Pitihän se kuulkaa arvata. Koska hampaasta puuttuu pala ja koska pala puuttuu vieläpä kielen puolelta jättäen viereensä terävän kärjen niin mikä on tulos; juuri se. Kieli on kipeä kuin mikä. Voi plääh. Nyt aamusta se on jotenkuten siedettävä mutta kauhulla odotan taas miksi se päivän mittaan menee, nieleminen kun tuntuu olevan se joka aiheuttaa eniten kielen raapiintumista. Voi perä! Eikä puhettakaan siitä että tänään ehtisin millään ilveellä hammaslääkärille sitä näyttämään, ehei!

Mietin jo että voisiko sitä ihan ite viilata pehmeäreunaisemmaksi mutta jostain kumman syystä hylkäsin ajatuksen. Toki hevosiltakin hampaita viilaillaan, en minä sillä, mutta luulenpa että omalla viilailulla olisin kohta syvällä suossa ja hammas alkaisikin kivistellä. Kipeä kieli saa luvan riittää. Elänkin toivossa että huomenna koulullakoululla on hammaslääkäri paikalla. Jos tuo ei ehdi paikkaa laittaa niin jos edes sen verran että sen terävän kohdan siitä poraisi pehmeämmäksi.

Vaan niin. Eilinen koulupäivä oli kivakiva. Aihe oli kivakiva. Uutta siinä ei juuri oppinut, jos nyt uuden oppimiseksi ei lue sitä että opimme tekijänoikeussääntöjen koskevan myös Googlen kuvia mikäli niitä ei ole sitten haettu käyttövapaina. Tai niin, nyt osaan tehdä lähdeluettelon vaikka oikein ja nurin päin jos niikseen on, ja se on kieltämättä tarpeellinen oppi sillä osa kouluvuoden esseistä tehdään lähdeluetteloihin pohjautuvina.

Oli miten oli, niin kivaa oli! Ainoa pientä kritiikkiä herättänyt juttu lienee se että olisi mahdottoman kivaa jos atk-tunnit olisi jaettu kahteen osaan; niille jotka ei välttämättä osaa edes avata sitä tietokonetta tai kirjautua verkkokouluun ja niille jotka osaa roimia wordilla kirjoituksia kuvaliitteineen. Osa ajasta tuli näet luettua aamulehden verkkoversioa, pyörähdettyä naamiksessa, tutkailtua säätiedot jne jne sillä aikaa oli.

Ja muihin asioihin. Nyt kun teini on muuttanut omilleen on suhteemme astunut johonkin uuteen pälyilykauteen. Tämä kausi lienee osin sidottu siihen että teini hengaa sen eksänsä kanssa pari-kolme kertaa viikossa jota taas ei halua minun tietävän. Näin ollen teini ei välttämättä aina edes vastaa puhelimeen kun soitan tälle. Ärsyttävää ja toisaalta, ehkä teini tarvitsee tämän irtioton kasvunsa tähän vaiheeseen?

Enpä minäkään äidin kanssa pahemmin tekemisissä ollut kotoa muutettuani, muistanpa jopa kerran kun äiti etsimällä etsi minut esiin kun olin reilu kahdeksantoistavuotias. Ei minulla ollut asiaa, miksi ihmeessä äidillä muka olisi ollut. Olen siis ja odottelen mitä tuleman pitää, onneksi teini tosiaan muutti adoptiolapsen kämppikseksi, adoptiolapsen kun saa aina puhelimella kiinni ja tämän kautta saa tietää senkin että kaikki on hyvin.

Tästä teinin omilleen muutosta liekö sitten johtuvaa taas se, että poika 17v on saanut todellisen totaalisen iilin muuttaa omilleen. Tätä iiliä painottaakseen hän ei yövy kotosalla enää juurikaan, milloin tämä yöpyy tyttöystävällään, milloin isällään ja niin, milloin työn merkeissä siskollani. Toisaalta en pidä tätä pahana ja toisaalta tekisi mieli pyöritellä poika tervassa ja höyhenissä ainakin tällaisina aamuina. Poikaa kun ei saanut kiinni eilen illalla kännykästä.

Ei siitä tämän varsinaisesta liittymästä sen enempää kuin tämän vuorottain käytössä olevasta prepaidistakaan. Ukollekaan tuo ei ollut maininnut mitään siitä missä aikoo yöpyä. Niinpä tänä aamuna kurkkasin ensimmäisenä ikkunasta ulos ja totesin että pihassa on mopon mentävä aukko. Tyttöystävä, iskä vai kuka? Siis missä poika on? Todnäk tyttöystävällä tai iskällä, keskiviikkoisin kun ei ole koulua mutta silti. ILMOITTAMISVELVOLLISUUS on hiivatti soikoon pojallakin!

Tämä tästä lapsiosuudesta. Niin paitsi että spede on ja ei ole kuosissa. Eilen aamulla tämä yritti yskiä keuhkojaan ulos kuudesta asti, minkäänlaista keuhkojen ulosyskimisyritystä ei ilmennyt enää kun palasin koulusta. Samalla kaavallahan se meni se maanantaikin, iltaa myöten yskä katosi ja vain nenä jäi valskaamaan. Ehkä lapsi on huomenna jo hoitokunnossa, tämän päivän tämä saa vielä lötkötellä iskän kanssa kotona.

Niin ja junnustakin voisi sanan jos toisenkin vielä sanoa. Junnun unet on päin seinää. Uni ei tahdo illalla tulla, paitsi eilen se kyllä tuli samantien kun poika oikaisi petiinsä, ja kaiken lisäksi tämä hömelö on keskinyt laittaa itselleen herätyksen aamuviiteen. Voin kertoa että jatkossa tämän puhelin tulee jostain kumman syystä olemaan yöt äidin hallussa, tämä herätysaika kun kävi ilmi tänä aamuna kun viiden aikaan koikkelehdin kahvinkeitintä käynnistämään.

Prinsessa sen sijaan on löytänyt kadonneen nukkumatin. Muutto omaan huoneeseen on saanut lapsesta sukeutumaan lähes pelottavan hyväntuulisen ja levänneen neitosen. Ja onko ihme, tämähän nukahtaa lähes järjestäin kymmeneen mennessä ja se on kuulkaa aikaisin se, neiti kun ei ole oikeastaan koskaan nukkunut edes yhteentoista mennessä vaikka kuinka tämä on komennettu makuulleen yhdeksältä.

Muutenkin prinsessan oma huone aiheuttaa meissä edelleen mieletöntä hinkua seistä huoneen ovella, nuuskia ilmaa ja ihastella ympäristöä. Miten ihmeessä kaksi tyttölasta voikaan olla niin erilaisia? Kaikki on tiptop, sänky pedattuna joka päivä, missään ei loju likaisia astioita saati vaatteita ja koulupöydällä kaikki kapineet on juuri eikä melkein omilla kohdillaan. Voi lapsi, lapsi!

No nyt se lapsiosuus on käsitelty viimeistä piirtoa myöten, pojasta 15v kun ei ole juurikaan kerrottavaa juuri nyt. Tai voisinhan tietysti kertoa kuinka yllättynyt olen siitä, että poika joka ei ennen koskenutkaan mihinkään remppaan liittyviin kapineisiin on ihan itse vaihtanut polkupyöräänsä sisäkumin eikä siinä vielä kaikki; laitellut takajarrut kuntoon. Herranen aika! Tiedä mitä tästä vielä sukeutuu?

Palaanpa siis eilisen koulupäivän jälkeisiin tunnelmiin ja totean että risoi. Täällä odotti nälkäinen lapsilauma kun ovesta tulin ja ruokaa ei oltu, tietenkään tehty, olihan jääkaapissa vielä perunamuusia ja jauhelihakastiketta tähteenä. Oli oli, en väitä, mutta siitä määrästä tätä joukkoa ei kyllä olisi ruokkinut. Niinpä minä turautin kahvinkeittimen päälle ja ryhdyin kuorimaan perunoita. Hieman ennen viittä pääsin viimein huutamaan nälkäisen lapsilauman keittiön pöydän ääreen jauhelihasopalle.

Väsyttikin jo aika mukavasti ja sitä väsymystä hoitaakseni minä istahdin nojatuoliin sukkapuikot kourassa, tuijotin kaunarit sivusilmällä ja siirryin sen jälkeen lukemaan hygieniajuttuja verkkokoulusta. Tänään kun on ohjelmassa hygieniapassin suorittaminen ja kerta kiellon päälle lukemista tuskin haittaa. Hieman penkin alle se lukeminen meni, spede, joka ei siis köhi iltaisin, kun touhusi riiviöjuttujaan tyyliin "kiusaan junnua, heittelen leluja, tuupin muita" joiden tuloksena minulla oli keittiössä vuoroin itkevä junnu itkevä spede. Voi plääh.

Allekirjoitan täysin kouluttajan sanoman siitä että etäpäivinä kannattaa totta tosiaan opiskella kotona, tosiasia on valitettavasti se että lasten kotonaollessa minun opiskelustani ei tule yhtään mitään. Onneksi seuraava varsinainen opintotehtävän palautus on ajoitettu vasta joulukuulle joten ihan vielä ei sen kanssa tarvitse hosua vaan aikaa on ja sitä tehtävää ajattelin kirjoitella alustavasti ensi viikolla. Tällä viikollahan menen koulullekoululle torstaiksi ja perjantaiksi, ensi viikolla en aio mennä ollenkaan sillä TAKKia on ma,ti ja pe. 

Seuraava viikko onkin täysin TAKK-vapaa joten silloin saatan olla koulullakoululla kolme päivää tai sitten en, riippuen vähän siitä tuleeko TAKKilta nyt lisätehtäviä ennen työssäoppimisjaksoa joka alkaa heti syyslomaviikon jälkeen. Syyslomaviikon jälkeen sitä ollaankin sitten vain ja ainoastaan koulullakoululla seuraavat viisi viikkoa ja se on kiva se! Ei siis opintotehtäviä, ei TAKKilla juoksua eikä orjameininkiä kotona, siihen kun osa kotipäivistä tuntuu menevän.

Jouduin muuten eilen vaihtamaan takaisin vanhaan myllyyni. Tämä vaihdos johtui simppelisti siitä että uudessa myllyssäni ei ollutkaan abodea asennettuna ja en jaksanut ryhtyä sen asennuspuuhiin iltakuuden kintaalla. PDF-tiedostot kun ei aukea ilman abodea ja kouluhommissa PDF-tiedostot on aika yleisiä, voisi jopa sanoa että ne normaalit. Vanhassa se on ja hyvä niin, on paljon helpompaa ryhtyä kouluhommiin kun ei tarvitse miettiä mistä sen ja sen latauksen koneelle kiskoo.

Vaan jaa. Taidanpa kurkata vielä pikaisesti hygieniajuttuja näin aamutuimaan, ihan vielä kun täällä ei näy pieniä ihmisiä pystyasennossa, ja ryhdyn sitten vääntämään itsestäni ihmisen näköistä. Kyyti lähtee onneksi vasta vartti ennen kasia joten aikaahan on vielä ja niinpä se on moro ja oikein kivakivaa keskiviikkoa!