Eihän se CRP nyt ollutkaan ihan mahdottomia noussut eiliseksi aamuksi vaikka isompaa nousua oletusarvoisesti odotettiinkin. 113 ei ole vielä paljon ei ja ehkä tänä aamuna se on lähtenyt jo laskuun. Syytä olisi ainakin, nyt nautiskellut tipat kun on helpottaneet oloa aivan mahdottoman paljon. Eilisen illan tilanne; olkapäähän sattuu enää jos nauraa oikein kunnolla. Kyljen pistoalue on pienen pieni. Selässä ei tunnu korvennusta. Käsivarsi toimii.

Kuumettakaan ei enää ollut eilen aamulla, iltapäivällä se nousi kotvaseksi mutta se oli vain kotvanen. Niin pieni se lämmönnousu oli etten jaksanut sen takia nousta peiton alta pois ja kun viimein nousin paljon tähdellisemmistä syistä (kahvia kiitos) niin burana oli jo kuumetta ajatellen turha. Sen verran kuivaa tämä elämäni nyt tällä hetkellä on ettei tästä ole juurikaan postattavaa. Tai niin, sainhan minä aamulla kouluttajalta viestiä.

Koska minulla tosiaan on sitä työkokemusta vallan mainiosti jo plakkarissa niin näytön tekeminen suunnitellussa aikataulussa passaa hyvin. Edellytyksenä toki on se että toivun siihen mennessä, puolikuntoisena en, jos rehellisiä ollaan, uskalla itse edes ajatella työmaalle menoa. Liian hyvin on muistossa maailman mukavimman kiskanpitäjäparin toisen puoliskon sydänpussitulehdus ja sen seuraukset.

Vaan jaa, onhan minulla nyt tätä ohjelmaakin ollut tässä. Minä näet, jos ei joku tiennyt, käyn aamuseiskan kanttiin terkkarissa kivoja hoitsuja tapaamassa. Iltapäiväkolmen aikaan tykkään piipahtaa uudelleen, silloin kun vuorossa on jo toiset hoitsut. Ja iltayhdentoista kanttiin! Kumpaisellakin iltapiipahduksella on työvuorossa ollut sama mahdottoman mukava hoitsu joka huuteli eilen jo ovesta sisälle suoriuduttuani että no, mikä olo ja miten crp. 

Ensiapu sattui kerrankin olemaan totaalityhjä potilaista joten siinä me istuimme pulputtamassa lääkityksestä, koulutuksista, töistä ja lapsista sen ajan kun hoitsu laittoi ruiskulla lääkkeen kanyyliin. Ja kuten arvata saattaa, uni ei todellakaan tullut kun kotiin pääsin sillä tokihan tuo autoilu ja höpinöinti ja pakkasilmassa loikkiminen saa unihiekat karisemaan silmäkulmista. Taisi kello olla hyvinkin yli kaksitoista kun viimein simahdin unille.

Eilisen muihin tapahtumiin kuulunee myös appiukon poikkeaminen. Tämä toi synttärilahjat minulle ja ukolle ja sanoisinko että todnäk tämä sotki keuhkokuumeen keuhkoputkentulehdukseen, tämä kun ei voinut alkuunkaan ymmärtää miksi minulla oli kanyyli kädessä ja siis oikeasti, olisivat ottaneet osastolle. Kehotti vielä juhlimaan hillitysti lauantaina johon totesin että niin, kolmesti päivässä ensiapuun taitaa kyllä sulkea kaikkinaiset juhlinnat mielestä eikä sekään ettei saa tehdä mitään kovasti juhlafiilistä nosta.

Iltapäivällä poika 15v ryhtyi leivontapuuhiin neuvottuani tälle ohjeen täytekakun luontiin ja teinikin porhalsi paikalle viiden kanttiin. Poika 17v kotiutui pitkästä aikaa jo neljän kintaalla ja tämän kanssa koetimme asentaa tämän koneeseen mobiililaajakaistaa, ei hajuakaan miksi saunalahden nettitikku ei ota pelittääkseen tällä. Höh! Kuuden aikaan poika 17v lähti uimahalliin tyttiksensä kanssa ja jäi sille tielleen vaikka niin olikin aiemmin väittänyt tulevansa kotiin yöksi.

Poika 15v ja teini viimeisteli kakun keskenään seiskan jälkeen illalla ja minä makoilin kuin lahna sängyssä aina siihen asti kun ukko ryhtyi laittelemaan spedeä yöunille. Sen jälkeen siirryin nojatuoliin ja sitä kautta sitten hilppailin sinne ensiapuunkin ja jälleen himppasen aiemmin kuin edellisenä iltana eli puoli yhdentoista kanttiin oltiin jo ruiskimassa lääkettä sisään. Tänä aamuna olin kahden vaiheilla herättyäni että hyökkäisinkö terkkariin jo kuuden aikaan mutta en sitten jaksanut. 

Kohta kun pitää alkaa herätellä joukkoja enkä ole alkuunkaan varma ehdinkö siksi takaisin sieltä. No, ehdinpä ainakin juoda jälleen kahvit rauhassa kun en samantien ryntäile pitkin poikin. Tänään aion hyötykäyttää aamupäivän hiljaisuuden ja nukkua sillä jotenkin on kovin väsähtänyt olo. Se selittyy kuulemma pitkälti lääkkeellä jota saan, se kun on tuhtia kamaa ja vielä tuhtiakin tuhdimmalla vahvuudella. 

Vaan jaa, tästä nyt tuli aikamoinen sillisalaattipostaus. Saa sellaiseksi jäädäkin nyt, jotenkin tuo ajatus ei kulje tänä aamuna alkuunkaan kuten pitäisi eli ehkäpä siirryn tosiaan yläkertaan herättelemään poikaa 15v, tämä kun tahtoo ehdottomasti kahviseurakseni. Se on moro ja viettäkää kivakivatorstai!