Kun juuri muutama aamu takaperin pääsin sanomasta kuinka blogistania tahmaa kukonlaulun aikaan ja lopettaa tahmailun kuuden kanttiin niin tänä aamuna puoli kuudelta olin jo hetken melkein fanfaaria soittamassa kun klikkasin kojelaudan auki ja kas, sinne pääsi tuosta vain kirjaamaan itseään sisälle. Onneksi en soittanut, tai edes taputtanut riemuissani, ilo kun oli kovin lyhytaikainen ja kirjaamisvaiheeseen on jämähdetty. Eli kyllä, kirjoittelen jälleen muistiooni tämän bloggauksen alkua kellon viisareiden ehdittyä osoittamaan kahtakymmentä vaille kuutta. Ja kyllä, kirjautuminen on edelleen käynnissä. Tsai.

Onneksi maailmassa on isompiakin kiroiltavia asioita kuin tahmaava blogistania. Kuten nyt se yksinkertainen tosiasia että spede päätti herätä varttin yli viisi. Kas kun olemme kotona. Mökillähän sitä saattoikin nukkua sinne lähelle ysiä kumpanakin aamuna, jaksaapa sitten taas kotona herätä kukonlaulun aikaan. Loma? Mitä se on? Missä? Minä kun en osaa nukkua uudelleen jos ehdin nousta pystyyn, lämmittelemään aamuvellin ja mikä pahinta, elimistöni ehtii pärähtää käyntiin kiireisen vessareissun muodossa. Eli tällä hetkellä tilanne on se, että spede saattaa nukahtaa kohtapuoliin takaisin mutta minä en. Hittolainen sanon mä!

Toisaalta, ehdinpä jaaritella oikein sydämeni kyllyydestä ja ihmetellä tässä samalla kertaa vaikka sitä omituisuutta mikä elimistössäni on nyt menossa. Minulla on näet pitkään ollut joissain määrin turpea olo, etenkin ruokailujen jälkeen ja meillähän syödään sitä perussuomalaista kotiruokaa eli perunaa, pastaa ja riisiä erilaisilla lisukkeilla. Etenkin pastaruoat on saaneet olon ekstraturpeaksi ja kyse ei ole silti siitä että olisin yhtäkkiä lihonut tätä mahasiipaletta kummoisemmin. Edelleen 34 koon farkut on ne oikeat vaikkakin tuohon on se ylimääräinen höttö kasvanut.

Aika-ajoinhan minulla on ollut suoranainen himo kasviksiin joita olen sitten lautasen reunalle kasannut kaiken muun sapuskan kyytipojaksi ja tässä pitkin kevättä on kerran jos toisenkin käynyt mielessä että pitäisikö minun nakata pastat ja riisit pois ruokavaliostani. Vähentää kenties perunan määrääkin, turpea olo kun ei ole alkuunkaan kiva olo. Viikonloppuna tästä oli enemmänkin puhetta ukon siskon kanssa, tämä kun kertoili innolla kaveristaan joka oli siirtynyt hiilihydraatittomaan ruokavalioon talvella ja pudottanut painoaan kilotolkulla. Minulle tärkein tieto tuon keskustelun aikana oli se että tämä samainen kaveri oli todennut ukon siskolle olevansa miljoona kertaa energisempi kuin ennen.

Eilen minä sitten pyysin ukkoa tuomaan kaupalta salaattiaineet, ajattelin näet syödä lähinnä salaattia ja kyytipojaksi mureketta jonka olin aikeissa nakata uuniin. Kurkkailin sinne tänne netin syövereihin siinä päivän mittaan ja hoksasin että täysin hiilihydraatiton ruokavalio olisi järjettömän vaikea jos ei lähes mahdoton toteuttaa ja toisaalta taas, se olisi käsittääkseni epäterveellinen ottaen huomioon että ihmisen kroppa tarvitsee tietyn määrän päivässä hiilihydraatteja. Vähentäminen sen sijaan olisi helppo nakki, ainakin mitä ajattelee meidän ruokavaliotamme ja ennen kaikkea minun sapuskointiani, kas kun minähän olen kiskonut karkkia kuin pieni eläin koko talven ja kevään.

Niinpä minä söin kuin söinkin eilen päiväruoaksi salaattia. Mureketta. Fetaa. Samoin iltapäiväruoaksi. Samalla eväällä menin iltapalankin ja kyllähän se nyt on niin, että jo iltapäivällä olin hämmästynyt ja kummastunut. Se normaalisti iskevä totaaliburnout ruokailun jälkeen, sitä ei tullut. Eikä sitä turvonnutta oloa mikä minulle on tullut jo pitkään etenkin pastaruoan perään. Ja vielä älyttömämpää, minulla oli vähän väliä pissahätä. Minulla joka käyn pari-kolme kertaa päivässä pissalla. Nyt on kyllä joku kuona innostunut samantien poistumaan paikalta, niin se on.

Hulluinta kaikessa lienee silti se, että nälkä meni aivan yhtä hyvin kuin sillä normisapuskalla eikä se tullut himppaakaan sen nopeammin uudelleen kuin ennenkään. Mutta niin, sitä olotilaa mikä minulla oli iltapäivällä ja illalla, sitä en voi tarpeeksi paljon edes hehkuttaa, hitto että olo oli keveä ja virkeä. Aivan järjetön ero muihin päiviin ja en minä nyt usko että minä osaisin tätä oloa kuvitellakaan vain siksi että sillä ukon siskon kaverilla sitä energiaa ja kyllähän sitä sitten minullakin kun en niitä hiilihydraatteja mätä suuhuni miten sattuu. Ou mai!

Eikä se elimistön ylivirkoaminen ole kadonnut edes yöllä, minä ihan oikeasti mietin aamutuimaan vessassa että mistä tätä pissaa riittää. Olisin vielä jotenkin ymmärtänyt jos olisin illalla kiskonut vettä urakalla ennen maatemenoa mutta kun en joten mitä helkettiä. Onkohan osa tuosta hötöstä sitten nestettä? Höttö näet on edelleen paikallaan mutta se näyttää paljon pienemmältä ja aamuisin vaivannut turpea olotila sormissa ja varpaissa on sekin nyt jossain hukkatiellä. Omituista on tämä!

Kuten huomaatte, olen järkyttynyt ja vain yhden päivän ruokatottumusten muuttamisen jäljiltä on tämä järkytys. Totean silti, etten minä täysin aio normisapuskaa hylätä mutta saattaa hyvinkin olla että alan syödä sitä aika harvoin, tämä olotila on näet niin miljoona kertaa parempi kuin aikoihin. Aina on olemassa silti se mahdollisuus ettei tämä olotila johdu nyt suoraan tuosta sapuskoinnista mutta mikäli johtuu, niin luulenpa että normisapuskointi harvenee ja paljon.

Vaan siirrytäänpä asiasta sammakkoon. Eilisessä energiapuuskassani päädyin tekemään kaikkea muuta kuin olin aikonut eli touhusin paljon hommia jotka ei näy oikein missään. Näkymättömien touhuamisen lisäksi nautiskelin televisionäkymästä olkkarissa ja ennen kaikkea äänimaailmasta, kas kun osa niistä näkymättömistä touhuistani oli netin tutkailua, ohjekirjojen pelmaamista ja aivojen jumppaamista eli ratkoin ongelmaa jota ukkokaan ei tahtonut saada ratkotuksi.

Emme näet saaneet perjantaina ennen mökille lähtöä kotiteatteriin siirrettyä ääntä televisiosta, toistossa olevien elokuvien äänihän sentään tuli tuosta vaan kotiteatterin kautta. Sunnuntaina emme sitä pahemmin ehtineet edes mietiskellä, kas kun tenavat tahtoi heti kotioven avattuamme katsella leffan olkkarissa ja hieman sen jälkeenhän ukon serkkupoika karautti viettämään sitä leffailtaa. Eilen aamulla ukko alkoi sitten kapineita romplaamaan ja minä pelmailin nettiä joutessani.

Kymmenen kanttiin ukko luovutti ja lähti kauppareissulle, minä jäin vielä tutkailemaan telkkarin mukana tullutta ohjelevykettä koneelleni ja kas, yhtäkkiä minä sen hokasin. Telkkarin takapaneelihan on täynnä mitä erilaisempia reikiä jotka on varustettu mitä erilaisemmilla kirjainyhdistelmillä ja osan kirjainyhdistelmistä logiikka aukeni vasta sitä ohjelevykettä sihtaillessa. Jo aiemmin olin todennut että scartillahan tuo siirtyisi näppärästi mutta kun kotiteatterissa ei ole scartia joten pah, ei se nyt ihan onnistu sitäkään laitella. Ja niin minä siinä hoksausfiiliksessäni sain kuin sainkin äänet toimimaan kuten niiden kuuluukin. Mutta olipa mietinnöt, kyllä sääliksi käy niitä jotka eivät tekniikasta perusta tai jotka eivät yksinkertaisesti osaa, halua tai jaksa, pelmata niitä miljoonaa kaavioa jotka ohjelevykkeen kautta löytyy. Ja miksi ihmeessä telkkarin mukana on onneton ohjekirja ja ne varsinaiset ohjeet on levykkeellä? Törkeää, sanoisin mä!

Koska eilinen meni tosiaan niissä näkymättömissä touhuissa onkin tälle päivälle sitten hommaa enemmänkin. Paitsi että ohjelmassa on täytekakun vääntöä puhumattakaan muista mahdollisista tarjottavista, on minun leikattava nurmikko, pestävä pyykkiä pari koneellista ja touhuttava siivoiluja jotka tosiaan jo näkyvätkin. Eli parempi onkin ettei ruoan päälle ala ramaista, tosin epäilen että ilman ruokailuakin niin saattaa käydä jo aamupäivästä, yöunet kun jäi aika lyhyiksi kiitos speden. Joka muuten nukkuu nyt.

Tänään odotan myös saavani käsiini alakoululaisten todistukset, eli luultavasti kirkaisen ilosta ja pettymyksestä. Pojan 13v koulu kun on mennyt aikamoista alamäkeä koko kevään, junnu puolestaan on petrannut syksystä paljon. Prinsessa taas on jatkanut kokolailla samaa linjaa kuin aiemmin eli tämän todistuksen kohdalla taidan vain hymistellä. Odottelen myös josko sieltä putkahtaisi pakettikortti näkyviin ja pääsisin taulua mallaamaan seinälle, nyt ollaan ainakin todella lähellä sitä hetkeä kun postipaavo sen tänne asti saa.

Loppuun totean vielä että torpassa on kovin rauhallista, puolet lapsista kun on maailman merillä. Poika 13 samoin kuin poika 15 siirtyivät eilen sinne isälleen, poika 15 tosin taitaa kotiutua jo tänään. Teini taas on siellä perjantaihin asti ja oli todella hyvillä mielin eilen ekan työpäivänsä jälkeen. Oli ollut suorastaan kivaa kuulemma ja lapsoset joita tämä on hoitamassa ovat kertakaikkisen ihania. Ja nyt, siirryn täyttämään pyykkikonetta ja vatkaamaan täytekakkutaikinaa. Se on moro ja viettäkää oikein superhyperkiva tiistai, niin minä ainakin aion tehdä!