ei kuuluisi olla?

Silti. Minusta mummu ei ravaa baareissa kaksikymppisten kanssa ja käyttäydy kuin kaksikymppinen sinkku siellä. Tämä ei myöskään käytä lapsenlapsensa synttärikahvittelua miettimällä parikymppisten lastensa kanssa mitä se ja se kaksikymppinen poika siellä baarissa teki tai kertomalla kuinka hän sai siltä ja siltä pojalta ihailevia katseita ja puhelinnumeron. Mummu voi toki käydä tansseissa ystäviensä kanssa ja ottaa vaikka sitä kuppia heidän kanssaan, mutta mummun ystävät ovat lähempänä tämän omaa kuin tämän lasten ikää.

Mummu on ihminen jota lapset ja lastenlapset kunnioittavat ja joka on kiinnostunut lastensa ja lastenlastensa elämästä. Jos mummua tavataan harvoin tai tämän kanssa puhutaan harvoin, lähes koko sitä tuntia ei puhuta mummun väsymyksestä, tämän työkavereista tai tämän parisuhteesta. Mummu ei koskaan myöskään kyseenalaista poikansa naisvalintaa ainakaan naiselle itselleen eikä etenkään ilkeästi julmetussa kännissä ollessaan.

Mummu ei myöskään koskaan kerro kuinka paljon paremmin hän osasi hoitaa lapsensa ja kuinka paljon enemmän hän teki lastensa kanssa kaikkea. Mummu ymmärtää että jokaisella on oma tapansa hoitaa ja olla. Mummu ei myöskään edes leikillään sano 9v tytölle, että oletko sinä lihonut ja voi sun kanssa, sustahan tulee pullukka. Ja lopuksi, mummulla ei ole aina kiire eikä alle parivuotias parinsadan metrin päässä asuva lapsenlapsi vierasta tätä.

En nyt väitä, että minun mummukuvani olisi se oikea, varmasti mummuja on aivan yhtä monenlaisia kuin heitä on olemassa. Pitää ottaa huomioon, että irkku itse on tottunut tietynlaiseen mummutyyppiin. Enkä minä usko, että kaikki nykypäivän mummut ovat täysin erilaisia kuin irkun mummukuva. Aktiivisempia varmasti kuin vanhanajan mummut, joiden aktiviteetit kohdistui vieläpä toisin ollen lähinnä marjametsä, pullanleivonta ja eläkeläiskerho, näin kärjistetysti sanottuna mutta jotenkin minusta baarin pöydällä tanssiminen tuhannen päissään ei sovi mummun arvolle. Parikymppiselle sinkulle ehkä, mutta mummulle tai edes äidille, jotenkin en pidä.

Tämä on yksi niistä asioista jonka koen menettäneeni isomummun mukana. Harmittaa, että pienemmillä lapsillani ei ole enää sitä vanhanajan mummua mallina. Harmittaa, että ukko ei saa enää sitä omasta mielestään maailman parasta mustikkakeittoa jota vain isomummu osasi keittää. Harmittaa, että ei ole enää paikkaa jossa istua keittiön pöydän ääressä ja katsella kun orava istuu ikkunalaudalla syömässä pähkinöitä. Harmittaa, kun ei enää ole sitä ihmistä joka hyväksyi jokaisen sellaisena kuin tämä oli.

Ja silti, minä olen tyytyväinen siitä että mummu pääsi pois. Sai nukkua pois omassa kodissaan niin kuin tämä aina toivoi. Enää ei helteet ota henkeen, jalkoja ei juhmi eikä sydän kiusaa. Enkä sittenkään olisi vielä isomummua antanut pois vaikka kuinka tyytyväinen olenkin siitä että tämä pääsi pois. En sittenkään että tiedän mummun olleen valmis jo monta vuotta. Enkä sittenkään että tiedän elämän kiertokulun olevan tällainen.

Onneksi on muistot, onneksi minäkin ehdin kokoamaan niitä yhdentoista vuoden ajan. Onneksi prinsessa ja junnu ehtivät kunnolla tuntemaan mummun, ja onneksi mummu ehti sylittelemään spedeäkin.

Ja nyt irkku siirtyy kahvikupposen kautta suorittamaan kotitöitä ennen kuin se lähtö on ajankohtainen. Viettäkää leppoisa lauantai, se on moro!