Tätä on irkku eräänkin kerran viimeisen puolen vuoden-vuoden aikana miettinyt. Koettanut harkita olematta itsekäs. Vaan ei voi mitään, itsekäs olen tässä asiassa. Jos voittaisin lotossa, vaikka vain muutaman tuhat euroa, niin arvatkaapa mitä tekisin? Ehei, en ostaisi vaatteita, en matkustelisi, en kunnostaisi kotia enkä edes ostaisi uutta autoa. En ostaisi lapsille kuin jotain pientä, en hemmottelisi perhettä enkä mitään vastaavaa. Tilaisin hammaslääkärin. Niin!

Itselleni. Taktiikalla jossa menisin hammaslääkäriin, pyytäisin nukutuksen ja pyytäisin laittamaan koko kaluston kuntoon. Jos ei muuta, niin vaikka sitten poistamalla jokaisen hampaan joka on hiemankin toivottomampi tapaus. Ja tämä taas johtuu siitä, että poden järjetöntä hammaslääkärikammoa, joka taas on pahentunut vuosi vuodelta. Ollen tätä nykyä jo luokkaa paniikkikohtaus. Tämän taas olen selittänyt johtuvan monestakin eri asiasta.

Ensinnäkin, silloin pienenä tyttönä, siis kouluiässä, meillä oli vähemmän mukava hammaslääkäri. Ja joka ainoa kerta kun menin hammaslääkäriin, minulla oli vähintään yksi reikä. Tätä olen muuten aina ihmetellyt. Että miten minä satuinkin syntymään kahden todella huonon hammasluuston omaavan ihmisen jälkeläiseksi. Ja perimään näistä kahdesta siltä vielä huonommalta hammasluustoni. Ei ymmärrä. Reikiintymisen syy ei kuitenkaan voi olla puutteellinen hammasten pesukaan, sen verran tarkkaa touhu oli jo kouluiässä, äitini oli fanaattinen hampaiden harjaaja.

Silloin pienenä tyttönä ei puudutuksia annettu. Ja kun hampaat vaihtui rautahampaisiin, oli enemmän kuin selvää että alarivi tulisi olemaan yksi risti kaksi, aivan kuten isällänikin. Ja koska hammaslääkäri oli mikä oli, tämä ei suostunut oikomishoitoon, ei sittenkään vaikka itse sitä toivoin ala-asteella. Yläasteella hammaslääkäri sitten olisikin oikomishoitoa harkinnut, mutta siinä vaiheessa en enää itse ollut halukas tuohon. Ja edelleen, joka ainoalla hammaslääkärikäynnillä minulla oli vähintään yksi reikä.

Aikuisikään ehdittyäni hampaita on paikattu kerran toisensa jälkeen. Neljään hampaaseen on tehty juurihoito, kahdessa näistä ei pysy ns kruunu millään päällä vaan lentää aina pois kun syön vähänkin jotain kovempaa. Toisen kohdalla ongelma on korjattu muutama vuosi sitten jollain ruuvi-istutteella. Yksi juurihoidettu hammas puolestaan halkesi juuresta asti kahtia kun söin piparkakkua neljä vuotta sitten. Tuolloin juurihoito oli täyttöä vailla valmis hampaan kohdalla ja silloin "muka" onneksi hammaslääkäri sai jollain ilveellä rakennettua hampaaseen toisenkin laidan takaisin poistettuaan kipeää tehneen puolikkaan. Sikäli tuo on muka, että sen jälkeen jokin siellä syvällä ikenen sisässä on aina välillä kenkkuillut särkynä ja ikenen julmettuna turpoamisena. Itse asiassa ien on ollut koko ajan ensimmäisen kipuilun jälkeen rajuhkosti koholla kyseisen hampaan juuren kohdalta, mutta tämä uusin kipuilu sai sen turpoamaan lisää.

Kerran hammaslääkäri on unohtanut puukiilan kahden hampaan väliin toista paikattuaan. Ien tulehtui rajusti juuri sopivasti viikonloppuna, hammaslääkäripäivystyksestä väitettiin minulle että syy ei voi olla kiila jonka olin onnistunut nyppimään hampaiden välistä asian huomattuani, vaan paikka on mennyt päin honkia. Lopulta tavoitin jonkun vanhemman hammaslääkärin kesämökiltään, joka totesi samantien että ien on näkemättäkin tulehtunut oireiden perusteella ja määräsi vahvan antibioottikuurin ja särkylääkkeitä puhelimitse.

Koska pelkään siis hammaslääkäriä aivan sairaan paljon, en kovin innokkaasti sinne menisi. Aina toisinaan minulle iskee kuitenkin rohkeuskohtaus jolloin soitan ja tilaan aikaa. Jota en sitten ilmeisesti ikinä saa, koska soitan aina niin että "jonoihin otetaan ensi kuussa ja ei rouva, ei tuo kesken jäänyt hoito ole peruste nyt päästä tänne". Näin ollen kaikki viimeisen neljän vuoden käyntini ovat olleet särkyaikakäyntejä, jolloin on korjattu milloin mitäkin paikaltaan lähtenyttä paikkaa tai lohjennutta hammasta.

Ja nyt siis tämä haljennut ja rakennettu hammas äityi kunnolla kipuilemaan lauantaina. Jotenkin sen kanssa vielä pärjäsi tuolloin, ibusal naamaan ja jo helpotti. Eilen kipu olikin sitten iltapäivällä niin järjetön, että olin jo kahden vaiheilla löytyisikö minusta riittävästi rohkeutta repiä hammas itse pihdeillä irti. Ibusaleja kului liki paketti, panacodeja maksimimäärä ja illalla olo oli "sumea", kiitos niiden panacodejen. Ja nyt, arvatkaapa vaan... Ei särje tilkkaakaan. Turvotus on laskenut takaisin normiin ja kahvi ei vihlo.

Ja koska ei nyt särje, niin en tasan sinne hammaslääkäriin soita. Jatkan rukoilua lottovoiton puolesta. Tiedän, että kaikkein viisainta olisi sinne mennä näytille nyt joka tapauksessa, mutta jo pelkkä ajatus saa kylmän hien nousemaan pintaan ja kädet tärisemään. Itse asiassa tämä kammo on oikeastaan pahentunut niin paljon, että vähitellen alan epäilemään että jo kerran aiemmin hammaslääkärin ehdottama rauhoittava tabletti alle voisi olla paikallaan. Että näin.