Se olisi sitten tänään SE päivä. Koko ajatus hermostuttaa siinä määrin, että aloitin tupakoinnin lopettamiskampanjan omalta osaltani polttamalla aamusauhun. Ei kovin hyvä malli ei, mutta menköön. Laskutoimituksen mukaan minulla on 6 tupakkaa polttamattomina askissa ja totesin jo illalla ukolle että minä poltan ne kyllä vielä pois, minusta kun ei ole liittymään niihin lopettajiin jotka toteavat että kotona pitää olla tupakka-aski hyllyssä jotta se lopettaminen onnistuu.

Niinpä niin, annoin siis itselleni jatkoaikaa ja toisaalta se saa minut tuntemaan itseni kurjaksi petturiksi. Toisaalta taas, ei nuo kuusi tupakkaa ole maailmanloppu eikä se että poltan ne pois tarkoita sitä että en pysty lopettamaan. Selityksiä, selityksiä mutta menköön nyt nekin. Puoliltapäivin sitä tupakkaa ei tässä talossa enää ole, näin väittäisin mutta nicoretteja löytyy. Ehkä teen mielikuvaharjoituksia ja käytän osan iltapäivästä tuijottelemalla kuvia tupakoitsijoiden keuhkoista.

Ukko menee tänään lääkäriin näyttämään sitä kramppaavaa ja puutunutta jalkaansa. Läpsy antaa aika-ajoin itsestään osviittaa, perjantaina katselin kuinka ukon kävely on "toispuoleista". Onneksi lääkärinä toimii sama naisfysiatri joka viime kesänä teki sen oikean diagnoosinkin muiden lääkäreiden ihmetellessä kuinka eivät olleet mokomaan ennen törmänneet. Saa nähdä iskeekö ukolle saikun päälle, todennäköisesti iskee.

Saikku olisi kyllä omasta puolestani aivan tervetullutta tähän väliin. Siis ukolle. Etenkin jos käy niin hyvä tuuri että pääsen töihin, olisi ainakin pehmeämpi lasku tenavillakin siihen totuuteen että äiti on illat pois. Siitä työstä minun pitikin muuten kertoilla, tai oikeammin siitä millä systeemillä itseni onnistuin työhaastatteluun tuuppamaan. Tämä näet tapahtui perjantaina puolen päivän kanttiin kun hyppäsin autoon ja huristelin hakemaan lapsille leffoja ja nameja makuunista.

Kassalla maksua suorittaessani kysäisin omistajalta että oliskos töitä. Juu. Olisi. Työajat tosin saattaa olla huonosti kohdalleen osuvat, omistaja näet tietää varsin hyvin lapsikatraamme. Siinä hetken höpöteltyämme totesin että täytyy harkita asiaa ja ehkä se nyt ei sitten tosiaan ole ihan suorilta käsin minulle passeli työ, kas kun työaika olisi pääsääntöisesti iltaviidestä iltakymppiin sekä viikonloppuisin ja meillähän ukko tekee kahta vuoroa eli joka toinen viikko tämäkin on illat pois kotoa.

Täysin ajatusta en silti hylännyt vaan kun viimein istahdimme ukon kanssa junaan aloin tällekin asiasta höpötellä. Jos ei muuta niin ainakin kokeilla sitä voisi, onhan meillä torpassa teini-ikäisiä tenavia jotka voivat avitella pienempien hoidossa ja tienata hieman ylimääräistä siinä samalla. Aika nopeasti ukkokin kallistui sen ajatuksen suunnalle ja pitkällisten laskutoimitusten jälkeen totesimme molemmat että niitä teineille lankeavia iltojakaan ei ihan suunnattomia määriä silti tule vaikka työhön pääsisinkin. Tuskinpa näet joka viikko olisin kaikkia viittä arki-iltaa töissä.

Niinpä minä soitin junasta makuunin omistajalle ja kas, tänään menen sitten höpöttelemään tämän kanssa. Saapa nähdä kuinka käy, pakko se on myöntää että hieman alkaa vähitellen jännittää itseä. Herranen aika, enhän minä ole ollut töissätöissä sitten nuoruusvuosieni enkä vallankaan työhaastatteluissa. Tosin voiko tätä edes sanoa työhaastatteluksi? Olenhan höpötellyt omistajan kanssa satoja kertoja milloin mistäkin. Iiiiiks!

Taidan siirtyä nyt ihan suosilla herättelemään koululaisia ja touhuamaan kotihommia, tämä postaus kun sai jostain kumman syystä jännityskäyrän nousemaan ja paljon! Hittolainen. Viettäkää oikein mukava maanantai, pitäkää minulle peukkuja paitsi sen työn myös muutaman tunnin päästä koettavan tupakattomuuden vuoksi ja nyt se on moro!