Okei, tylsä aihe ja loppuunkaluttu ainakin miljoonaan kertaan mutta kaluan silti vielä himppasen. Aamupäivä meni iloisesti kaupoilla pyöriessä speden kanssa, ajatuksena oli hakea sitä muurahaismyrkkyä kukkapataan ja ehkä spedelle sandaalit ja se lintuallaskin samalla sekä tehdä kauppaostoksia tyyliin maitoa, leipää ja makkaraa. Vaan kuka arvaa, käpälä pystyyn, miten kävi. Oikeastaan koko reissua voi luonnehtia sanalla turha, rahaa paloi mutta mitään ei oikein ostettu.

Ihan aluksi tein karkean arviointivirheen ja alustavasti suunnittelemani Terran sijaan pyyhälsinkin löytötavarataloon. Ostosaldo nolla. Ei lintuallasta, ei muurahaismyrkkyä sinä versiona minä sitä hain eikä edes niitä sandaaleita. Löytötavaratalosta siirryin sittariin ja kas, enköhän siinä sittarin parkkiksella hoksannut että ei, juu ei, en huomannut kurkata autoon ennen lähtöäni ja ei, siellä ei ole polettia joka kärryihin tarvitaan. Voi permanto. Tietenkään minulla ei ollut kolikoitakaan ja koska shoppailufiiliskin oli vähän niin ja näin niin en tietenkään en saanut aikaiseksi käydä automaatilla hakemassa seteleitä ja vielä vähemmän kassalla vaihtamassa niitä kolikoihin.

Sittarissa kierrettyämme puutarhaosaston, lasten vaateosaston, lasten kenkäosaston ja lankaosaston kiikutin hyllystä nappaamani muurahaismyrkyn takaisin paikoilleen koska kuka hitto sitä jaksaa jonottaa kilometrin jonossa yhden hassun purnukan takia, etenkin kun on menossa vielä liikkeeseen jossa tietää samaista ainetta olevan lähes pomminvarmuudella. Joten ostosaldo oli edelleen pyöreä nolla. Kiva.

Sittarista siirryimme vapariin ja siinä vaiheessa minua jo tympi, jos näin voi sanoa. Spedellä sen sijaan tuntui olevan edelleen hauskaa, ihme lapsonen kun tykkää tallailla pitkin kauppoja vaikka ei mitään mukaansa saakaan. Vaparista poistuimmekin sitten Salama McQueen-kerhopulloa, kahta shortsiasua ja yhtä hellemekkoa sekä muurahaismyrkkyä rikkaampina. Ja 45 euroa köyhempinä. Joka juuri onkin se jota jäin vasta kotona miettimään. Kaksisataa viisikymppiä markkoina. Kolmeen vaatekappaleeseen, yhteen kerhopulloon ja muurahaismyrkkyyn. Eikä muurahaismyrkky edes ollut se kallein, ehei, se oli se hellemekko joka maksoi liki 15 euroa eli satasen. Ou mai mato!

Tämä samainen ajatus kävi mielessäni muuten eilen, kun piipahdin speden kanssa kiskalla aamupäivästä hakemassa meille jäätelöt. Jäätelopikari ja jätskipuikko maksoi yhteensä neljä euroa. Eli ei oikeastaan mitään, paitsi jos sen muuttaa markoiksi jolloin siitä tulee 24 markkaa. Olisinko ikinä koskaan suostunut maksamaan jäätelöpikarista sen enempää kuin puikostakaan kahtatoista markkaa. No en todellakaan! Ja vielä sanotaan ettei hinnat ole nousseet euron tultua.

Koska olin sen vaparireissun jälkeen, jos mahdollista, vielä kypsempi en todellakaan saanut aikaiseksi ajeltua sinne ruokakauppaan. Ehei, sen sijaan kysyin tuolissaan kerhopulloaan ihastelevalta spedeltä että kurvataanko heseen syömään. Kun äitiä nyt tympii eikä kotona taida olla oikein mitään valmiina edes. Hesessä lounastimme lastenaterian ja perunaröstiaterian ja ehkä äidin tympiintymisen vaistonneena spede päätti nakata itsensä selälleen hesen lattialle, kas kun se leikkipaikka ja tässä muka kotiin. Kumma juttu, itku loppui kuin veitsellä leikattuna samalla hetkellä kun sain pojan autoon istuimeensa.

Lapsella on selvästikin joku kokeilukausi menossa, tämä kun saa kotona ihan vastaavia sieppejä kaikesta mikä ei mene hänen tahtonsa mukaan mutta että hesessäkin. Ja juuri kun pääsin toteamasta etten muista kenenkään tenavista koskaan itkupotkuraivaroineen niin eiköhän heti kosahtanut omaan nilkkaan, hah! Sitä saa mitä tilaa ja siitä on kuulkaa säyseys kaukana kun spede tahtoo eikä saa.

Vaan niin. Kauppareissailut oli ihan aneemisia ja hinnat aiheutti selvästikin mietintöjä tämän akan mielessä. Että näin. Poistun nyt hämmästelemään, en hintoja, vaan prinsessaa joka oli unohtanut että heillä on uskonnonkokeet ja vetänyt silti kokeesta pistettä vajaat täydet pinnat eikä siinä edes kaikki, vaan oli kirjoittanut Herran siunauksen täysin oikein kokeessa luettuaan sen hätinä käytävässä ennen tuntia. Ou mai! Meillä on selvästi nyt pienemmässä sakissa sikisemässä jokin merkillinen uskontogeeni...