Tuntuu kuulkaa varsin hassulta herätä lauantaiaamuna ihan tarkoituksella ennen kuutta. Voi apua! Tänään on luvassa todennäköisesti vähintään yhtä tiukkaa opiskelua kuin eilen sillä hei, eilen se oli totta tosiaan TIUKKAA asiaa ja toimintaa koko päivä. Ensimmäisen kerran koko opiskeluaikana sitä todella tehtiin eikä vain oltu. Jes! 

Nyt on opeteltu elvytystä oikein olan takaa. On puhallettu ja paineltu, on taputeltu vauvalta tukosta pois kurkusta, on *hups* tapettu paavo ohimennen, herätetty taavi eloon ja vaikkas mitä. On opeteltu tunnistamaan erilaisia ensiaputilanteita, hoidettu shokkipotilasta, soitettu kymmeniä puheluja yksykskakkoseen ja käännelty tajutonta puolelta toiselle. Ilmanko hartiat tuntuu himppasen jäykiltä...

Tänään onkin luvassa sitomista ja kolareita. Ja kertausta elvytyksestä. Veikkaanpa että tästä päivästä kehkeytyy ihan yhtä hektinen kuin eilisestä, eilen meno oli sitä luokkaa että kouluttaja ei tahtonut muistaa edes kahvitaukoja saati ruokkista ja me painoimme ensiapupisteestä ensiapupisteeseen kieli vyön alla. Katsottiin siinä muutama videokin toki päivän mittaan mutta nekin oli niin tiukkaa asiaa että keskittyminen oli 101-prosenttisesti niissä.

Suurin pettymyksemme, väitän jopa että koko ryhmän, oli se oivallus että opiskelijaruokalamme Ratamo ei ole tänään auki. Ei ruokaa. Ei kahvia. Ei sämpylää. Kotimatkalla päädyimmekin opiskelijakaipparin kanssa siihen että hohoo, minäpä otan ja turautan meille termospullollisen kahvia mukaan ja mehän kahvittelemme juuri silloin kun tahdomme. Jotain evästäkin pitäisi kaiketi mukaan ottaa sillä ihan pelkällä pyhällä hengellä ei taida koko rupeama mennä.

Yksi eilisen ehdottomia kohokohtia opintojen ulkopuolelta ajatellen oli odottelu. Minä näet vilkuilin aina joutessani puhelintani sillä tekstiviesti oli odotuksen kohteena. Puolilta päivin olin jo jokseenkin ihmeissäni kun viestiä muuttuneesta rahojen palautusajasta ei ollut vielä kuulunut. Yhdenkään aikaan viestiä ei ollut vielä puhelimessa vaan silloinhan sen sitten hoksasin; viesti tulee juuri ennen kun lähden koululta sillä tottahan YYA-taho tietää sen olevan otollisin ajankohta viestiä.

Ja tadaa! Niin se vain tuli! Puoli kolmelta! Tyyliin piiiiiitkä selitys siitä kuinka asiat on nyt niinkuin on (istunut pankissa puolen suvun kanssa koko päivän, TAAS!) ja kyllä hän arvaa että minä pidän tätä jo kusetuksena hänen taholtaan (ihanko totta?) mutta nyt on kaikki asiat pankin kanssa kunnossa ( jaa TAAS?) ja maanantaina hän pääsee aloittamaan uuden rahakkaan elämän ( ai TAAS?) ja toki jos ihan ehdottomasti VAADIN niin hän lainaa jostain (sille kukaan enää lainaa) sen velkasumman ja kiikuttaa sen minulle viikonlopun aikana.

Toki hän toivoisi että hän saisi edelleen korvata kaiken tämän sähläämisen ja odottelun korkoineen (anna tulla vaan, kyllä tänne rahaa mahtuu!) päivineen heti maanantaina jolloin saa ne rahat (ihanks totta?) mutta ihan miten vaan, kyllä hän sitten lainaa jostain jos minä EHDOTTOMASTI tarvitsen sen velkasumman tässä ja nyt ja hän on todella pahoillaan että tämä on näin venynyt (hehhehhehhee) ja pyytää anteeksi ihan mahdottoman paljon.

En jaksanut edes vastata viestiin siinä kohtaa. En edes vielä kotimatkalla autossa. En edes vielä kotiin saavuttuani. Söimme speden kanssa ukon tekemää broitsukiusausta, touhusimme kotvan, keittelin iltapäiväkahvit ja vasta viiden jälkeen laittelin viestin jossa ilmoitin että selvä, maanantaina, yhteen mennessä ja sopii ilmoitella ukolle kellonaikaa, minä kun olen jälleen TAKKissa. Vastausta viestiin ei tullut ja hyvä niin, enpä minä olisi jaksanut enää siihen keskittyäkään.

Mutta kyllähän se niin on että jos ihminen istuu niin paljon pankissa kuin hän on istunut viimeisen kolmen kuukauden aikana niin eikö siitä pitäisi maksaa jo palkkaa? Minä en usko että me näemme rahoja maanantainakaan, en usko että korkorahoja näemme koskaan mutta sen velkasumman saatamme joku kaunis päivä vielä vaikka saada tai sitten emme. Olenkin astunut tässä rahasotkussa asteelle "kiusa se on pienikin kiusa" ja aionkin jatkossa muistuttaa pari kertaa viikossa siitä että hei, haloo, saisko rahaa...

Sen verran tiedän että YYA-taho itse ei liiku enää oikein missään sillä hän ei kehtaa. Senkin tiedän että tämän miehelle tämä tilanne on kamala. He tuntevat suunnilleen KAIKKI täältä ja heidät tuntee suunnilleen KAIKKI täällä ja mies käy töissä niin että saa varmasti huomautuksia näistä jutuista alvariinsa. Onhan YYA-taho lainannut useamman tonnin jopa miehensä työnantajalta ja veikkaanpa että työnantaja maksattaa velkasummaa miehen palkoista säännöllisesti. Ei kiva tilanne, ei.

Vaan tämä tästä. Tänään aion koulupäivän jälkeen ottaa RENNOSTI! Syön hyvin, kunhan ensin olen kiikuttanut ukon keskustaan josta tämä suuntaa kimppakyydillä manseen kiakkomatsiin, otan löhölöhöasennon nojatuolissa, kaadan tilkan punaviiniä lasiin ja tuijotan uusintana kaikki tämän viikon Poliisit. Sen jälkeen todnäk tuijotan erinäisen määrän muita ohjelmia kunnes otan kylkiasennon sängyssä. 

Huomenna nukun PITKÄÄN! Maanantaina onkin taas vauhtia ilmassa kun riepotan speden hyvissä ajoin tarhalle ja hölkkään itse vauhdilla opiskelukaipparin kyytiin. Tiistaina alkaa työssäoppimisjakso ja sekin tulee olemaan vauhdikas, samalla kun pitäisi tehdä näyttösuunnitelmaa ensimmäistä tutkintoa varten. Tutkintonäytön aika onkin sitten helmikuun alkupuolella ja ensimmäisen tutkinnonosan pitäisi olla plakkarissa helmikuun puolivälissä. Ou mai!

Ja nyt taidan siirtyä tutkailemaan uutisannin. Juon himppasen lisää kahvia. Puleeraan itseni kuosiin. Keittelen pannullisen kahvia ja kaivan sopivan kahvikupposen reppuuni. Eli se on moro ja viettäkää kivakivalauantai!