Nyt sen voi sanoa aivan satatuhatmiljoonavarmaksi. Että sänky se on. Joka selkää piinaa. Selkä näet kuosiintui vallan päteväksi mökkireissun aikana, kiitos selvästi kovemman patjamallin. Taidan siis tosiaan ottaa nyt asian puheeksi ukon kanssa ja ehdottaa että heitämme keskimmäisen patjan huitsan kuuseen välistä, ei ole kiva herätä selkä jäykkänä ja äreänä aamuun. Vaikka toisaalta...

Ehkä tämä selän kipeytyminen johtuukin siitä että minua ammuttiin viime yönä. Kyllä! Ainakin viisi luodeista osui, kaksi olkapäähän ja kolme rintaan. Kaikkeen sitä kuulkaa joutuu kun yrittää pitää orvoista villieläinten pennuista huolta keskellä aluetta jossa kapinallisia rymisee siellä täällä. Ja kuka käski olla sankari? Niin, kuka? Olisipa kiva tietää! Ja miten ihmeessä ukko päätti sytyttää kolme tupakkaa ja tuupata ne sormieni väliin siksi aikaa kun yritti kiidättää minua sairaalaan kolmen nuorimman tenavan istuessa kalpeina hiljaa auton takapenkillä? En ole keksinyt tälle muuta vastausta kuin että tämä päätteli minun pysyvän varmuudella hereillä jos polttelen. Myönnän että muutaman kerran siinä ensimetreillä jo oli taju lähteä...

Onneksi tajusin lopettaa moisen ammuskelun uhrina olon ja siirryinkin opettelemaan kaivinkoneen käyttöä iskän valvovan silmän alle. Kaivaen auki oman pirttini kivijalkaa, se kun pitäisi pinnoittaa uusiksi. Harmillista kyllä se uni otti ritolat juuri kun olin päässyt kunnolla vauhtiin ja tajusin että hitto niin, koska iskä kuskaa minua kaivamaan jo työmaallekin niin tästähän saa ihan palkkaa. Nyt jäi tuntipalkka selvittämättä prkl!

Kuten siis huomaatte, olen viettänyt suhteellisen villin yön. Mahtaako tämä johtua siitä että työt odottaa jo ihan tuossa nurkalla, tarkemmin sanottuna neljä yötä ja se on lähtö. Voipi olla niin. Niiden töiden nurkalla kyttäilyn vuoksi säntäämme tänään kympin kanttiin speden kanssa lähitarhalle, siis siihen uuteen tarhaan. Tutkimme äidille jo ennestään tutut paikat ja juttelemme käytännöt. Ihan kivaa kuulkaa, etenkin kun lapsi suuttui verisesti eilen kun ei ymmärtänyt että vaikka äiti tarhaan soittikin ei se tarkoita että sinne lähdetään samantien. Todnäk luvassa on uusi suuttumistila tänään kun lapsi hoksaa että vaikka sinne mennään niin sinne ei jäädäkään olemaan. Hmmm.

Vaan kuulkaa. Paitsi että sain tämän soittelun aikaiseksi sain aikaiseksi paljon muutakin eilen. Pesin kaikki pyykit ja mökkipyyhkeet, ripustin mökkipyyhkeet sitä mukaa kun sain ne märkinä koneesta kuivumaan uuden ihanan puutarhakeinuni päälle ja kas, kuivumisaika oli parin tunnin luokkaa sillä aurinko paistoi lämpimästi ja samalla kävi kertakaikkisen mukava tuuli. Niiden neljän koneellisen perään lykkäsin koneen vielä kertaalleen pyörimään ja tuuppasin sinne kaikki pitkin ovenpäällisiä, tuolin selkämyksiä, kuistin penkkejä ja ulkokaidetta roikkuneet omat pyyhkeemme. Niin. Meillä lapset ei todellakaan muista mihin ovat pyyhkeensä laskeneet uintireissun jälkeen mutta tasan tarkkaan he muistavat missä on puhtaita.

Tai oli. Ei siellä vaatehuoneessa ole jäljellä kuin juuri ne minun ja ukon ihan ikiomat pyyhkeet joiden ottamisen olemme kieltäneet. Illansuussa viikkailin mökkipyyhkeet muovikasseihin odottamaan huomista, pappa napannee ne samalla kun lähtee huristamaan mökille viikonlopuksi. Siinä samalla touhasin pannarin uuniin ja pannarin kypsyttyä komensin pojan 14v kyliltä iltapalapannarille. Oiva tilaisuus näytellä heikkoa naista ja räpsytellä ripsiään, sain näet pojan kiikuttamaan sikapainavan ylitäyteen tuuppimani märkien pikkupyykkien korin yläkertaan kuivumaan ripustelua varten.

Valitettavasti joudun toteamaan että tein jokseenkin ikävän huomion siinä vaiheessa kun aiemmin uintireissulle touhuttanut prinsessa palasi pikaisesti käymään syödäkseen pannaria ja siirtyäkseen sen perään kaverilleen yökylään; prinsessa oli sitten ottanut yhden puhtaista mökkipyyhkeistä uimareissulleen, kuinkas muutenkaan. Ja hiekassahan se on. Tietysti. Että ehkä tosiaan otan ja tyhjentelen kuistia tänään ihan tosissani, olen näet lähes satavarma että sieltä löytyy lisää pyykkikoneeseen tuupattavaa kapinetta, ei tosin ehkä niitä pyyhkeitä.

Junnulla kun on ärsyttävä tapa heitellä vaatteita kuistille. Samaa ärsyttävää tapaa suosii poika 17v jonka jäljiltä siellä lojuu milloin mikäkin huppari. Enkä sanoisi että teini on sen parempi. Prinsessan sängynpäästäkin saattaa löytyä lisätäytettä vaikka muille jakaa. Niin ja junnun vaikka tämän sängyn kaivoinkin tyhjäksi ylimääräisestä kamasta juuri viime viikolla. Olen monesti miettinyt kuinka helppoa huushollaaminen olisikaan JOS lapsetkin toisi tiskit tiskiin, pyykit pyykkiin ja keräisivät kamat sen jälkeen kun eivät niitä enää tarvitse. Ilmeisesti olen tulossa siihen ikään että ei mene enää kauaa kun taputtelen pieniä käsiäni yhteen sitä mukaa kun saan taloon lisää tilaa ja yhden sotkijan kerrallaan sotkemaan omia nurkkiaan.

Todnäk istun ylikliinisessä tiptop-torpassa kun viimeinenkin on lähtenyt omille teilleen, hätistelen vierailulle tulleita lapsenlapsia pysymään vaikka sitten kuistilla ettei olkkari mene sekaisin ja ärisen ukolle jos tämä ripustaa treenipaitansa väärään naulaan. Tai sitten en. Ei minusta taida siihenkään olla. Myönnän silti että vuosi vuodelta sitä arvostaa enemmän siistejä nurkkia joka on tosin mahdoton yhtälö toteuttaa vielä tässä vaiheessa. Ilmanko kuivauskaappi on aina täydessä tällingissä, puran tätä fetissiäni sinne ja kääntelen kahvikuppien kahvat jos joku ruojake on ne väärään suuntaan sojottaen sinne tuuppinut.

Sain muuten siinä eilisessä tarmonpuuskassa aikaiseksi vielä toisenkin puhelun. Tiistaina kiikutan prinsessan parturin penkkiin ja viuh vaan, neiti aikoo ryhtyä lyhythiuksiseksi. Aika hassua etten sanoisi. Minä kun odotan että nämä karvat kasvaisi takaisin siihen missä ne oli ennen kuin sain sen villin idean leikata ne lyhyiksi. Toisaalta, prinsessalla on ollut joskus ihan oikeasti lyhyet lyhyet hiukset, me näet ajelimme hänen päänsä kaljuksi kun hän oli parivuotias.

Ei, emme suinkaan tehneet moista kiusataksemme lasta tai korostaaksemme omituisuuttamme, joka toki saattaisi tulla äkkiseltään mieleen, vaan sille oli ihan kunnon syykin. Prinsessalla kun oli tapana kieputtaa hiuksia sormensa ympäri ja tehdä moista vielä niin rajulla tekniikalla että päähän alkoi ilmestyä kaljuja kohtia sinne tänne. Koska anelu ja kaunis puhe ei auttanut tippaakaan kieputteluun päädyimme jämerämpiin aseisiin ja kappas, neidille ilmestyi millin siili.

Voin kertoa että prinsessa oli todellakin sievä millin siilillä, tuli ihan mieleen Demi Moore. Etenkin kun prinsessalla oli melkein pikimustat silmät ja kauniin mallinen kallo. Ja kaiken lisäksi se hiusten pyörittelykin loppui siihen, tilalle kasvoi siis erittäin paksut ja pälvikaljuttomat kutrit jotka on sen jälkeen pysyneetkin pitkinä. Joten menköön nyt vaikka aluksi minua hirvitti ajatus siitä että tämä tosiaan katkaisee ne pitkät kutrinsa.

Jaa, tästähän tuleekin näemmä sillisalaattipostaus tällä kertaa. No samapa tuo kai. Tähän sillisalaattipostaukseen sopii kuin nenäksi päähän toteamus että voi jösses mutta risoo nyt! Ei siis juuri nyt eikä siis mikään täällä sen kummemmin vaan sokeriverosta lukemani ALn juttu. Että nyt onkin sitten hankalampi homma toteuttaa kun suuri osa elintarvikkeista sisältää sokeria. Että kun pitää miettiä paljonko missäkin sitä on. 

Herkkäsilmäisimmät lukijat voi sulkea silmänsä kotvaksi tai hyppiä muutaman rivin yli sillä nyt on pakko todeta että on se nyt perkele kun tällaista kieroilua hallituksen osalta on taas nähtävissä. Nyt ruoan hinnannousu verhotaan sitten SOKERIVERON mukanaan tuomaksi yllätykseksi, vaikka lyön vaikka pääni pantiksi että tämä lähes kaikkien elintarvikkeiden sokerin sisältäminen oli taatusti tiedossa jo silloin kun puhuttiin vain makeisten, mehujen, jäätelöiden ja limujen hinnannoususta moisen veron mukana. PERKELE! Kyllä kansan selästä on hyvä repiä nekin perkeleen hilut joita Kreikkaan ja Portugaliin ja ties minne tuupitaan! Että nyt saatana sylettää tämä!

Kohtaus ohi, voitte avata taas silmänne. Toteanpa silti vielä asian tiimoilta että tätä menoa kun jatketaan niin eiköhän Suomikin saada yhdeksi niistä maista joita pitää muiden valtioiden tukea ettei vaan iske konkurssi. Argh! Jos epäilette että olen jokseenkin korpeentunut tämän maan johtoon niin totean että epäilette ihan oikein. Jos olisin pahansisuisempi niin saattaisin lausua vielä sanan tai toisenkin mutta olkoon, ei se huutamalla auta.

Ja nyt. Siirrynpä kuulkaa nautiskelemaan vielä kupposen kahvia ennen kuin alan touhaamaan sapuskaa tulille. Kai se täytyy pitää huoli että kotiin jäävätkin saa murua rintansa alle kun singahdamme speden kanssa matkaan ja toisaalta, ehkä saan speden houkuteltua ruoan avulla kotiin tarhalta. Tiedän, tiedän. Ei se ruoka poikaa kiinnosta pätkääkään siinä kohtaa. Voi plääh. 

Oli miten oli, viettäkää kivakivatorstai ja se on moro!