Joo-o. Taitaapi olla noroa joka meille nyt sitten maastoutui. Junnu on ainoa joka on kunnossa kunnossa sairastuneista, kummasti tosin poika 11v on myös täysin tautivapaa edelleen. Toivottavasti jääkin ilman, ei tämä nyt niin hauska tauti ole. Prinsessalla on edelleen maha kipeä aika-ajoin, muuten tuo on kunnossa. Pidän kotona silti ihan suosilla tämän päivän. Teini on menossa kouluun, millä sen väkisin kotona pidät kun tuo nyt on niin päättänyt, oli oksentanut lauantai-sunnuntai-välisen yön.

Poika 13v kärsii jatkuvasta oksetuksesta. Mitään ei silti tule ylös, alas sitäkin enemmän. Eli kotona. Ukko lähti töihin, vaikka oksensi eilenkin ruoat syötyään, maha ei nyt diggaa apetta alkuunkaan. Maha on kuulemma jatkuvasti "ontto" ja onko tuo ihme, kun ei siellä mikään viihdy hetkeä kauempaa. Irkun maha tuntuu ajoittain hassulta, mutta hyvin on eväät jo pysynyt sisällä, tosin olen syönyt varoen ja suht kevyttä ja mahaystävällistä.

Spede. Niin. Speden tauti näytti jo voitetulta kannalta, eilen illalla turahti kuitenkin uudestaan ripulikakat. Ja hetken kuluttua toiset. Kolmannet. Ja joka kerta ne hulahti vaipanlahkeesta housun puolelle osin, eli ei aikaakaan kun Speden kaikki puolipotkarit ja bodyt oli pyykissä. Irkku kiitti onneaan kuivaavasta pyykkikoneesta, puhdasta saatiin illan aikana ja kuivaakin aamua vasten. Se tässä on Speden kohdalla positiivista, että Spede syö erittäin hyvin. Tai no, ei ehkä kuin hevonen tällä hetkellä, mutta kuin vauva. Maitoa, velliä, soseita, banaania joka on nyt sitten uusi tuttavuus. Katselin jo nestesuosituksia ja kaivoin muistin sokkeloista tietoa miten soseet laskettiin. Nesteeksihän ne hedelmäsoseet, mutta miten muut oli? Kun en muista. Oli miten oli, nestesuositukset ylittyy kyllä reippaasti.

Toinen Speden kohdalla positiivinen juttu on se, että poika ei ole kipeänoloinen alkuunkaan. Ja niin, yöllä ei kakkaa ole tullut, meillä on nukuttu kuin tukit sitä yhtä episodia lukuunottamatta. Niin, se episodi. Sen nimi oli peitto. Se sisälsi sängyssä istuvan junnun ja ihmettelevän irkun ja meni suunnilleen näin:
- Mun peitto on pienentynyt ja kylmä pyyyyäääähhh...
- Täh?
- Mun peitto on ihan pieni pyyyyäääääääähhhhh...
- Mitä pieni... siis mitä sä nyt höriset... missä se sun peitto nyt on.....
- Se on ihan pieni ja kylmä pyyyyäääähhhhhh....
- No oota nyt äiti kaivaa... oo nyt hiljempaa, ettei koko talo herää.... no täällä se on, ei tää mikään pieni ole..... mitä sä nyt....
- On se, ihan pieni ja kylmä... PYYYÄÄÄÄHHHH...
- Nyt suu suppuun poika, tää on vaan kurtussa sulla täällä. Äiti peittelee, nyt suu suppuun ja jatka unia...
- Ai jaa... niisk... niiisk.... ei tää ookaan pieni...
- Juu ei, nyt nukutaan, hyvää yötä.

Että näin meillä seikkaillaan välillä yöllä milloin minkäkin maailman ihmeen parissa, tällä kertaa se oli siis kutistunut peitto. Onneksi ei sen kummempi juttu. Junnu kun kuuluu paitsi yöepisodi-ihmisiin välillä, myös kävelijöihin. Useammin kuin kerran viikossa junnu istuu keskellä yötä sängyssä ja nauraa. Toisinaan tuo lähtee lenkille, päätyen aika usein sohvalle istumaan josta sitten isä kantaa takaisin sänkyyn umpiunessa olevan pojan. Kauhulla odotan koska junnu tekee poika 13v-temput.

Tämä kun tuppasi kanssa tuossa iässä ja hieman vielä myöhemminkin lenkkeilemään pitkin pirttiä öisin. Eräänä yönä, alkuyötä taisi olla koska me tuijottelimme vielä telkkaria, poika lenkkeili silmät umpiummessa yläkerrasta alas ja keittiöön. Jokin tuon olemuksessa sai meidät havahtumaan ohjelman parista ja hiivimme perässä keittiöön katsomaan mitä poika siellä unissaan kaapeilla teki. Yllätys oli tuota, melkoinen, kun poika seisoi roskiskaapilla ja pissasi kaikessa rauhassa edelleen silmät ummessa roskikseen. Ja unissakävelijäähän ei saa herättää...

Ehkäpä meille käy niin hyvä onni, että junnu ei samaan temppuun intoudu, toivottavasti ainakaan. Ja nyt se on kuulkaa pakko ottaa kiitolaukkaa tuonne makkarin suuntaan, pikkumies iini-piini-Spedeliini heräilee. Se on moro, viettäkää oksu-kura-vapaa maanantai!