Olisiko elimistö tottunut noihin lääkkeisiin? Vai olisiko sittenkin syynä se, että heräilin aika taajaan nyt aamuyöstä, milloin speden, milloin miehen avittamana. Vai sittenkin se, että nukuin tiukasti miehen kyljessä kiinno koko yön, joka toki sitten aiheutti senkin että havahtelin hereille milloin mihinkin tämän liikkeeseen. No, ainakin on nukkuneempi olo kuin muutamana edellisenä aamuna ja se on hyvä se! Muutenkin on hyvä olla hereillä klo 6 torstaiaamuna, ehtii edes kahvit juoda ennen kuin iskee toiminta päälle.

Tämä päivä on näet minun mittakaavassani se ällöpäivä. Eikä vain siksi, että on se hampaanpoisto, jota muuten en ole pahemmin edes joutanut vielä ajattelemaan, vaan lähinnä siksi että koko aamupäivä menee juosten edestakaisin. Kahdeksan jälkeen minulla on tapaaminen junnun luokanvalvojan kanssa, puoli kymmeneltä on sitten minun ja prinsessan lääkärit ja puoli yksi on se hammaslääkäri. Iltapäivän nuokun, näin ainakin oletan, sillä niinhän viime viikollakin kävi kun sen naurunapin nappasin ja hammaslääkäristä kotiin suoriuduin.

Ukko sai eilen ne kuvausten tulokset ja kas, päässä ei ole onneksi mitään. Tai siis on siellä nyt ne aivot, mutta ei mitään poikkeavaa. Kummassakin poskiontelossa on siis kystat, toisessa niin kookas että se vie reilusti yli puolet poskiontelosta. Ei siis ihme että päätä särkee ja mies tuntee potevansa jatkuvaa poskiontelotulehdusta. Ensi viikolla menee vielä ultraan asian tiimoilta mutta leikkauspäätös on jo tehty eli kystat veke ja samalla laajennetaan sitä jotain kohtaa sieltä nokasta, tämä kun osoittautui kuvausten ja katselmusten perusteella todella ahtaaksi. Sama vaiva siis kuin äidillään ja siskollaan eli hiphei ja hurraa etten sanoisi. Saapa nähdä mitä prinsessasta tänään tuumataan, tällä kun taitaa olla sama kohtalo nenäosaston suhteen.

Olen muuten naureskellut täällä eräänkin kerran tätä minun ja ukon potemista. Vaihdoimme ikävuosia ja juoksemme kuin päättömät lääkärissä kumpainenkin. Romuja kumpainenkin. Ei hauskaa, ei alkuunkaan. Ja silti, koomista kuin mikä. Kumpikaan ei ole kuosissa vaikka tällä ikää nyt luulisi vielä olevansa. Ei tähän voi suhtautua kuin huumorilla, muuten saattaisi alkaa tosissaan ketuttaa. Ukko on väsynyt, enkä ihmettele, jatkuva pääkipu varmasti pistää risomaan ja väsyttää. Itseäni väsyttää ilmeisesti nuo lääkkeet sillä eilenkin notkuin iltapäivästä asti sohvalla koettaen touhuta aina välillä ruokia ja iltapaloja puoliunessa. Onneksi kuurit loppuu maanantaina, ehkä jo tiistaina tunnen itseni virkeäksi. Syytä ainakin olisi, seuraavana lauantaina kun on ne siskot valmistujaiset.

Eilinen oli muutenkin omituinen päivä. Aamulla varvasta jäysti oikein tosissaan ja selkä oli remsahtanut jumiin yöllä ja jos siinä ei ollut tarpeeksi niin oikean jalan takareisikin oli ottanut itseensä jostain. Takareisikipu nyt oli selkeästi venähdys, mietintää tosin aiheutti se että missä se on yön aikana revähtänyt. En kai minä juokse öisin niiden hullujen unien tahtiin sängyssä? Vasemman käden peukalo taas äkäili siihen malliin että en saanut edes valkosipulia kuorittua kunnolla vaan jouduin kehittämään vaihtoehtoisia kuorimistaktiikkoja.

Eniten kuitenkin pisti ihmetyttämään se, että oikean jalankin isovarvas alkoi äkäillä ja oikeasta kädestä oli voimat hukassa kahden sormen osalta. Oli lähellä ettei maitotölkki päätynyt lattialle kun kaadoin lapselle maitoa. Saapa nähdä mitä se lekuri tänään sanoo. Itse elän toivossa että nämä kaikki liittyy jotenkin nyt tuohon hammaskalustoon mutta mene ja tiedä, toisaalta tuntuu lievästi hassulta että rempat vaan lisääntyy sitä mukaa kun kalusto korjaantuu. Onneksi en ole lääkäri eli voin toivoa ihan täysillä ja jopa uskoa että ehkä asia on tosiaan näin. Tai sitten minuun on iskenyt luulotauti ja kuvittelen osan näistä jutuista, ehkä jopa kaikki.

Vaan nyt, aamuhetki on vietetty ja edessä on mikäpä muukaan kuin herättelykiekka. Tosin luistintensuojuksella vahvistettuna, löysin näet yhden suojuksen illalla tuosta vain juuri sieltä missä epäilinkin sen olevan mutta toinen olisi vielä tarpeen. En vain saanut illalla aikaiseksi niitä kaivella esiin sen kummemmin, se iltapäivällä iskenyt väsymys oli jotain totaalisen uskomatonta. En uskaltanut edes katsella telkkaria makuullani kun tuntui että uni tulee heti jos pää osuu sohvan käsinojaan. Väsymystä karkottaakseni suoritin sitten "tyttöjen iltaa" ihan keskenäni eli kävin suihkussa, sheivailin, rasvailin jalkoja ja istuin kahvikuppi kourassa, suklaalevy vieressä viltin sisällä tuijottamassa telkkaria. Suklaa ei maittanut mutta väliäkö tuon, olipa ainakin lämmin ja mukava olla.

Se on moro ja viettäkää mukava torstai, niin minä aion tehdä kunhan saan nämä aamupäiväjuoksut pois kuleksimasta.