Siis daa. Eilen iltapäivällä ukko juoksi yhtäkkiä vessaan "tukka hulmuten" ja kas, oksensi. Se yksi oksennus olisi ehkä mennyt vielä krapulan piikkiin jos ukolla olisi ollut krapula, mutta kun ei tuolla ollut eikä se jäänyt siihen yhteen. Lasi mehua, kolme lasia nestettä ulos. Toinen lasi mehua, pari lasia nestettä ulos. Seitsemän aikaan illalla mietin jo että näinköhän joudun lähteä viemään mahakrampin kaksin kerroin kouristamaa ukkoa ensiapuun.

Kalpeakin tuo oli. Tärisi kuin horkassa, verensokerit taisi olla superalhaalla. Sitkeästi ukko yritti juoda lisää mehua ja kas, kasin aikaan tuo ei osannut päättää kummasta päästä mehu tällä kertaa tulisi ulos. Lopulta mehu päätti tulla kumpaisestakin. Yöllä juotu mehu pysyi jo sitten onneksi sisällä ja mahakrampitkin loppui. Mutta kalpea ja tärisevä ukko on ollut vieläkin ja onko ihme, elimistö on varmasti kuivaakin kuivempi ja sokerit sekaisin. Täytynee siis noutaa tälle jaffaa, ukko kun uskoo jaffan ihmeitä tekevään voimaan mahataudin yhteydessä.

Vaan pitäkää nyt peukkuja ettei moinen tauti innostu kiusaamaan meitä muita. Speden olisi niin hyvä päästä tarhaan maanantaina enkä minä itsekään vastustaisi töihinpääsyn kohdalla hetkeäkään. Aika älytön pariviikkoinen ollut etten sanoisi. No, josko tämä tästä. Tässä aamussa on kyllä yksi harvinaisen ketuttavakin puoli, ulkona sataa näet lunta. Siis LUNTA ja sitä todella SATAA, ainakin viisi senttiä on tullut tähän mennessä. Helketti soikoon!

Eilinen työpäivä oli lyhyt mutta sitäkin kivempi. Ennenkuin ehdin kunnolla kissaa sanoa olimmekin jo hiihtoladulla ja enpä sitä kissaa ehtinyt sanoa siihenkään mennessä kun oma työpäiväni oli jo loppu. Minä todella nautin luokassa olosta, meidän luokkamme on rauhoittunut aika reippaasti siitä tammikuisesta ensitapaamisesta. Vai onko sittenkin niin että oppilaat on jo niin tottuneita minuun ja tapaani pitää kuria että he tosiaan osaavat käyttäytyä ilman että joka välissä on tuuletettava kitapurjeitaan.

Sillä sitä minä olen tehnyt luokassa kerran jos eräänkin. Komentanut tosissani niin että lapset on jämähtäneet niille sijoilleen. Tiesittekö muuten että luokassa ei tarvitse huutaa tullakseen kuulluksi? Riittää kun korottaa ääntään sillä luokkahuoneen akustiikka tuntuu tehostavan jämäkän puheen moninkertaiseksi. Kaikista hauskinta on kuitenkin se, että ne pari kolme luokan poikaa jotka ovat hakeneet kiivaasti huomioa osallistumalla milloin mihinkin hölmöilyyn tunneilla on asettuneet aloilleen.

Olen itseasiassa käyttänyt runsaasti aikaa näihin poikiin ihan vain istumalla heidän lähellään ja koputtelemalla pulpetin kantta jos hommien teko on unohtunut ja toisaalta taas kehumalla vuolaasti kun hommat on luistaneet kuin rasvattu. Sitä hommien tukemista on helpottanut todella paljon tällä viikolla saamani työtuoli, asentajan jakkara, jonka kanssa olen rullaillut "Bermudan kolmioa" jonka reunalla pojat istuvat. Siinä lienee isoin syy siihen miksi pojat tekee hommia luokassa hyvällä draivilla ja vahtivat siinä sivussa haukkoina ettei kukaan istu minun tuoliini jos en itse siinä satu istumaan.

Tälle päivälle olen suunnitellut kokkailun lisäksi siivoilua ja suunnitelmiin tuli lisättyä nyt lumityötkin. Ukosta niitä tuskin on tekemään, tai mistä sen tietää, hetki sitten tämä söi reiluhkon aamupalan joka toivottavasti pysyy mahassa. Pitemmittä puheitta siirryn toimimaan. Ei se Roomakaan itsekseen valmistunut. Se on moro ja viettäkää kivakivalauantai!