Siis postaukseen tänä aamuna, aikas paljon olisi kaikkea tehtävää vielä ennen kuin pääsen edes speden herättelyyn asti. Joten aloitettakoon postaus toteamalla että ne pidikkeet löytyi kuin löytyikin siitä ehkä loogisimmasta paikasta josta olin muka jo katsonut kunnolla. Ehkä olisi kannattanut katsoa aina lasten tumppujen, pipojen ja rukkasten alta asti.

Eilinen aamu oli kaamea. Tai ei nyt koko aamu, vain se aika jonka spede huusi naama punaisena ettei tahdo tarhaan, ettei tahdo päiväunille siellä ja että mahakin on kipeä. Että ne on kekseliäitä jo pienestä! Päiväunta hakiessa poika oli näet haronut korviaan ja pojan lempitädiksi, ainakin näin alussa, muotoutunut täti oli jo ehtinyt miettiä että ei kai sillä nyt ole korvatulehdus kun on muutenkin ollut kovin itkuinen aamupäivä, olipa sitten kysynyt sattuuko niihin vai miksi sinä niitä harot. Koova kipee, toittaa äitille, oli ollut pojan simppeli vastaus.

Onneksi täti ei ole samantien päättänyt soittaa vaan on odotellut ihan kaikessa rauhassa päiväuniajan ja kas, eihän sillä mitään korvakipua ollutkaan. Spedellähän on tapana heilutella, laappia, hieroa, vääntää ja vaikkas mitä nunnunsa kanssa ennen nukahtamista joten tänään kiikutamme nunnun tarhaan. Mikki sieltä palautui, poika oli eilen suuttunut mokomalle unta hakiessaan ja nakannut tämän pois petistä. Eilinen oli siis ollut hankala päivä myös tarhassa, ei vain lähtö kotoa. Saapa nähdä lähdetäänkö tänä aamuna yhtä kovien itkujen jälkeen tarhaan vai sujuisiko homma edes hieman helpommin.

Eilen poika onneksi rauhoittui itkultaan ennen lähtöä ja saimme puettua tämän sopuisissa merkeissä. Spede kysyi moneen kertaan että tuleehan äiti hakemaan ja äiti vakuutti että kyllä äiti tulee, heti välipalan jälkeen ihan varmasti. Päiväkodin eteisessä suukotinkin sitten itkuaan pidättelevää ja selvästi reippauteen pyrkivää spedeä joka ei oikein tiennyt mihin siitä eteisestä olisi mennyt. Voi ressua. Luulenpa että ihan kuten Pairuo sanoikin, viikko pari taitaa mennä kokeillessa josko sitä sitten kuitenkin saisi jäädä kotiin ja eiköhän poika tuon jälkeen jo alistu kohtaloonsa.

Vaan kuulkaa, mitä tulee omalta osaltani eiliseen niin toteanpa että ihanaa! Että olikin superhyperkivapäivä töissä. Mennä viipotin luokan, opettajanhuoneen ja avustajien tilan väliä kerran jos eräänkin, olin todellakin apuopen roolissa kässässä ja matikassa, kuuntelin tarkkaavaisena oppilaiden seassa istuen kirjastotädin kirjavinkkituntia ja nautin työn rytmistä. Oman avustettavan koulupäivän loputtua jo kahdeltatoista siirryinkin tunniksi tekemään pahvista matikantunnille matikkakelloja, osalla oppilaista kun kirjan mukana tulleet on hukkuneet.

Siinä samalla jahtasin kanslistin kiinni, häntä kun olin sieltä opettajanhuoneesta etsinyt jo useampaan kertaan ja jes, vihdoin minulla on oma avain jolla kulkea ja mesoa pitkin koulua. Avainta kun ei ole saatavilla kuin kanslistilta ja maanantaina en sitä huomannut käydä kysymässä, enkä sen puoleen tiistainakaan ja tuolloin kanslisti ei olisi tainnut kyllä olla paikallakaan. Päivän viimeiseksi tunniksi siirryin vielä oman luokan pariin kässien pariin ja kas, siinä se päivä sitten vierähtikin vauhdilla.

Siwan ja tarhan kautta kotiin, kupponen teetä kaikessa rauhassa, pari kananmunaa paistettuna ja ei muuta kun lapsille ruokaa tulelle. Ukko oli nukkumassa kun kotiuduin ja könysi pedistä pystyyn juuri kun laittelin lautasille sapuskaa. Prinsessan kanssa selasimme H&Mn kuvastoa kun appiukko saapui lahjomaan miniää ja poikaansa ja jatkoimme sitkeästi hommaa vielä osan kaunareistakin ajan. Ja taas emmentaali tuli katsottua vain puolella silmällä, ukon sisko soitteli ja plääsäsin tämän kanssa puolet ohjelmasta.

Eilen hiippailtiin sänkyynkin jo ennen puolta kymmentä ja huhhuh, minä en kuullut ensimmäistäkään tavua Maria-ohjelmasta. Ilmanko heräsin tänä aamuna jo ennen viittä ja väkisin sitkittelin sängyssä varttin yli viiteen. Ukko tuli juuri ovenrakoon kun olin kiskonut sukat jalkaani ja vetämässä paitaa pään yli. Reipas minä.

Tänään touhuankin nyt aamusta broitsukiusauksen jääkaappiin, ts paistan broitsusuikaleet ja nakkaan ne kerman, mausteiden ja perunasipulisekoituksen kanssa vuokaan. Ukko nakkaa ruoan uuniin kunhan suoriutuu töistä kotiin. Tämä on ensimmäinen iltapäivä kun tälle itselleen ei ole jääkaapissa ruokaa joten kokkailuksi menee tällä. Kokkailusta vaihdettiin sana jos toinenkin eilen sängyssä ja kas, ukko on tuuminut että tekee iltavuoroviikoillaan ruoan aamupäivällä niin ettei minun tarvitse iltapäivällä kuin lämmittää sapuskaa. Ooooh!

Ja nyt. Siirryn paitsi paistamaan niitä broitsuja myös piipahtamaan pikaisesti suihkussa, sitten kello taitaakin olla jo sitä luokkaa että saa alkaa tosissan valmistautumaan tähän päivään. Se on moro ja viettäkää kivakivatorstai!