Siis ei, ei kenkää vaan kengästä. Tosin minä en ollut se kohde johon kengällä tähdättiin mutta yhtäkaikki, reidessä pamahti etten sanoisi suht kovaa ja kipeästi. Höh! Toisaalta, kohde ehti saada jo siitä toisesta kengästä joten parempikin että ehdin väliin pyörimään, nämä kun nyt kuitenkin on niitä alle 10v pieniä ihmisiä. Vaan olipa se kokemus. Miten lie osasin tilanteen niin havaitakaan siinä kesken kiireisen laukkailuni kohti ruokalaa.

Jo siinä aiemmin, näiden pienten välkän alettua ruokailun jälkeen ja minun kiitolaukatessa kohti luokkaa jossa kolmosilla oli vielä vartti oppituntia ennen ruokailua, huomasin pihalla olevan kehittymässä vähemmän toivotun tilanteen. Koikkelehdin ovella käymään ja huutelin lapsille että mikäs nyt on meneillään mutta onneksi samoihin sanoihin lasten viereen käveli välituntivalvoja. Ei siis muuta kuin luokkaan ja vartti myöhemmin kohti ruokalaa jolloin nämä pikkuihmiset oli juuri riisumassa oman välkkänsä jälkeen.

Ja siinä tämä sen sitten hokasi. Että nyt on kyllä jotain outoa ilmassa aspergerlapsella vaikka ilme tämän kasvoilla olikin ihan sama kuin aina. Ehdin juuri käännähtää kysyäkseni kun se ensimmäinen kenkä lensi ilmassa. Toisen kengän lentohetkelle ehdin astua pari askelta eteenpäin toisen pikkuihmisen eteen, sen samaisen joka oli siitä ekasta kengästä saanut. Pakkohan se oli kyykistyä ja ottaa sitä pienempää, kenkien nakkojaa, käsivarsista kiinni ja katsoa silmiin. 

Toinen pikkuihminen päätti kostaa kokemansa kenkäosuman ja löi nyrkillä nakkelijaa mahaan. Minä kehotin nakkelijaa ottamaan takin pois sillä aikaa kun kävin torumassa nyrkkisankarin ja palasin sitten keskustelemaan nakkelijan kanssa. Tiesihän tuo ettei niin saa tehdä että kengillä heittelee, ei vaikka kuinka hermo menisi. Mutta kun ne yrittävät vain saada hänelle jälkkää ja hän ei ala yhtään mitään ja kun se hermo ihan oikeasti meni.

Hetken siinä juttelimme, tai oikeastaan minä kai siinä enemmän puhuin ja nakkelija oli hyvin hyvin pahoillaan siitä että minäkin olin siinä rytäkässä saanut osuman. Saattelin tämän paikalleen ja odotin että luokassa sijaisena ollut nuorukainen ehti paikalle ja kehotin olemaan suht tarkkana sillä pahaa fiilistä oli ilmassa suht runsaasti.

Ruokailun ja sen kolmosten lopun oppitunnin jälkeen ehdin vielä uudelleen luokkaan juttelemaan kotvaksi nakkelijan kanssa. Vannotin tätä siitä ettei välkällä saa nyt missään nimessä tapahtua himppaakaan mitään kärhämöintiä ja nakkelija oli ehdottoman samaa mieltä, olipa hänellä ratkaisukin jo sille miten hän pystyy kärhämät välttämään. Jos hän ei vaan mene ollenkaan niiden kärhämänlietsojien lähelle. Hyvä idea, varmemmaksi vakuudeksi sovin toisen pienluokan open kanssa että nakkelijakin siirtyy hänen huomaansa välkäksi yhden toisen lapsen kanssa jolla on tällä hetkellä "pikkuvälkät" menossa.

Niin jaa, olenko mahtanut muistaa mainita että eilen pienluokassamme ei ollut sen paremmin omaa opea kuin sitä omaa vakiohjaajaakaan paikalla. Nuorukainen sijaisti ja minä toimitin ohjaajan virkaa joten olin jokseenkin kauhuissani jo valmiiksi siitä miten päivä sujuu. Todettakoon nyt jälkikäteen että päivä sujui ihan mahdottoman hyvin. Siis todella hyvin. Niin paitsi tämän kenkäepisodin osalta mutta se olikin välituntikuvioita joten tuntityöskentely kaikkineen oli kertakaikkisen onnistunutta.

Joudun tosin toteamaan että iltapäivällä, kun viimein neljän kanttiin kotiin ehdin, olin puhki. Siis totaalisen kuolemanväsynyt. Olihan siinä tosin runsaasti juoksua suuntaan ja toiseen ja sisäliikkaa ja ulkoliikkaa ja taksisaattelua ja vaikkas mitä joten ei liene ihme. Työpäivän päälle pyörähdin vielä teinin kanssa käymään poliisiasemalla ja asuntotoimistossa ennen kuin silloin neljältä kurvasin spedeä noutamaan.

Päivänhän olin aloittanut tyylikkäästi himpan viiden jälkeen pikaisella kahvikupposella ja broitsusuikaleiden paistolla. Ennen töihinlähtöä veivailin uunista lämpöjä pois todettuani että eiköhän se broitsukiusaus ole valmis ja työmaa kutsu. Siitä totaaliuupumuksesta huolimatta nakoin ensimmäisenä kotona lapsille einestä eteen, söin pikaisesti, täyttelin tiskarin ja kurvailin imurilla kierroksen suoriuduttuani lattioille viljellyistä speden pikkuautoista, bakuganeista ja GoGoista. 

Ukko puolestaan huhki ja manasi lumitöissä, mihin hiivattiin se kevät nyt livahti kun juuri täällä oli? Tänä aamuna on edessä auton kaivelua hangesta ja reipashenkistä kiroilua, onneksi on vielä talvikiekot alla joten eiköhän siirtymät tarhaan ja työmaalle sekä takaisin onnistu ihan näppärästi. Eilinen uutisanti illalla kun oli aika karua katsottavaa ja vielä enemmän ihmetystä allekirjoittaneessa aiheutti se kuinka monessa autossa mahtoikaan olla jo kesäkiekot alla.

Suomen talvi kun saattaa aina palata takaisin ja vielä jopa toukokuussakin, muistissa on eräs äitienpäivä 90-luvun alkupuolelta jolloin automatka anopille oli enemmän kuin jännittävä, kiitos yön aikana maahan rämähtäneen kymmensenttisen hangen ja jo viikkokausia auton alla olleiden kesäkiekkojen. 

Vaan jaa. Luulenpa että ryhdyn vähitellen tutkimaan tämän aamun uutisantia ja ehkäpä samalla suunnittelen tarkempaa ajankohtaa sille auton penkasta kaivamiselle. Olisi näet varsin mukavaa saada auto käyntiin ja lämpimäksi ennen kuin on siirtymän aika, veikkaanpa näet että auton lasit on suht tiukasti jäässä. Ush! ETTÄ-MÄ-VIHAAN-TALVEA! Se on moro ja viettäkää kivakivatiistai. Nih!