Haluaisin ehdottomasti sanoa että toki, ja hyvin sittenkin, mutta se olisi kyllä ilkeämielistä valehtelua se. Ei tässä juuri ole nukuttu, talo kun on kuuma kuin pätsi. Kuumuudesta johtuen spede ei tahtonut saada unta, ei niin millään, vaan keekoili hereillä sängyssään vielä puoli kymmeneltä kun minä viimein suuntasin sänkyyn saatuani viimeisetkin kapineet matkalaukkuihin. Kevyesti kahden laukun tekniikalla kulkeminen muuttuikin muuten kahden matkalaukun, yhden repun ja yhden läppärilaukun tekniikaksi mutta silti sanoisin että aika vähillä mennään.

Tämä kahden laukun tekniikan muuttuminen neljän pakaasin tekniikaksi oli muuten oikeastaan onnenpotku. Kävi näet niin että viimeisiä vaihtokenkäpareja matkalaukkuun lisätessäni mieleeni tuli yhtäkkiä merkillinen ajatus siitä että jaa niin. Se painorajoitus matkatavaroille, 23 kiloa per henkilö, tarkoittanee myös yksittäisen pakaasin sallittua maksimipainoa ja siinä olisi paukuttu kyllä kevyesti yli jos en olisi kesken kenkien tuupinnan päätynyt kokeilemaan matkalaukun painoa. Seitsemän ihmisen vähäisetkin vaihtovaatekerrat painaa aika paljon etten sanoisi...

Mutta niin. Puoli kymmeneltä spede oli edelleen autuaasti hereillä. Minua väsytti aika mojovasti mutta eihän se uni päässyt tulemaan kun toinen väänsi, käänsi ja pälisi sängyssään. Koska torppa on tosiaan kuuma kuin pätsi niin arvatenkin siitä unenpäästä pitää saada kiinni HETI kun sinne sänkyyn menee, muuten kotvan päästä manailee lähinnä sitä että on kuuma. Hikoiluttaa. Tyyny kuumenee pään alla. Reidet liimautuu yhteen.

Speden simahdettua minua ei sitten enää nukuttanutkaan. Ehei, minua hikoilutti. Oli pakko kääntää kylkeä. Mennä selälleen. Kääntää kyljelleen. Kääntää tyynyä. Kääntyä itse. Vääntää ja kääntää. Kun viimein sain unenpäästä kiinni yhdentoista jälkeen niin enköhän havahtunut samantien hereille kun ukko vaihtoi kanavaa. Ja väännettiin. Käännettiin. Väännettiin vähän lisää. Hieman ennen yhtä nukahdin sitten kunnolla joksikin aikaa.

Herätäkseni painajaisuneen jossa likaiset rikollisnarkkarit sulloi minut kellariin jossa oli jo valmiiksi kaksi vähintään yhtä reesuista miestä kuin nämä tunkijatkin ja kas, kaksi koulumme pienistä pojista. Just. Uni oli sen verran säpsähdyttävä että minä singahdin sängyllä istumaan. Todetakseni että ukko oli edelleen hereillä, mokomalla kun on alkanut lonkat taas kiusaamaan oikein tosissaan. Pientä lisäjännitystä siis luvassa, saapa nähdä miten käy kun ukko joutuu ajamaan ja tallaamaan tämän reissun ajan...

Veikkaanpa että tästä lähtöpäivästä tulee piiiiitkä päivä. Ukko ei ole tosiaan nukkunut silmällistäkään, minä tunnin. Lapsista junnu ehtii koisia kuutisen tuntia ennen kuin tämä täytyy herättää, spede puolestaan viisi. Prinsessa on nukahtanut kympin kanttiin joten tämäkin ehtii sen reilun viisi tuntia nukkua, poika 14v puolestaan ehtii koisimaan nelisen tuntia. Poika 16v ei ole nukkunut silmällistäkään tämäkään, hän kun jännittää ihan sikana. Toivottavasti tenavat kosahtaa lisäunille automatkan aikana, lennon aikana ei taida juuri ehtiä nukkua.

Josta tulikin mieleen pieni lisähärdelli joka saatiin tälle aamulle aikaan; tein eilen check inin omalta koneelta kaikessa rauhassa. Kiroilinkin siinä kotvasen, kas kun paikat lennolle on ripoteltu vähintäänkin omituisesti eli yksi istuu rivillä 5, toinen rivillä 11, kolmas rivillä 15 ja neljäs rivillä 17. Riville 23 on saatu kolme vierekkäistä paikkaa joihin matkustajiksi oli merkitty minut, prinsessa ja junnu. Spede on siis sijoitettu ihan itsekseen kahden tuntemattoman väliin riville 11. Siis MITÄ?!

Koska kone oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ei paikkoja päässyt itse muokkailemaan. Eli nyt katsomme että ehdimme tosiaan hyvissä ajoin kentälle paukuttamaan jalkaa lattiaan. Ei kai sentään ole oletettevaa että 3v on lennon ajan muiden matkustajien kontolla, eihän? Edes prinsessaa ei voi vielä laittaa yksin istumaan mihinkään, varmasti on jännitystä ilmassa sen verran että ei tule toimimaan ei!

Ja nyt, toivotan teille kaikille oikein kivaa tätä ja ensi viikkoa, akka laskeutuu vasta 18. päivä illalla joten hiljaisuutta on luvassa tässä blogissa, luulen mä. Se on moro!